Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri

Tämän kantarellipiirakan mehevöittävät värikkäät kasvikset sekä täyteläinen kaurakerma.




Minulle sattui käymään niin uskomaton tuuri, että sain 10 litraa(!) kantarelleja. Ja siis todellakin sain, itse en sentään moista määrää metsästä löytänyt. Vielä kertaalleen lämmin kiitos poimijan suuntaan! Kokkasin sienistä saman tien piirakan, jonka halusin olevan paitsi vegaaninen, myös sen verran terveellisempi vaihtoehto, että sitä tohtii syödä vaikka lounaaksi tai terveelliseksi iltapalaksi isomman palan.

Pohjataikinan valmistin jo aika vakituiseksi muodostuneella reseptillä, johon käytetään maltillisesti pehmeää margariinia ja jauhoina kaura- ja kikhernejauhoja. Jos kihernejauhoja ei ole saatavilla, voit korvata nekin kaurajauholla tai vaikka vaan vehnäjauholla. Kantarellien lisäksi laitoin täytteeseen syksyn sadon antimia: sipulia, porkkanaa sekä isäni kasvimaan lehtikaalia, josta tulee piirakkaan myös kivasti väriä. Täytteen päälle kaadoin kaurakerma-ravintohiivaseoksen tuomaan mehevyyttä. Perunajauho saostaa kaurakermaseosta niin, että kokonaisuus jää sopivan kosteaksi.

Tästä reseptistä taisi tulla luonteeltaan sellainen, että se kelpaisi Sydänmerkinkin mannekiiniksi: kasviksia, kuitua, pehmeitä rasvoja ja kohtuullinen määrä suolaa - mutta silti maukasta. Toivottavasti teillä on käy kantarellisaaliiden kanssa yhtä hyvä tuuri kuin minulla!



Vegaaninen kasvis-kantarellipiirakka

Pohja:
n. 2 dl kaurajauhoja (jauhoin kaurahiutaleista blenderillä)
1 dl kikhernejauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
50 g margariinia (käytin sinistä Keijua)
1 dl maustamatonta soijajogurttia

Täyte:
300 g (1 l) kantarelleja
1 1/2 rkl öljyä
1 sipuli
1 porkkana
1-2 lehtikaalinlehteä
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Kaurakermaseos:
1 prk (2 dl) kaurakermaa (esim. Pirkka)
1 tl perunajauhoja
ripaus suolaa
2 rkl ravintohiivahiutaleita


  1. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet. Lisää margariini ja nypi ainekset keskenään. Lisää soijajogurtti ja sekoita tasaiseksi. Taikinan kuuluu jäädä melko kosteaksi, mutta jos rakenne on kovin löysä, lisää hiukan jauhoja. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin ja esipaista sitä 200-asteisessa uunissa 7 minuuttia.
  2. Puhdista sienet ja hienonna ne karkeaksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Hienonna lehtikaali karkeaki silpuksi. 
  3. Haihduta sienistä ylimääräiset nesteet kuumentamalla niitä paistinpannulla ilman rasvaa. Tämän jälkeen lisää pannulle öljy ja sen perään kasvikset. Jatka paistamista, kunnes kasvikset ovat kuullottuneet ja sienet ovat saaneet vähän väriä.
  4. Levitä kasvistäyte esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kulhossa kaurakermaseoksen aineet ja valuta seos tasaisesti täytteen päälle. Heilauta vuokaa kevyesti niin, että saat kermaseoksen leviämään kunnolla tasaisesti. Laita piirakka uuniin ja paista sitä vielä noin 20-25 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.




elokuuta 27, 2017 2 kommenttia
Kermainen kantarellipasta on aina yhtä ihana klassikko. Saman sesongin kasviksena kesäkurpitsa sopii oivasti mukaan.



Kesäloma hujahti ohi jälleen uskomattoman nopeasti, enkä ehtinyt lainkaan sienimetsään. Tosin vaikka olisin ehtinytkin, niin tuskin saaliini olisi ollut kovinkaan kummoinen. Olen nimittäin aika onneton sienestäjä, enkä oikein tunne hyviä sienipaikkoja. Onneksi pakastimessa oli vielä hiukan viime kesänä löytyneitä kantarelleja, jotka pelastivat tilanteen!

Kokkasin kantarelleista kermaista pastaa, johon lisäsin pieneksi kasvislisäksi kesäkurpitsaa. Sitä on kätevä lisätä moneen ruokaan tähän aikaan vuodesta, kun kilohinta pyörii euron tuntumassa tai jopa alle. Pastana käytin Torino-merkkistä tummaa proteiinipastaa, joka sisältää reippaasti enemmän proteiinia kuin tavallinen pasta. Silti maku on tosi jees - kannattaa kokeilla!

Raastoin pastan päälle Violife Prosocianoa eli vegaanista "parmesaania". Ostin kyseistä tuotetta suurin odotuksin jokin aika sitten ja maistoin sellaisenaan pari kertaa. Maku oli pettynys ja mielestäni suorastaan paha, samoin tuoksu. Juusto jäi pyörimään jääkaappiin, kun en malttanut poiskaan heittää. Päätin kuitenkin antaa Prosocianolle toisen mahdollisuuden (vaikka parasta ennen -päiväkin oli jo mennyt hyvä tovi sitten...) pastassa. Pasta-annoksen päällä se toimii yllättäen paljon paremmin, oikeastaan aika kivastikin. Ihan varauksetta en siis Prosocianoa suosittele, mutta toisaalta tiedän joidenkin olevan ihan hullaantuneita tuotteeseen, joten ei varmaan auta muuta kuin itse kokeilla. Itse tehdenkin saa onneksi hyvää pähkinäparmesaania.

Pakko muuten tässä yhteydessä vielä hehkuttaa kuvissa näkyvää _ihanaa_ Arabian vanhaa Maisema-sarjan lautasta! <3 Ostin sen lomalla kirpparilta parilla eurolla. Eli vaikka sieniä ei lomalla löytynyt, niin jotain muita aarteita kyllä.







Kesäkurpitsa-kantarellipasta
(2 annosta)

200 g kesäkurpitsaa
1/2 (50 g) sipuli
1 valkosipulinkynsi
n. 1/2 l tuoreita kantarelleja (itse käytin 75 g pakastettuja, joista oli nesteet haihdutettu pois, joten tuoreiden sienten määrä on arvio)
1 rkl öljyä
1 prk (2 dl) kaurakermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
150-200 g pastaa (käytin Torinon tummaa proteiinipastaa)

Lisäksi:
pähkinäparmesaania tai Violife Prosociano vegeparmesaania


1. Paloittele kesäkurpitsa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Pilko kantarellit melko pieniksi paloiksi.
2. Jos käytät tuoreita kantarelleja paista niitä ilman rasvaa kuumalla pannulla, jolloin ylimääräinen neste haihtuu. Lisää öljy sekä kesäkurpitsa, sipuli ja valkosipuli. Paista, kunnes kasvikset ovat kuullottuneet. Mikäli käytät pakastettuja sieniä, lisää ne sulatettuna siinä vaiheessa, kun olet kuullottanut kasvikset.
3. Lisää pannulle kaurakerma ja kuumenna kastike kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan sillä aikaa, kun valmistat kastikkeen. Yhdistä pasta ja kastike. Tarjoa vegeparmesaanin kanssa.






*****************
English summary

It's time of wild mushroom dishes. Unfortunately I didn't have time to seek any fresh wild mushrooms this during my summer vacation but luckily I had some chanterelles from last summer in my freezer.

Creamy chanterelle pasta is a classic and always very tasty.  This time I also added some zucchini, another ingredient of this season. Lovely season food!


Zucchini And Chanterelle Pasta
(2 portions)

200 g zucchini
1/2 (50 g) onion
1 clove of garlic
about 1/2 l chanterelles (I used 75 g of frozen chanterelles)
1 tbsp oil
200 ml oat cream
salt
pepper
150-200 g pasta

To serve:
vegan parmesan (Violife Prosociano, for example)


1. Cut zucchini into bites. Peel and chop onion and garlic. Chop mushrooms into quite small bites.
2. In case you use fresh chanterelles fry them on a frying pan without oil to evaporate excessive liquid from them. Add oil, zucchini, onion and garlic. Fry until vegetables are soft. If you use frozen chanterelles add them at this point.
3. Add oat cream into the pan and bring the sauce to boil. Season with salt and pepper.
4. While making the sauce, cook pasta according to the instructions on package. Combine pasta and sauce. Serve with vegan parmesan.



elokuuta 21, 2016 3 kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates