Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri

Kun vuosi lähestyy loppuaan, on hauska pikakelata läpi, mitä onkaan tullut puuhattua!



Vuosi 2017 jää mieleen aika "tavallisena" vuotena niin blogimielessä kuin muutenkin. Tosin tänä vuonna etenin astetta syvemmälle ruokabloggaamisen syövereihin, kun hankin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran ja vielä kunnon kuvankäsittelyohjelmankin. Tällä hetkellä harkinnassa on vielä uuden tietokoneenkin hankinta. Visuaalinen luovuus ei tosiaan ole vahvimpia puoliani, enkä ole käyttänyt kuvauksen tai kuvankäsittelyn opetteluun niin paljon energiaa kuin olisi voinut, mutta näköjään näistäkin lähtökohdista saa ihan kivoja kuvia aikaan. Laitehankinnat ovat nielleet rahaa ehkä vähän toiseen malliin kuin mitä blogia aloitellessa ajattelin, mutta toisaalta ilman blogia en ehkä koskaan olisi tullut hankkineeksi oikeaa kameraa. Kamerasta on todella ollut iloa myös blogijuttujen ulkopuolella ja sen myötä myös katselen ympärillä olevia kauniita asioita ihan uusin silmin, samoin myös muiden ottamia valokuvia!

Tällä hetkellä realistisena postaustavoitteena pidän noin 1 postaus/viikko, joka välillä toteutuu paremmin  ja välillä huonommin. Mutta en jaksa stressata! Bloggailen sen minkä muilta puuhilta ehdin, vaikka priorisointijuttujahan nämäkin asiat tavallaan ovat. Kulutan aika paljon vapaa-aikaani mm. liikuntaan, ja jos vähentäisin sitä, vapautuisi vastaavasti aika paljon aikaa muuhun.

Ensi vuonna aion jatkaa ruokabloggailua samalla ajatuksella kuin tänäkin vuonna eli pitää se tärkeänä harrastuksena, mutta olla ottamatta sen kummempaa stressiä. Ehkä siinä sivussa tulee kehityttyä vähän eteenpäin valokuvaamisenkin suhteen. Työsaralla uusi vuosi sen sijaan tulee alkamaan tosi kivoissa merkeissä, kun aloitan uudessa työssä. Työnantaja pysyy samana, mutta kuluttajapalvelutyö Pirkka-tuotteiden parissa Keskolla vaihtuu nyt markkinointihommiin. Tulevassakin pestissä teen tiiviisti töitä elintarvikkeiden (Pirkka-tuotteiden) ja ruoan parissa, mikä on ihan mahtavaa. Innoissani siis suuntaan kohti alkavaa vuotta!

Vegaaninen mutakakku oli tänä vuonna julkaistuista resepteistä suosituin.


Koska kerran nähty resepti helposti painuu unholaan, haluan vielä näin vuoden päätteeksi nostaa blogin parhaat palat vuodelta 2017, ensin lukijoiden suosikit ja sitten oma top 5 -listani. Joitain yhteneväisyyksiäkin listoilta näköjään löytyy. Näiden myötä toivotan mitä parhainta vuotta 2018!


TOP 5 RESEPTIT 2017 - LUKIJOIDEN SUOSIKIT


1. Mutakakku
2. Maapähkinä-linssicurry
3. Kasvis-kantarellipiirakka
4. Britakakku
5. Marja-rahkapiirakka


TOP 5 RESEPTIT - OMAT SUOSIKIT


1. Porkkana-couscoussalaatti dukkahilla - Yksi voittamaton ruokaisien salaattien suosikkini on tämä. Salaatin kruunu on ihana dukkah-mausteseos ja tuore korianteri, jotka yhdistyvät paahdettuun porkkanaan, couscousiin, itsetehtyyn mantelifetaan sekä raikkaaseen appelsiini-sitruunamarinadiin.

2. Maapähkinä-linssicurry - Maapähkinävoi, harissa, tuore korianteri ja loraus kookosmaitoa tekivät tästä maapähkinävoifanin uuden lempiruoan!

3. Kinuskinen maapähkinävoi-banaanikakku Näillä aineksilla ei varmaan kovin pahaa kakkua voi saada aikaan, mutta tämä vastastumaton överipläjäys on kinuski-maapähkinävoi-banaanicombon rakastajalle aika unelma.

4. Veriappelsiini-marenkipiirakka - Veriappelsiinisesongin ehdoton juttu, ja kohtahan sekin aika on jälleen käsillä! Marenkin syntyy tietysti kikherneliemestä.

5. Munakoisorullat tomaattikastikkeessa - Tämä ruokalaji vaatii hiukan vaivaa, mutta on tosi maukas ja sopii juhlavallekin aterialle. Tomaattikastikkeessa muhinut pehmeä munakoiso on ihan taivaallista.


Porkkana-couscoussalaatti dukkahilla oli oman top 5 -listani kärjessä.



joulukuuta 30, 2017 No kommenttia
Soijarouheesta valmistetut vegekoftat mausteisessa ja pehmeässä currykastikkeessa - nam!


Jouluruoka on ihan hyvää, mutta kun sitä vetää pari päivää putkeen, niin ainakin itse kaipaan jotain täysin erilaista syötävää. Niin kuin vaikka mausteista intialaista ruokaa! Koftat eli lihapyörykät mausteisessa tomaattisessa currykastikkeessa on intialaisia klassikkoruokia. Tein ruoasta vegeversion, joka ainakin omasta mielestäni oli tosi hyvää - niin hyvää, että olen kokannut sitä jo useamman kerran ja viimeksi tänään tapaninpäivänä. Kyllä maistui jouluruokien rippeiden kaverina. 😄 Myös töissä eväskoftia lämmittäessäni sain ihastuneita kommentteja ruoan vastustamattomasta tuoksusta.

Tein koftat käyttäen pohjana vanhaa tuttua soijarouhetta. Vaikka kaupan hyllyt ovat mukavasti täyttyneet nyhtiksistä ja härkiksistä, niin halpaa, terveellistä ja kätevää soijarouhetta ei silti kannata unohtaa. Olen todennut, että parhaiten soijarouhe toimii pihveissä ja pyöryköissä, kun sen lisää taikinaan kuivana. Näin soijarouhe itsessään jo pitää taikinaa jonkin verran kasassa ja myös imaisee itseensä hyvin makuja. Mausteiden lisäksi sekoitin pyörykkämassaan tomaattisosetta ja soijakastiketta. Autenttiseen koftataikinaan ne eivät varmasti kuulu, mutta tuovat kasvisversioon umamista täyteläistä makua. Kastikkeeseen lisäsin reilusti mausteita. Kurkumasta en oikeastaan kauheasti tykkää itse, mutta lisäsin sitä vähän väriä tuomaan.

Pyörykkätaikinan voi hyvin valmistella jo edellisenä päivänä, jolloin seuraavana päivänä vaikka töiden jälkeen ruoka valmistuu sukkelammin. Mutta aika ihanalta vegekofat täyteläisessä kastikkeessa maistuvat myös, kun viikonloppuna (tai nyt välipäivinä, jos olet lomalla toisin kuin minä) on paremmin aikaa kokkailla. Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin minä!







Vegekoftat currykastikkeessa

(4-5 annosta)

Koftat:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 1/2 rkl tomaattisosetta
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
1 1/2 rkl soijakastiketta
2 1/2 dl tummaa soijarouhetta
1 dl kaurajauhoja (valmiita tai blenderin avulla hiutaleista jauhettuja)
1 1/2 rkl perunajauhoja
2 tl garam masalaa
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
chiliä

Currykastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä
2 tl garam masalaa
chiliä
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
1-2 dl vettä
n. 3/4 tl suolaa
2 dl kookosmaitoa

Lisäksi:
tuoretta korianteria

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli kofta-pyöryköitä varten. Raasta inkivääri. Sekoita kaikki pyöryköiden ainekset keskenään. Taikinan kannattaa antaa vetäytyä puolisen tuntia, jolloin sen muotoilu on helpompaa. Voit antaa taikinan levätä vaikka seuraavaan päiväänkin asti.
  2. Pyörittele taikinasta pyöryköitä ja paista ne kypsiksi öljyllä paistinpannulla tai paistokasarissa. Siirrä sivuun odottamaan.
  3. Hienonna sipuli ja valkosipuli currykastiketta varten. Raasta inkivääri. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää myös inkivääri sekä kuivatut mausteet ja jatka kuullottamista hetki. Lisää tomaattimurska ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia tai halutessasi kauemminkin.
  4. Mausta kastike suolalla. Lisää kookosmaito ja tarkista maku. Lisää lopuksi valmiiseen kastikkeeseen koftat ja anna niiden vielä kuumentua. Älä kuitenkaan enää keitä, etteivät koftat mene mössöksi. Tarjoa basmatiriisin ja tuoreen korianterin kanssa.
joulukuuta 26, 2017 No kommenttia
Jouluisilta mausteilta maistuva bataattilaatikko sopii oivasti joulupöytään perinteisten suomalaisten laatikoiden kaveriksi ja valmistuu helposti vegaanisista aineksista.



Meidän perheessä vakituiset joululaatikot ovat lanttu- ja porkkanalaatikko sekä imelletty perunalaatikko. Tosi monta vuotta on pitänyt tehdä jouluksi myös bataattilaatikkoa, mutta jotenkin se aina on jäänyt, sillä laatikoiden lisäksi muitakin ruokia on niin hurjan paljon. Joinakin vuosina olemme yrittäneet karsia valikoimaa jättämällä jonkin laatikon pois ja tehdä tilalle jotain uutta, mutta kun jokaisella seitsemällä perheenjäsenellä on oma lempparinsa, suunnitelmaa ei oikein koskaan ole saatu tuon pidemmälle. Ja sama ongelma koskee oikeastaan kaikkia muitakin jouluruokia. 😄

Edellä mainituista syistä en usko, että tänäkään jouluna bataattilaatikko päätyy pöytäämme, mutta ehkä sitä suuremmalla syyllä sitä oli kiva nauttia näin jo ennen joulua! Jos teillä ei ole samaa laatikkodilemmaa, suosittelen kokeilemaan. Makea ja pehmeän makuinen bataatti sopii hyvin laatikkoon yhdessä jouluisten mausteiden kanssa. Vegaaninen bataatilaatikko on helppo valmistaa, sillä kananmuna ei ole lainkaan välttämätön ja kermaksi sopii tosi hyvin kaurakerma.






Bataattilaatikko

(joulupöydässä lisäkkeenä noin 6 hengelle)

1 kg bataattia
2 dl kaurakermaa
2-3 rkl siirappia
1 dl korppujauhoja
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl kanelia
ripaus kardemummaa
1 tl suolaa

Pinnalle:
korppujauhoja

  1. Kuori ja paloittele bataatit. Laita bataatit kattilaan ja laske päälle vettä sen verran, että palat peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä pehmeiksi eli noin 15 minuuttia palojen koosta riippuen. Kaada vesi pois ja soseuta bataatit soseeksi sauvasekoittimella.
  2. Sekoita bataattisoseen joukkoon kaikki muut ainekset. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja tasoita pinta. Koristele pinta halutessasi lusikan avulla. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran. Tarjoa joulupöydässä lisäkkeenä.
joulukuuta 17, 2017 No kommenttia
Pehmeä kaurarouheuunipuuro saa makua tuoreista omenoista.



Olen jo aiemminkin kirjoittanut täällä, miten kovasti olen ihastunut kaurarouheeseen. Tykkään superpaljon kauran mausta ja kaurarouheen suutuntumasta. Ensimmäistä kertaa kokeilin kaurarouheesta uunipuuroa. Halusin puuroon jotain ekstraa ja päätin kuutioida mukaan kotimaisia omenoita. Toimii! Erityisen hyvältä puuro maistui, kun pinnalle ripotteli kanelia ja lautaselle lorautti vielä kylmää kauramaitoa. Ennen joulun riisipuuroähkyjä kannattaa siis kokeilla kaurarouhepuuroa!

Uunipuuro valmistuu melkein itsekseen vaikka iltapalaksi - tai aamupalaksikin, jos jaksat herätä vähän aikaisemmin laittamaan ainekset uuniin. Jotkut harrastavat yön yli -uunipuuroja, jolloin puuro laitetaan 100-asteiseen uuniin yön ajaksi. Itse en ole kokeillut, mutta onko teillä kokemusta? 😊 Bongasin myös Viimeistä murua myöten -blogin Saaran hauskan idean valmistaa uunipuuro paistopussissa. Sen verran mielenkiintoinen innovaatio, että ehkä testaan samalla tekniikalla yön yli -puuroa ensi kerralla!






Omenainen kaurarouheuunipuuro

(4 annosta)

3 (300 g) kotimaista omenaa
3 dl kaurarouhetta (Myllärin)
1 l kauramaitoa (käytin Kaslinkin Aitoa)
3/4 tl suolaa


  1. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Voitele uunivuoka ja sekoita siinä kaikki ainekset.
  2. Nosta vuoka 175-asteisen uunin keskitasolle ja kypsennä noin 1 1/2 tuntia. Sekoita kertaalleen, kun puuro on kypsynyt vajaan tunnin verran. Tässä vaiheessa rakenteen kuuluisi jo olla jonkin verran paksuuntunut. (Kypsennyksen alkuvaiheessa omenakuutiot todennäköisesti tuppaavat nousemaan pinnalle, joten tässä vaiheessa rakenne on hyvä laittaa sekaisin. ) Tarjoa valmiin puuron kanssa kanelia ja kylmää kauramaitoa.


joulukuuta 08, 2017 No kommenttia
Hyydytettävä vegaaninen juustokakku saa makua mustikkajauheesta ja raikkaasta sitruunasta.



Olen leiponut aika monenlaisia vegaanisia leivonnaisia, mutta ensimmäistä kertaa tein hyydytettävän kakun agar-agarilla. Aikaisemmin olen useamman kerran tehnyt helppoakin helpompaa suklaamoussekakkua, jonka hyydyttävä komponentti on yksinkertaisesti suklaa. Nyt Suomi 100 -juhlan kunniaksi testasin agar-agarilla hyydytettävää kakkua, jonka makumaailman halusin tuovan esille suomalaisia makuja. Mielestäni itsenäisyyspäivään sopii erityisesti sininen mustikka, joten sen pohjalta lähdin toteuttamaan reseptiä. Lisäsin mustikan mustikkajauheen muodossa, mikä osoittautuikin aika käteväksi tavaksi. Lisäsin mustikkajauhetta vain puoleen täytemassasta ja toisen puolen jätin valkoiseksi. Raikastin täytemassan makua vielä sitruunalla. Pohjan tein kaurakekseistä.

Keskellä talvea ei ole tarjolla suomalaisia tuoreita metsämustikoita, joten koristelin kakun jäisillä pakastemustikoilla. Jos teet samoin, kannattaa ne luonnollisesti lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Ulkomaiset tuoreet pensasmustikat ovat hyvä vaihtoehto varsinkin, jos haluat koristella kakun jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Agar-agarilla hyydyttäminen sujui näin ensikertalaiselta erittäin hyvin. Liivatteella hyydyttämiseen verrattuna agar-agarkakun lopputulos on helposti hieman rakaisempi, mutta tämän kokemuksen perusteella olin tosi positiivisesti yllättynyt hyvästä koostumuksesta. Agar-agar pitää liuottaa vähän isompaan nestemäärään kuin liivatelehdet. Kamomillan konditoriasta voi lukea hyviä vinkkejä agar-agarin käytöstä. Haluan kuitenkin vielä itsekin korostaa, miten tärkeää on käyttää mittaamiseen oikeita välineitä eli mittalusikoita! Ruokailuvälineillä mittaaminen on tosi epätarkkaa, jolloin lopputuloksesta ei välttämättä tule toivotunlaista.

Itsenäisyyspäivän juhlapöytään sopisi muuten myös uunissa paistettava mustikkamarmoroitu juustokakku. Jos taas kakut eivät ole juttusi ja kaipaat rustiikkisempaa herkkua, miten olisi aina yhtä ihana mustikkakukko? Pääruokapuolelle suosittelen kantarellikaurattoa vaikka punajuuri-härkäpapupihvien kanssa. Makoisaa Suomi 100 -juhlintaa! 😊



Vegaaninen sitruuna-mustikkajuustokakku

(noin 10 annosta)


Pohja

200 g kaurakeksejä (Kantolan ovat vegaanisia)
75 g margariinia (tummansininen Keiju)

Täyte

1 prk (250 ml) soijavispiä (Alpro)
2 rs (à 150 g) kauratuorejuustoa (Oatly På Mackan)
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunankuorta raastettuna
3 rkl sitruunamehua
1 dl vettä
3 1/2 tl agar-agarjauhetta
1 rkl mustikkajauhetta

Pinnalle

tuoreita (pensas)mustikoita tai pakastemustikoita
koristelurakeita

  1. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa esim. puisen perunasurvimen avulla hienoksi. Sulata margariini ja sekoita keksimurskan joukkoon. Kiinnitä halkaisijaltaan 20 cm:n irtokakkuvuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Paine keksimuruseos vuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
  2. Vaahdota soijavispi. Pehmitä sen jälkeen toisessa kulhossa tuorejuusto sähkövatkaimen avulla. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuori. Yhdistä seos soijavispin kanssa.
  3. Mittaa pieneen kattilaan vesi ja sitruunamehu sekä agar-agar. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehuvaksi. Vähennä lieden tehoa ja keitä vielä noin 2 minuuttia samalla koko ajan sekoittaen niin, että agar-agar liukenee kunnolla nesteeseen. Lisää agar-agarliuos täytemassaan samalla hyvin sähkövatkaimella sekoittaen. Tämä kannattaa tehdä ripeästi.
  4. Levitä puolet täytemassasta kakkuvuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Lisää jäljelle jäävään osaan mustikkajauhe ja levitä tämäkin osa vuokaan. Tasoita pinta. Nämäkin vaiheet kannattaa tehdä ripeästi. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.
  5. Irrota kakun reunat vuoasta varovasti veitsen avulla ja avaa sitten vuoka. Siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele tuoreilla (pensas)mustikoilla tai jäisillä pakastemustikoilla. Jos käytät pakastemustikoita, aseta ne kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Lisäsin itse vielä talvisia koristelurakeita. 

joulukuuta 03, 2017 No kommenttia
Newer Posts
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ►  2023 (7)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ▼  2017 (54)
    • ▼  joulukuuta (5)
      • Katsaus vuoteen 2017
      • Vegekoftat currykastikkeessa
      • Bataattilaatikko
      • Omenainen kaurarouheuunipuuro
      • Vegaaninen sitruuna-mustikkajuustokakku
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates