Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri



Tänä syksynä olen toden teolla innostunut lehtikaalisalaatista, kun vihdoin sisäistin oikean menetelmän lehtikaalin käsittelyyn. Raaka lehtikaalihan on sellaisenaan aika puisevaa, mutta oikealla käsittelyllä siitä tulee mehevää ja maukasta. Taikatemppu on happo + suola + hierominen. Sopivan kokoisiksi paloiksi leikattu lehtikaali laitetaan tilavaan kulhoon hapon (esimerkiksi sitruunamehun) ja suolan kanssa. Tämän jälkeen kaalia rutistellaan ja hierotaan ronskein ottein pari minuuttia - vähän niin kuin taikinaa vaivaisit. Maistamalla lehtikaalia huomaat, milloin maku ja rakenne ovat muuttuneet sopivasti. Isäni vinkkasi, että lehtikaalia voi "murjoa" myös kaulimen avulla: lehtikaali, happo ja suola vahvaan muovipussiin ja sitten vaan kaulitaan päältä. Kuulostaa toimivalta noinkin! Itse en vielä ehtinyt testata.

Lehtikaalisalaatin joukkoon voit tietysti laittaa vaikka mitä fiiliksen ja mielikuvituksen mukaan. Esimerkiksi oliivit, miniluumutomaatit, porkkanalastut ja mantelifeta maistuvat ihanalta. Myös dijonsinapin totesin sopivan hyvin mausteeksi. Alla kuitenkin yksi salaattiversio, johon kovasti tykästyin. Makean raikas päärynä, makeat kuivatut karpalot, suolainen mantelifeta ja paahdetut pekaanipähkinät toimivat erittäin hyvin lehtikaalin kanssa. Minusta tuntuu, että tämä salaatti katetaan tänä vuonna joulupöytäänkin!





Lehtikaalisalaatti

(noin 4 annosta)

200 g lehtikaalia
2 pientä (250 g) päärynää
1 - 1 1/2 dl pekaanipähkinöitä
3/4 dl karpaloita
1/4 tl suolaa
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
mantelifetaa (tai muuta mieleistäsi vegaanista fetaa)

  1. Pese lehtikaalit ja leikkaa niistä lehtiruodit pois. Pilko lehtikaalit sopiviksi paloiksi. Kuivaa tarvittaessa salaattilingossa. 
  2. Pese ja paloittele päärynät. Paahda pähkinät keskilämmöllä kuivalla paistinpannulla.
  3. Laita lehtikaalit isoon kulhoon. Lisää suola ja sitruuna. Puristele ja hiero lehtikaalia parin minuutin ajan kädelläsi ronskein ottein, vähän kuin vaivaisit taikinaa. Huomaat, että lehtikaali alkaa mennä kasaan, rakenne pehmentyä ja muuttua maukkaammaksi. Maistalla huomaat, milloin maku ja koostumus ovat sopivat.
  4. Sekoita lehtikaalin joukkoon öljy, pippuri. Lisää sitten päärynät, karpalot ja pähkinät. Laita tarjoilukulhoon kerroksittain lehtikaalisalaattia ja murennettua mantelifetaa. Tarjoa lisäkkeenä.


lokakuuta 09, 2020 7 kommenttia
Ruokaisan marokkolaistyylisen salaatin juju on mausteisessa cashewkastikkeessa.


Nyt seuraa vähän keittokirjajuttua - todella pitkästä aikaa! Yritän olla ostamatta hirveästi keittokirjoja, sillä haluan välttää tavarapaljouden kerääntymistä kotiin. Onneksi keittokirjoja saa hyvin lainaan kirjastostakin. Joskin uusiin ja suosittuihin julkaisuihin joutuu usein jonottamaan aikamoisen tovin - etenkin jos joku Hesarin kaltainen media on antanut sille hyvät arviot...

Olen jo pitkään seurannut Instagramissa @syotavanhyva Lotta Viitaniemeä ja hänen Syötävän hyvä -blogiaan. Lotan erityisalaa ovat ihanat salaatit ja kauniit kuvat niistä. Ruoat ovat tosi usein vegaanisia tai ainakin lakto-ovoa. Salaattien ystävänä halusinkin ehdottomasti tutustua Lotan tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Syötävän hyvät - 38 salaattia ja kulhoa.

Minuun kirja tosiaankin osui ja upposi! Olen myös itse monipuolisten salaattien, tahnojen ja reilusti kasviksia sisältävän ruoan ystävä, ja kirjassa olikin tosi monta raikasta ja houkuttelevaa ideaa. Monissa ohjeissa käytetään jotain maukasta juustoa, kuten fetaa, vuohenjuustoa tai halloumia. Mutta onneksi on keksitty mantelifeta! Ihan varmasti tulen soveltamaan vielä montaa kirjan reseptiä.

Jaan teille sovellettuna yhden reseptin kirjasta: Marokkolaistyyppisen salaatin, jossa on kikherneitä, kesäkurpitsaa, lehtikaalia sekä mausteinen cashewkastike, joka on salaatin pääjuju. Ruokaisuutta antaa couscous - tai tattari, kvinoa tai riisi niin kuin alkuperäisessä reseptissä. Raaka-aineiden puolesta syksy olisi paras aika tehdä tätä salaattia, mutta ohje houkutteli sen verran paljon, että halusin kokeilla sitä heti ensimmäisenä. Reseptiin olisi kuulunut laittaa vahvaa minttua, mutta myönnettäköön, että pieni piheys iski yrttihyllyllä, kun vahva minttu maksaa melkein tuplat verrattuna tavalliseen. Vaikka toisaalta vahvuusastekin on kyllä ihan eri. Joka tapauksessa: Kokeilkaa ihmeessä tätä ihanaa salaattia! Ohje on kahdelle, mutta kannatta harkita, tekeekö samalla vaivalla tuplasatsin.



Marokkolainen couscoussalaatti ja mausteinen cashewkastike

(2 annosta)

1/2 dl couscousia
1 pieni (270 g) kesäkurpitsa
2-3 (n. 80 g) lehtikaalinlehteä
1/2 (50 g) punasipuli
oliiviöljyä
2 dl kypsiä kikherneitä
1 satsuma, klementiini tai pieni appelsiini
4 pehmeää kuivattua taatelia
tuoretta (vahvaa) minttua hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Mausteinen cashewkastike


1 dl cashewpähkinöitä
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 pieni valkosipulinkynsi
n. 1 tl srirachaa
1/2 tl sokeria
1 tl sitruunamehua
suolaa
n. 1/2 dl vettä


  1. Valmista ensin cashewkastike. Liota pähkinöitä vedessä mielellään pari tuntia tai vaikka jääkaapissa yön yli. Jos aikaa liotukselle ei ole, keitä pähkinöitä vähässä vedessä noin 10 minuuttia. Valuta. Mittaa ainekset (valkosipulinkynsi hienonnettuna) sauvasekoittimen kulhoon tai blenderiin ja aja tasaiseksi. Lisää vettä tarpeen mukaan.
  2. Kypsennä couscous pakkauksen ohjeen mukaan.
  3. Leikkaa kesäkurpitsa lohkoiksi, poista lehtikaalinlehdistä kovat lehtiruodit ja pilko lehdet sopiviksi paloiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi puolirenkaiksi.
  4. Kuumenna öljy paistinpannulla. Paista kesäkurpitsa lähes kypsäksi ja kullanruskeaksi. Lisää sitten pannulle lehtikaali ja paista vielä hetki. (Jos et pidä raa'asta sipulista, voit kypsentää myös sen. Vaihtoehtoisesti voit miedontaa sipulin makua laittamalla sipulirenkaat lävikköön ja kaatamalla päälle kiehuvaa vettä.)
  5. Kuori ja pilko sitrus. Viipaloi taatelit. Sekoita kaikki salaattiainekset kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Ripottele pinnalle minttua. Tarjoa salaatti haaleana tai kylmänä cashewkastikkeen kanssa.


marraskuuta 09, 2018 No kommenttia
Tämän kantarellipiirakan mehevöittävät värikkäät kasvikset sekä täyteläinen kaurakerma.




Minulle sattui käymään niin uskomaton tuuri, että sain 10 litraa(!) kantarelleja. Ja siis todellakin sain, itse en sentään moista määrää metsästä löytänyt. Vielä kertaalleen lämmin kiitos poimijan suuntaan! Kokkasin sienistä saman tien piirakan, jonka halusin olevan paitsi vegaaninen, myös sen verran terveellisempi vaihtoehto, että sitä tohtii syödä vaikka lounaaksi tai terveelliseksi iltapalaksi isomman palan.

Pohjataikinan valmistin jo aika vakituiseksi muodostuneella reseptillä, johon käytetään maltillisesti pehmeää margariinia ja jauhoina kaura- ja kikhernejauhoja. Jos kihernejauhoja ei ole saatavilla, voit korvata nekin kaurajauholla tai vaikka vaan vehnäjauholla. Kantarellien lisäksi laitoin täytteeseen syksyn sadon antimia: sipulia, porkkanaa sekä isäni kasvimaan lehtikaalia, josta tulee piirakkaan myös kivasti väriä. Täytteen päälle kaadoin kaurakerma-ravintohiivaseoksen tuomaan mehevyyttä. Perunajauho saostaa kaurakermaseosta niin, että kokonaisuus jää sopivan kosteaksi.

Tästä reseptistä taisi tulla luonteeltaan sellainen, että se kelpaisi Sydänmerkinkin mannekiiniksi: kasviksia, kuitua, pehmeitä rasvoja ja kohtuullinen määrä suolaa - mutta silti maukasta. Toivottavasti teillä on käy kantarellisaaliiden kanssa yhtä hyvä tuuri kuin minulla!



Vegaaninen kasvis-kantarellipiirakka

Pohja:
n. 2 dl kaurajauhoja (jauhoin kaurahiutaleista blenderillä)
1 dl kikhernejauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
50 g margariinia (käytin sinistä Keijua)
1 dl maustamatonta soijajogurttia

Täyte:
300 g (1 l) kantarelleja
1 1/2 rkl öljyä
1 sipuli
1 porkkana
1-2 lehtikaalinlehteä
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Kaurakermaseos:
1 prk (2 dl) kaurakermaa (esim. Pirkka)
1 tl perunajauhoja
ripaus suolaa
2 rkl ravintohiivahiutaleita


  1. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet. Lisää margariini ja nypi ainekset keskenään. Lisää soijajogurtti ja sekoita tasaiseksi. Taikinan kuuluu jäädä melko kosteaksi, mutta jos rakenne on kovin löysä, lisää hiukan jauhoja. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin ja esipaista sitä 200-asteisessa uunissa 7 minuuttia.
  2. Puhdista sienet ja hienonna ne karkeaksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Hienonna lehtikaali karkeaki silpuksi. 
  3. Haihduta sienistä ylimääräiset nesteet kuumentamalla niitä paistinpannulla ilman rasvaa. Tämän jälkeen lisää pannulle öljy ja sen perään kasvikset. Jatka paistamista, kunnes kasvikset ovat kuullottuneet ja sienet ovat saaneet vähän väriä.
  4. Levitä kasvistäyte esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kulhossa kaurakermaseoksen aineet ja valuta seos tasaisesti täytteen päälle. Heilauta vuokaa kevyesti niin, että saat kermaseoksen leviämään kunnolla tasaisesti. Laita piirakka uuniin ja paista sitä vielä noin 20-25 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.




elokuuta 27, 2017 2 kommenttia
Jos joku minua inspiroi niin sesongin raaka-aineet! Idea tähän salaattiin lähti granaattiomenasta, jota tähän aikaan vuodesta saa kohtuuhintaan. Granaattiomena sekä salaatin toinen pääraaka-aine eli lehtikaali ovat parin viime vuoden aikana rantautuneet suomalaisten keittiöihin. Ne sopivat hyvin samaan salaattiin.

Ruokaisuutta salaattiin tuovat belugalinssit, nuo linssien aateliset. Belugalinssien maku on hienostunut ja väri kypsänä tummanvihreä, lähes musta. Upeaa silmänruokaa siis! Halutessaan salaattiin voi toki käyttää vihreitäkin linssejä.

Tummanpuhuvat belugalinssit, syvänpunaiset granaattiomenansiemenet ja vihreä lehtikaali muodostavat yhdessä aivan upean värisen salaatin! Tämä sopii ihanasti joulunalustunnelmointiin ja pimeisiin marraskuun iltoihin.








Lämmin lehtikaali-granaattiomenasalaatti
(3-4 annosta)

Linssit:
2 dl belugalinssejä
6 dl vettä
suolaa
mustapippuria
n. 1 rkl balsamicoa
1 1/2 rkl oliiviöljyä
(ripaus sokeria)

Salaattipohja:
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g lehtikaalia
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1/2-1 rkl balsamicoa
1 granaattiomena
n. 1 dl mustia kalamataoliiveja
n. 3/4 dl saksanpähkinöitä


1. Huuhtele linssit. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja lisää linssit. Keitä kypsiksi noin 20 minuuttia ja valuta. Mausta linssit.
2. Kuori sipuli ja valkosipuli. Leikkaa sipuli puolirenkaiksi ja hienonna valkosipuli. Poista lehtikaalista kovat lehtiruodit ja hienonna lehdet. Irrota granaattiomenasta siemenet.
3. Kuumenna paistinpannussa oliiviöljy ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli kevyesti. Lisää lehtikaali ja jatka paistamista muutama minuutti, kunnes lehtikaali on kuumentunut ja painunut hiukan kasaan. Mausta seos suolalla, pippurilla ja balsamicolla.
4. Levitä lehtikaaliseos laakean tarjoiluastian pohjalle. Lisää päälle linssit, granaattiomenansiemenet sekä oliivit. Rouhi pinnalle vielä pähkinät. Tarjoa hyvän leivän kanssa.











marraskuuta 10, 2015 No kommenttia
Wokit ovat terveellisiä ja käteviä arkiruokia. Niihin saa helposti upotettua reippaasti kasviksia ja valmistus on nopeaa etenkin silloin, jos hyödyntää valmiita pakastevihanneksia. Aloittelevalle tofun käyttäjälle wokit ovat myös siitä käteviä, että pieneksi kuutioitu tofu imee itseensä hyvin makuja mausteisesta kastikkeesta, eikä marinointi ole välttämätöntä.

Tähän wokkiin käytin sobanuudeleita eli tattarinuudeleita, jotka tarttuivat mukaan shoppailureissulla Hämeentien aasialaiskaupoissa. Tutkimusretket aasialaiskauppoihin ovat mielipuuhaani, kun saa tutkailla kaikkea erikoista ja jännää! Aasialaiskaupasta olen ostanut myös paahdettua seesaminsiemenöljyä, jonka voimakkaan pähkinäinen maku sopii hyvin wokkeihin. Chilinä käytin Sriracha-kastiketta, joka yleensäkin toimii kokkailuissani tulisuuden antajana. Sriracha on sopivasti tulista ja se on helppoa annostella suoraan pullosta.







Tofu-nuudeliwokki
(2-3 annosta)

150 g soba- eli tattarinuudeleita tai muita nuudeleita
250 g tofua
2 valkosipulin kynttä
pala tuoretta inkivääriä
100 g lehtikaalia
1 sipuli
2 porkkanaa
1 rkl rypsiöljyä + 1 rkl paahdettua seesamiöljyä

Kastike:
4 rkl vähäsuolaista soijakastiketta *
2-3 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
1 tl Sriracha-kastiketta tai sopivasti muuta chiliä

1. Keitä nuudelit kovankypsiksi, eli lyhennä pakkauksen keittoaikaa parilla minuutilla. Omat sobanuudelini olivat niin ohuita, että keitin niitä vain reilun minuutin. Jos nuudeleissa ei ole lisättyä suolaa, voit suolata keitinveden kevyesti. Valuta nuudelit ja huuhtele kylmällä vedellä.
2. Kuutioi tofu, hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri. Silppua lehtikaali, leikkaa sipuli puolirenkaiksi ja porkkana ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
3. Kuumenna rypsi- ja seesamiöljy pannussa. Paista porkkanaa, sipulia, tofua, valkosipulia ja inkivääriä öljyssä muutama minuutti. Lisää hetken kuluttua lehtikaalit ja jatka paistamista. Kaada pannulle osa kastikkeesta ja jatka paistamista, kunnes kasvikset ovat lähes sopivan kypsiä.
4. Lisää pannulle nuudelit ja loput kastikkeesta. Sekoita ja paista sen aikaa, kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. Koristele halutessasi (paahdetuilla) seesaminsiemenillä ja tuoreella korianterilla.

* Käytin Pirkka soijakastiketta, jossa on suolaa 8,5 %.  Jos käytät suolaisempaa soijakastiketta, tarvittava määrä on todennäköisesti pienempi.

syyskuuta 23, 2015 No kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...
  • Kinuskinen puolukka-taatelikakku - ihana täytekakku joulun ajan kahvipöytään
    Joulun perinteisistä kuivakakuista taatelikakku on yksi ehdoton suosikkini. Olen jo parinakin vuonna leiponut joulun alla täytettyä taatelik...
  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates