Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri




Joulun perinteisistä kuivakakuista taatelikakku on yksi ehdoton suosikkini. Olen jo parinakin vuonna leiponut joulun alla täytettyä taatelikakkua jonkinlaisella puolukkatäytteellä. Muutamien leivontakertojen myötä kakku on päätynyt muotoon, jossa täytteeksi lisätään kasvikermavaahtoa, kirpeitä puolukoita ja makeaa kinuskia. Aivan täydellinen yhdistelmä! Taatelikakku toimii täytekakun pohjana kivasti paitsi makunsa puolesta, niin myös siksi, ettei se mehevyytensä vuoksi kaipaa erikseen kostutusta.

Yleensä mielelläni kokoan täytekakkuni näin naked caken idealla, eli jätän reunat kuorruttamatta. Silloin kakku on mukavan rennon oloinen ja helppo tehdä. Kuitenkin kokonaisuus on näyttävä - etenkin kun pohjan paistaa riittävän pienessä vuoassa ja kakku saa näin enemmän korkeutta.

Taatelikakku kestää pakastamista mainiosti. Voit siis leipoa pohjan hyvissä ajoin valmiiksi. Kinuskinen puolukka-taatelikakku sopii loistavasti joulun ajan kahvipöytään. Itse leivoin tällaista kakkua myös veljentyttöni ristiäisiin, joita juhlittiin itsenäisyyspäivän alla.



Kinuskinen puolukka-taatelikakku

(10-12 hengelle)

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
3 dl vettä
200 g leivontamargariinia
1 1/2 dl fariinisokeria 
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte
1 prk (2,5 dl) kasvivispiä (esim. Valio OddlyGood vispi on hyvää ja vaahtoutuu jämäkäksi ja kestäväksi vaahdoksi)
1 rkl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
n. 5 dl puolukoita (pakaste tai tuore, jos teet kakkua jo syksyllä)

Kinuski
1 prk (2 dl) kaurakermaa (esim. Pirkka)
2 dl fariinisokeria
3 rkl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
tilkka vettä


Valmista kakkupohja:
  1. Paloittele taatelit kattilaan ja mittaa päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele hiljalleen välillä sekoitellen (itse olen keitellyt ilman kantta) noin 10 minuuttia, kunnes taatelit muhjuuntuneet sosemaiseksi. Sileää sosetta seoksen ei kuitenkaan tarvitse olla. Siirrä pois liedeltä.
  1. Kuutioi margariini ja sekoita se kuuman taateliseoksen joukkoon. Anna margariinin sulaa joukkoon välillä sekoitellen. Lisää sen jälkeen fariinisokeri.
  2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita ne hieman jäähtyneeseen taateliseokseen niin, että saat tasaisen taikinan.
  3. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 20 cm:n pyöreä kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan tasaisesti. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. 
  4. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Anna kakun sen jälkeen vetäytyä seuraavaan päivään. Jääkaappi on paras paikka.
Valmista kinuski ja täytevaahto:
  1. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan 1 1/2 dl kaurakermaa sekä fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen välillä sekoitellen noin 13 minuuttia. 
  2. Yhdistä pienessä astiassa 1/2 dl kaurakermaa, maissitärkkelys ja tilkka vettä. Sekoita tasaiseksi. Kaada suurus kiehuvan kinuskin joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Keitä vielä pari minuuttia. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi. Jos haluat, kaada jäähtynyt kinuski paksuun pakastuspussiin. Kun sitten leikkaat kulmaan reiän, saat kinuskin siististi valutettua kakun väliin ja pinnalle.
  3. Vaahdota täytettä varten vispi kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta sokerilla, vaniljasokerilla ja kardemummalla.
Kokoa kakku: 
  1. Leikkaa kakkupohja kolmeen yhtä paksuun kerrokseen. Siirrä alin kerros tarjoiluvadille. Levitä päälle 1/3 täytevaahdosta ja ripottele päälle 1 1/2 dl puolukoita. Valuta päälle 1/3 kinuskista. Aseta päälle seuraava kerros ja täytä se samoin. 
  2. Aseta päälle vielä kakun kansi ja levitä sille loppu vaahto, noin 2 dl puolukoita ja loppu kinuski. Halutessasi voit koristella kakun vielä esim. puolukanvarvuilla tai tuoreella rosmariinilla. Kakku on tarjoiluvalmis heti, mutta kestää odotella muutaman tunnin. Jos haluat täyttää kakun tarjoamista edeltävänä päivänä, kannattaa pinnalle tulevat puolukat ja kinuski kuitenkin lisätä vasta tarjoilupäivänä (mieluiten vähän ennen tarjoamista), niin ne ovat freesimmän näköisiä.


joulukuuta 21, 2022 No kommenttia


Kunnia tämän reseptin oivaltamisesta menee äidilleni. Parikin kertaa vanhempien luona käydessä äiti on leiponut puolukkapiirakkaa blogini arkistosta löytyvän raparperipiirakan reseptillä. Resepti on varsin helppo, ja tarvitset siihen tosi tavallisia raaka-aineita. Silti tuloksena on komean muhkea ja mehevä piirakka. Täydellinen matalan kynnyksen leivottava!

Pienenä twistinä vanhaan ohjeeseen verrattuna laitoin muruseokseen kookoshiutaleita ja fariinisokeria, kaurahiutaleiden ja sokerin sijaan. En totta puhuen ole varma, oliko äidin versiossa niin, mutta ihanaa se joka tapauksessa on! Karamellisoitunut ja kivasti kookoksinen kerros toimii tosi hyvin kirpeän happamien puolukoiden päällä. Puolukkapiirakka on tietysti parhaimmillaan, kun tarjoat kaverina vaniljajäätelöä tai -kastiketta.





Vegaaninen puolukkapiirakka

4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
50 g vegaanista margariinia
2 1/2 dl kauramaitoa
4 dl puolukoita (tuore tai pakaste)

Muruseos
75 g vegaanista margariinia
1 dl fariinisokeria
1 1/2 dl kookoshiutaleita

  1. Sulata margariini pohjataikinaa varten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon margariini ja kauramaito, sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele pinnalle puolukat.
  2. Sekoita muruseosta varten pehmeä margariini, fariinisokeri ja kookoshiutaleet. Ripottele seos piirakan päälle.
  3. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Huom! Piirakasta tulee tosi muhkea. Piirakkavuokasi koosta riippuen on mahdollista, että muruseosta saattaa tipahtaa vuoan reunojen yli. Siksi on hyvä laittaa varuiksi uunin alatasolle pelti, ettei uuni sotkeennu. Tarjoa haalean tai jäähtyneen piirakan kanssa vaniljajäätelöä tai -kastiketta.


syyskuuta 07, 2021 No kommenttia


Tuore pulla jotain uskomattoman hyvää. Kaiken lisäksi se on superhelppoa muuntaa vegaaniseksi. Kananmunaa pullataikina ei tarvitse ollenkaan, nesteenä voi käyttää vettä tai kasvimaitoa ja rasvana margariinia tai öljyä. Voiteluun sopii soijajogurtti, kikherneliemi tai vaikka sokeri-vesiseos. Oma suosikkini on soijajogurtti, koska sitä on aina jääkaapissani.

Tällä kertaa pullat saivat täytteekseen puolukoita. Ne ovat yksi suosikkimarjani, koska niissä on kunnolla makua. Lisäksi laitoin kierrepullien täytteeksi fariinisokeria ja kanelia. Täyte vähän tursusi ulos uunissa, joten kauneimpia yksilöitä näistä ei tullut - mutta sitäkin herkumpia! Itse tykkään aika happamista mauista, ja laitoin täytteeksi 5 dl puolukoita. Mutta vähempikin riittää, jolloin täytekin ehkä tursuilee vähän vähemmän. Ja aina voit ripotella pullien päälle vähän tomusokeria ennen tarjoamista. 😀 Jos pullan syöjiä on vähemmän, on ohje tosi helppoa puolittaa.




Puolukkapullat

(noin 32 kpl)

5 dl vettä tai kasvimaitoa
2 ps kuivahiivaa
2 dl sokeria
1 1/2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
150 g pehmeää margariinia 
noin 13 dl vehnäjauhoja

Täyte
100 g pehmeää margariinia
2 dl fariinisokeria
1 1/2 rkl kanelia
4-5 dl puolukoita, tuore tai pakaste (itse laitoin 5 dl, mutta vähempikin riittää)

Pinnalle
esim. soijajogurttia voiteluun (lue pullanvoiteluun vinkit Kamomillan konditoriasta!)
raesokeria


  1. Lämmitä neste kädenlämpöä hieman lämpimämmäksi ja liouta siihen hiiva. Vispilä on tähän hyvä apuväline. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja osa vehnäjauhoista. Alusta taikinaan loput jauhoista vähitellen ja loppuvaiheessa pehmeä rasva. Alusta taikinaan loput vehnäjauhot ja vaivaa vielä hyvin. Kohota liinalla peitettynä noin 20 minuuttia. (Itse tykkään laittaa isompaan kulhoon selvästi lämmintä vettä ja laittaa taikinakulhon kellumaan veteen liinalla peitettynä.)
  2. Sekoita täytettä varten margariini, fariinisokeri ja kaneli keskenään tahnaksi.
  3. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi toinen puoli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä taikinalevylle puolet täytetahnasta ja ripottele päälle puolet puolukoista.
  4. Kääri taikinalevy rullalle leveämmältä sivulta alkaen. Leikkaa rulla noin 16 palaan ja laita palat paperisiin pullavuokiin. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla 20-30 minuuttia. 
  5. Voitele pullat ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Halutessasi voit ripotella pinnalle vielä tomusokeria juuri ennen tarjoamista.

syyskuuta 28, 2020 No kommenttia


Kaupasta saa jatkuvasti enemmän ja enemmän hyviä vegaanisia jäätelöitä, mutta jätskiä on kiva tehdä myös itse. Silloin vain taivas on rajana makuyhdistelmille! Minulla on kaapissa jäätelökone, mutta sitä tulee käytettyä nykyään aika harvoin. Nimittäin ilman jäätelökonettakin saa tehtyä herkullista vegaanista jätskiä - ja vieläpä tosi helposti. 
 
Olen löytänyt jäätelöön helpon peruspohjan, johon voi lisätä erilaisia makuaineita oman fiiliksen mukaan. Idean tähän pohjaan sain alun perin kollegaltani, Haarukkavatkain blogin Minnalta. Pohja syntyy vaahdottamalla yhdet purkit soija- tai kauravisipiä ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Tähän sekoitetaan kondensoitu kookosmaito ja lopuksi makuaineet. Tuloksena on herkullinen jäätelö, josta pystyy pyörittelemään palloja heti pakastimesta otettaessa.  Lopputulos ei ainakaan omaan suuhuni maistu juurikaan kookokselta, joten jäätelö mitä todennäköisimmin uppoaa myös niille, jotka eivät ole kookoksen ylimpiä ystäviä. Helppoa ja hyvää! Kondensoitua kookosmaitoa voit ostaa isommista ruokakaupoista ainakin Spice Up -merkiltä.

Alla vielä tarkempi resepti helppoon peruspohjaan ja muutama vinkki sen maustamiseen. Viimeisin kokeiluni on kuvissa näkyvä kotitekoinen versio Ben & Jerry's Peanut Butter & Cookies -jäätelöstä, johon sovelsin ihanan Urbaani Vegendan reseptiä. Törkeän hyvää ja ihanan överiä! Alkuperäisessä reseptissä jäätelöön käytetään 2 prk soijavispiä + 1 tlk kondensoitua kookosmaitoa. Epäilemättä toimii tosi hyvin siis niinkin, mutta myös tämä hyväksi havaitsemani pohja toimii erinomaisesti. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen laittaa jäätelön joukkoon suklaarouhetta ja keksitaikinaa! 



 

Itse tehty vegaaninen jäätelö - helppo perusresepti

Peruspohja
1 prk (2,5 dl) kasvipohjaista vispiä (esim. Valio Oddlygood, Alpro Soya soijavispi tai Fazer Aito kauravispi)
1 prk (2-2,5 dl) vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta (esim. Fazer Aito tai Oatly) TAI toinen purkki kasvipohjaista vispiä
1 tlk (320 g) kondensoitua kookosmaitoa (Spice Up)

  1. Kaada kulhoon jääkaappikylmä soija- tai kauravispi ja vaniljakastike. Vaahdota kuohkeaksi. Vähennä vatkaimen tehoa reilusti ja sekoita vaahdon joukkoon jääkaappikylmä tai huoneenlämpöinen kondensoitu kookosmaito. 
  2. Lisää joukkoon makuaineita. Alla vinkkejä! Laita jäätelömassa laakeaan pakastuksen kestävään astiaan (1-2 kpl). Jäätelöä tulee noin pari litraa, riippuen vähän käyttämistäsi tuotteista ja makuaineista. Anna jäätyä yön yli.

Maustamisvaihtoehtoja 

  • Piparkakku-puolukka (murskattuja piparkakkuja ja puolukkasosetta, ihan ässä resepti joulupöytään!)
  • Oreo-vadelma
  • Sitruuna-salmiakki tai sitruuna-lakritsi
  • Rommirusina
  • Kinuski-raparperi
  • Peanut Butter & Cookies Ben and Jerry's -tyyliin, katso ohje alta!


Peanut Butter & Cookies -jäätelö Ben & Jerry's tyyliin
8 kpl + 14 kpl Oreo-keksejä
1 1/2 dl maapähkinävoita (suosittelen suolattua versiota, esim. Pirkka)

Lisää peruspohjaan 8 kpl hienoksi rouhittuja Oreo-keksejä tai muita vegaanisia täytekeksejä. Murenna loput keksit paloiksi veitsellä tai käsin. Kokoa jäätelö pakastuksen kestävään rasiaan/rasioihin kerroksittain: Kaada kerros jäätelömassaa rasian pohjalle ja lusikoi päälle maapähkinävoita sinne tänne. Vedä veitsellä maapähkinävoi raidoiksi jäätelöön. Lisää päälle keksipaloja. Kaada päälle toinen kerros jäätelömassaa ja toista, kunnes jäätelömassa on kulunut loppuun. 



kesäkuuta 29, 2020 3 kommenttia


Joulureseptini ovat tänä vuonna näköjään painottuneet vahvasti makeisiin herkkuihin, mutta silti julkaisen vielä tämän yhden reseptin, jota tein itsenäisyyspäiväksi. Se sisältää yhden suosikkimakuparini: makeaa kinuskia ja happamia puolukoita. Tykkään tosi paljon happamista marjoista ja hedelmistä, koska ne tuovat kunnolla makua ja tasapainottavat muiden elementtien makeutta. Täydellistä!

Jos tarkkoja ollaan, reseptiin ei itse asiassa keitetä varsinaista kinuskia, vaan kinuskinen maku tulee fariinisokerista, joka liuotetaan soijavispiin. Kinuskinen vaahto ja kirpeän raikkaat puolukat kasataan rapean marenkipohjan päälle, joka tehdään kikherneliemestä eli aquafabasta. Tämä kakku on siitä kätevä, että se ei vie paljoakaan tilaa jääkaapissa, joka jouluna muutenkin on varmasti täynnä: Marenkipohja säilyy huoneenlämmössä ja puolukat pakastimessa, joten jääkaappiin tarvitsee mahduttaa vain kinuskitäyte. Pohjan ja täytteen voi valmistella etukäteen, ja itse akku kootaan vasta juuri ennen tarjoilua. Puolukanvarvut olisivat ihania koristeita, mutta paremman puutteessa itse heittelin päälle timjaminoksia. Ei muuten ihan paha makuyhdistelmä sekään puolukan ja kinuskitäytteen kanssa!



Kinuski-puolukkapavlova

(noin 8 annosta)

Marenkipohja
1 dl säilykekikherneiden lientä (tarvitset yhden kikhernepurkin)
1/2 tl omenaviinietikkaa tai vaaleaa balsamicoa
1 1/4 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Täyte
2 dl fariinisokeria
1 prk (250 ml) soijavispiä (Alpro)
noin 3 dl puolukoita (tuore tai pakaste)



  1. Piirrä leivinpaperiin halkaisijaltaan n. 18 cm:n ympyrä (esim. lautasella) ja käännä paperi, jotta kynän jälki ei tartu leivonnaiseen. Voitele paperi kevyesti öljyllä ympyrän kohdalta. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  2. Mittaa kulhoon kiherneiden liemi. Lisää liemeen etikka ja vatkaa seosta sähkövatkaimella, kunnes siitä on muodostunut vaaleaa kuohkeaa vaahtoa. Jatka vatkaamista ja lisää samalla sokeri parissa erässä. Vatkaa sen jälkeen vielä muutama minuutti, kunnes vaahto on todella jämäkkää, paksua ja kiiltävää. Lisää maissitärkkelys siivilän läpi ja kääntele se varovasti vaahdon joukkoon.
  3. Levitä marenkivaahto leivinpaperille ympyrän muotoon. Pyri jättämään kakku keskeltä matalammaksi täytettä varten. Älä hämmenny kakun pienestä koosta, sillä se leviää uunissa jonkin verran.
  4. Laita marenki uuniin ja säädä uunin lämpötila heti 125 asteeseen. Paista n. 1 tunti 30 min - 1 tunti 45 min. Älä avaa luukkua välillä. Tavoitteena on, että marenki pinnalta rapeaa, mutta sisältä vielä kostean sitkeää. Sammuta uuni, avaa uunin luukku raolleen ja anna marengin kuivua uunissa vielä ½ tuntia. Anna jäähtyä.
  5. Mittaa kattilaan fariinisokeri ja soijavispi. Kuumenna kiehuvaksi niin, että sokeri liukenee. Älä kuitenkaan keitä pidempään. Jäähdytä yön yli jääkaapissa ja vaahdota sen jälkeen kuohkeaksi.
  6. Kokoa kakku: Siirrä marenkipohja tarjoiluvadille. Levitä päälle kinuskitäyte ja ripottele päälle puolukat. Koristele esimerkiksi puolukanvarvuilla. Tarjoa heti.
joulukuuta 13, 2019 1 kommenttia


Aletaan elää sitä aikaa vuodesta, kun pimeys toden teolla alkaa verottaa voimia. En tiedä, miten tästä vuodenajasta olisi edes mahdollista selvitä järjissään, jos ei olisi joulua! Joululoma katkaisee pitkän arkiputken, joka ainakin minulla on jatkunut kesälomasta asti. Lisäksi joulunalusajan tunnelmointi ja jouluruokafiilistely piristää kummasti kaamosväsymyksen keskellä. Jos minulta kysytään, siitä kannattaa todellakin ottaa kaikki ilo ja energia irti!

Ryhdyin jo joulutunnelmoimaan tekemällä piparkakuilla ja puolukoilla maustettua jäätelöä. Jäätelö on loistava vaihtoehto jouluaterian jälkkäriksi, koska siinä tilassa monet kaipaavat jotain raikasta herkkua. Ja tietenkin jäätelö maistuu jo joulua ennenkin! Käytin pohjana kondensoitua kookosmaitoa, joka on tänä vuonna tullut saataville ihan tavallisiin ruokakauppoihin. Kesällä tein kondensoidusta kookosmaidosta kardemumma-mustikkajäätelöä, jonka yhteydessä kuvailin jäätelön maistuvan selvästi kookokselta. Ihanaa kookosfaneille, mutta kookoksen makua vierastaville ei niin ihanaa.

Päätinkin kokeilla tähän jäätelöversioon vähän erilaisia raaka-ainesuhteita toiveena ei-niin-kookoksinen maku. Mallia otin Haarukkavatkain-blogin Minnalta, ja vatkasin jäätelömassaan mukaan kauravaniljakastiketta. Se toimikin erinomaisesti! Jäätelöstä tuli näin tosi hyvää, eikä kookoksen makua juurikaan erottanut. Jäätelöstä pystyy pyörittelemään palloja heti pakastimesta ottamisen jälkeen. Jos siis poimit syksyllä puolukoita, tämä jäätelö on niille erittäin suositeltava käyttökohde! Ja onneksi puolukoita voi poimia myös kaupan pakastealtaasta.

Jäätelöstä tulee hitusen vähemmän punaista kuin kuvissa. Kuvat otin jätskin ensimmäisestä testierästä, jonka puolukkamäärää päädyin jonkin verran vähentämään.





Piparkakku-puolukkajäätelö

(noin 1,5 litraa)

200 g (noin 4 dl) puolukoita
100 g piparkakkuja +  muutama pinnalle koristeeksi (esim. Anna's-piparkakut ovat vegaanisia)
1 prk (2,5 dl) kauravispiä tai soijavispiä (esim. Fazer Aito tai Alpro)
1 prk (2-2,5 dl) vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta
1 tlk (320 g) kondensoitua kookosmaitoa (Spice Up)



  1. Jos käytät pakastepuolukoita, sulata ne kohmeiseksi. Soseuta puolukat sauvasekoittimella. Paloittele piparkakut pieniksi paloiksi veitsellä.
  2. Kaada kulhoon kauravispi ja vaniljakastike. Vaahdota sähkövatkaimella pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita sähkövatkaimella (pienennä tehoa reilusti tässä vaiheessa) joukkoon kondensoitu kookosmaito. Kääntele lopuksi joukkoon puolukkasose ja piparkakkupalat. Ei haittaa, jos sekoitat vähän huolimattomasti ja massaan jää raitoja.
  3. Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään laakeaan astiaan/astioihin. Paina pinnalle koristeeksi muutamia isompia piparkakkupaloja. Peitä kannella tai tuorekelmulla ja pakasta yön yli.



marraskuuta 24, 2019 No kommenttia
Tässä vegaanisessa juustokakussa maistuvat kirpeät suomalaiset puolukat ja pehmeä eksoottinen kookos. Loistava yhdistelmä!





Aiemmat postaukset eivät ole tainneet jättää epäselväksi, että tykkään kovasti kookoksesta. Pehmeä kookos on ihanaa yhdistää johonkin kirpeän happamaan ainesosaan, kuten sitruunaan, limeen tai happamiin marjoihin. Kotimaiset puolukat ja eksoottinen kookos toimivat erinomaisesti yhdessä, joten valmistin tämän yhdistelmän pohjalta vegaanisen juustokakun.

Oikeastaan tähän kakkuun ei edes tullut mitään juustoa, mutta koska kyseessä on juustokakun kaltainen leivonnainen, nimesin kakun sen mukaisesti. Kookoskerman lisäksi käytin täytteessä soijarahkaa, joka hyytyy uunissa. Sitovaksi aineeksi lisäsin vielä maissitärkkelystä. Kun kakku jäähtyy jääkaappikylmäksi, myös kookoskerma kiinteyttää rakennetta jonkin verran.

Tein kakusta muutaman testiversion. Alun perin mielessäni oli digestivekekseistä tehty perinteinen juustokakun pohja, mutta koska keksit unohtuivat kauppaan, pyöräytin murotaikinapohjan kaurajauhoilla. Toisella kerralla tein saman vehnäjauhoista ja kolmannella keksin kokeilla piparkakkupohjaa, joka toi kivan jouluisen maun. Sitruunankuorta lisäsin viimeiseen versioon, mutta totesin sen peittävän kookoksen makua jonkin verran, ja samoin tekivät piparkakut. Jos siis tykkäät kookosesta, kuoriraasteen voi jättää pois ja valita jonkin muun pohjaversion kuin piparkakkupohjan.

Postauksen kuvat otin muuten ensimmäisestä kakkuversiosta, johon en ihan riittävästi lisännyt tärkkelystä, joten siksi kakku on kuvissa halkeilevampaa sorttia kuin todellisessa lopputuloksessa. Pientä halkeilua kyllä tapahtuu, mutta se nyt oikeastaan kuuluu juustokakkujen olemukseen. Kuvissa olevaan kakkuun käytin halkaisijaltaan 26 cm:n vuokaa, joten jos käytät pienempää, kakusta tulee vähän korkeampi.







Kookos-puolukkajuustokakku
(noin 12 annosta)

Pohja a):
100 g margariinia
3/4 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja (tai vastaava määrä kaurajauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl soijamaitoa

Pohja b):
200 g digestivekeksejä tai piparkakkuja
75 g margariinia

Täyte:
1 prk (400 g) Alpro Greek Style "soijarahkaa"
4 dl kookoskermaa (käytin Kara-merkkistä, 25 % rasvaa)
2 dl sokeria
n. 1/6 tl vaniljajauhetta (tai n. 2 tl vaniljasokeria)
2 rkl sitruunamehua
5 rkl maissitärkkelystä
(1-2 tl sitruunankuorta raastettuna)
4 dl puolukoita (tuore tai pakaste)


1. Vuoraa irtopohjavuoka (24-26 cm) leivinpaperilla ja voitele reunat. Valitse, kumman pohjan haluat tehdä.
Pohja a): Sekoita pohjataikinaa varten kuivat aineet kulhossa. Nypi joukkoon pehmeä margariini. Lisää soijamaito ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Pohja b): Murskaa keksit monitoimikoneessa tai esimerkiksi suljetussa muovipussissa painelemalla ne kaulimella murskaksi. Sekoita murskan joukkoon sulatettu margariini. Painele taikina vuoan pohjalle.
2. Sekoita täytettä varten soijarahka, kookoskerma, sokeri, vanilja, sitruuna (,sitruunankuori) ja maissitärkkelys. Lisää lopuksi vielä joukkoon puolukat. Kaada täyte pohjan päälle.
3. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 50-55 minuuttia. Paistoaikaan vaikuttaa, käytätkö tuoreita vai pakastepuolukoita. Kakun rakenne on uunista otettaessa vielä hyllyvä, joten älä ihmettele sitä. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä se sitten jääkaappiin. Tarjoa täysin jäähtyneenä. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä.




****************
English summary

I love coconut. Especially I love to combine it with something sour and fresh: lime, lemon or sour berries. Finnish wild lingonberries and exotic coconut work very well together, so I made a vegan cheesecake with this combination. So lovely!

To make the crust, you can choose between two different option. The first one is simple batter and the other one classic cheese cake crust made from digestive biscuits.


Coconut Lingonberry Cheesecake
(about 12 servings)

Crust, option a):
100 g margarine
75 ml sugar
350 ml wheat flour or oat flour
1 tsp baking powder
50 ml soy milk

Crust, option a):
200 g digestive biscuits, crushed
75 g margarine, melted

Filling:
1 package (400 g) Alpro Go On (soy-based alternative to strained yougurt)
400 ml coconut cream (25 % fat)
200 ml sugar
about 1/6 tsp vanilla powder
2 tbsp lemon juice
5 tbsp corn starch
(1-2 tsp lemon zest, grated)
400 ml lingonberries (fresh or frozen)


1. Preheat oven to 175 C. Cover the base of a springform pan (24-26 cm) with baking paper. Grease the rims with margarine. To make the crust. choose option a) or b).
Option a): Combine dry ingredients in a bowl. Mix with soft margarine. Add soy milk. Press the batter on the base and rims of the pan.
Option b): Mix crushed biscuits and melted margarine. Press into the base of the pan.
2. To make the filling, mix Alpro Go On, coconut cream, sugar, vanilla, lemon (and lemon zest) and corn starch. After this, add lingonberries. Pour the mixture into the pan.
3. Bake the cake in the oven on the lowest level for about 55 minutes. Let the cake cool, and then put it into the fridge for few hours or overnight.

lokakuuta 07, 2016 4 kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates