Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri



Olin aikeissa leipoa Kinuskikissan ohjeella herkulliselta kuulostavia kauraleipäsiä, joissa käytetään jauhoina ja hiutaleina ainoastaan kauraa. En kuitenkaan saanut aikaiseksi ryhtyä leipomishommiin, sillä koko prosessi oli niin aikaa vievä, ettei sopivaa leivontahetkeä tuntunut löytyvän. Itse tykkään nauttia tuoreesta leivästä etenkin viikonloppuaamuisin, mutta harvempi haluaa käyttää ennen aamiaista 1 1/2 tuntia siihen, että saa leivät leivottua, kohotettua ja paistettua - vaikka taikinakin olisi jo kohonnut yön yli. 

Sattumalta kuitenkin huomasin vähän saman tyyppisten kaurarieskojen reseptin kirjastosta lainaamassani kirjassa Samasta padasta 2: Puolessa tunnissa - kirja joka saa nirsonkin nauttimaan ruoasta. Tadaa! Ihan täydellisen helppo, nopea ja vieläpä terveellinen resepti 100 % kaurarieskoihin, jotka leipaisee nopeasti niin viikonlopun aamiaiselle kuin arki-iltana keiton kaveriksi. Ainekset vain sekoitetaan, taikina muotoillaan rieskoiksi ja paistetaan nopeasti uunissa.

Samasta padasta 2 on jatko-osa Outi Väisäsen keittokirjalle Samasta padasta  - huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi, joka nousi hurjan suosituksi julkaisunsa jälkeen. Minusta tuntuu, että kirjan tietävät myös kaikki sellaiset äitikaverini, jotka eivät ruokaskeneä seuraa. Ilo on ollut seurata köksäkollega Outin uraa keittokirjailijana, vaikka lapsettomana en kirjojen ydinkohderyhmään kuulukaan. Siksi minun piti saada käsiini myös kirjan jatko-osa Samasta padasta 2, joka julkaistiin tänä keväänä.

"Samasta padasta -ideologia" tarkoittaa, että samaa ruokaa syö koko perhe vauvasta vanhempiin. Kirjan reseptejä seuraamalla saa kätevästi otettua sivuun oman annoksen vauvaa varten. Tosi moni resepteistä on sellaisia, joita myös tällainen lapseton ruokanautiskelija ilolla testaisi - vai miltä sinusta kuulostaisi limettinen linssipata, teriyakitofukulho tai lakritsijauheella maustettu porkkanakeitto? Aika ihanalta ainakin minusta! Yli puolet ruoista on kasvisruokaa, loppu lihaa ja kalaa. Jotkin ohjeet ovat vegaanisia ja vielä useampi on sovellettavissa sellaiseksi. Ja jos ei, niin ainakin idean voi kopioida. Reseptien lisäksi kirja tarjoaa vinkkejä, joiden avulla lapsi voi selättää ennakkoluulojaan ja löytää uusia lempiruokia. Kaiken kaikkiaan inspiroiva paketti, josta lapsetonkin innostui! 😃 Outin simppeleitä ja herkullisia reseptejä voi muuten tällä hetkellä lukea myös K-Ruoka ja Pirkka-lehdistä, joiden teossa minäkin olen työni puolesta mukana.

Kirjan inspiroimana leivoin kaurarieskoja viikonloppuvieraiksi saapuneelle ystävälleni ja hänen 2-vuotiaalle tytölleen. Ja mitenkäs maistui? Noh, me aikuiset santsattiin toisetkin rieskat, mutta 2 vee ei tällä kertaa puraissut rieskastaan palastakaan, vaan nautiskeli pelkät päälliset. Suuria johtopäätöksiä reseptin laadusta ei kuitenkaan tämän perusteella kannata tehdä, sillä myöhemmin samana päivänä tyttö pisteli innokkaasti poskeensa Fafa'sin pitaleipää dipaten sitä hummukseen ja tzatzikiin. Ei vain tainnut tehdä leipää mieli juuri aamupalalla... 😃 Itse voin sanoa, että näitä rieskoja tulen varmasti tekemään vielä monet kerrat.



100 % kaurarieskat

(10-12 kpl)

4 dl (pika)kaurahiutaleita
2 dl kaurajauhoja*
2 tl leivinjauhetta
2 rkl rypsiöljyä
3 dl kauramaitoa tai vettä
1/2 tl suolaa


  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet suolaa lukuun ottamatta lusikalla kulhossa. Lisää maito ja öljy ja sekoita löysäksi taikinaksi. Jos leivot vauvalle, lusikoi häntä varten neljännes taikinasta ruokalusikallisen kokoisiksi rieskoiksi pellille leivinpaperin päälle.
  2. Sekoita suola loppuun taikinaan ja lusikoi isommiksi rieskoiksi pellille.
  3. Ripottele jauhoja ja hiutaleita taikinan päälle ja painele kevyesti. Jos on aikaa, jätä rieskat lepäämään 15-30 minuutiksi.
  4. Kypsennä rieskoja uunin yläosassa yhteensä 6-8 minuuttia, grillivastus kytkettynä viimeiset pari minuuttia, jotta rieskat saavat hieman väriä. Vedä rieskat leivinpapereineen pöydälle jäähtymään.
* Kaurajauhot löytyvät yleensä gluteenittomien tuotteiden hyllystä ja löydät niitä ainakin Pirkka- ja Myllärin-merkkisinä.
elokuuta 25, 2019 3 kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates