Tänä vuonna ollaan kerätty useampi ämpärillinen suppiksia, ja siksi olen etsinyt sienille vähän uusia käyttötapoja. Aasialaisissa ruoissa käytetään aika useinkin sieniä, ja siksi innostuin kokeilemaan simppeleitä suppilovahveronuudeleita. Proteiiniksi paistoin päälle vielä Beanit suikaleita, joista muuten tulee tosi hyviä, kun oikein kunnolla paistaa rapsakaksi!
Itse tein suppisnuudelit tuoreista sienistä ja käytin niitä aika reippaan määrän. Kuivatut tai pakastetut sienet sopivat tietysti myös. Omasta mielestäni suppiksia ei kannata laittaa kovin voimakkaasti maustettuihin ruokiin, sillä niiden hento maku peittyy helposti. Siksi maustoin nämä nuudelit varsin maltillisesti. Lopputulos on silti yllättäväkin maukas - niin maukas, että kokkasin ruokaa kahdesti ja laitoin nuudelipaketin heti uudelleen kauppalistalle. Ja mikä parasta, ruoka valmistuu tosi nopsasti arki-iltanakin! Älä muuten ihmettele kastikkeeseen tulevaa valkopippuria. Näin juuri Meri-Tuuli Väntsin lisäävän aasialaiseen paistettuun riisiin ripauksen valkopippuria, ja tykästyin siihen itsekin! Se ei tietysti ole pakollinen ainesosa.
Suppilovahveronuudelit
(2 annosta)
125 g vehnänuudeleita
1 rs (250 g) Beanit härkäpapusuikaleita, esim. lempeä sitruuna (yhdestä rasiasta riittää 2-3 annokseen, eli siitä jää ehkä vähän yli)
tilkka öljyä
300 g (noin 1 litran verran) suppilovahveroita
1 iso valkosipulinkynsi
1 1/2 rkl paahdettua seesaminsiemenöljyä
tuoretta korianteria
Kastike
1/2 rkl sokeria
1/2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
ripaus valkopippuria
- Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsäksi. Valuta lävikössä ja jätä odottamaan.
- Paista Beanit suikaleet öljytilkassa paistinpannulla rapsakoiksi. Siirrä lautaselle odottamaan.
- Laita pannulle suppilovahverot. (Itse laitoin ihan kokonaisena, paitsi isoimmat yksilöt repäisin kahtia.) Kuumenna ilman öljyä, kunnes ylimääräiset nesteet ovat haihtuneet. Kuori ja hienonna sillä välin valkosipuli.
- Vähennä lieden tehoa keskilämmölle. Siirrä sieniä pannulla niin, että keskelle jää tilaa. Lisää siihen seesamiöljy ja valkosipuli ja anna valkosipulin kuullottua. Sekoittele sieniä ja valkosipulia ja anna paistua vielä hetki.
- Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Kaada pannulle nuudelit ja sen perään kastike. Nostele sekaisin niin, että kastiketta on joka puolella.
- Kasaa lautasille suppis-nuudeliseosta ja päälle Beanit suikaleita. Viimeistele tuoreella korianterilla. Tarjoa lisäksi esimerkiksi porkkana- ja kurkkuviipaleita tai riisiviinietikalla maustettuja hölskytyskurkkuja.