Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri


Purkkihernekeitto on mielestäni oikein kelpo arkiruoka niihin hetkiin, kun en ole ehtinyt tai jaksanut kokata. Hernaripurkki lähtee usein mukaan myös retkelle tai mökille. Täydellinen, mukavan proteiinipitoinen valmisruoka! Lempparituotteeni on lihaton Pirkka Luomu hernekeitto, joka sisältää vain hernettä ja suolaa. Jostain syystä en ole niin innostunut mm. porkkanapaloista hernekeiton joukossa, mistä syystä juuri tämä tuote on mieleeni. 

Vähän vahingossa keksin, että aina hernaria ei aina tarvitse syödä sellaisenaan, vaan sen voi tuunata! Meirami ja loraus (kaura)kermaa ovat toki tuttu juttu, mutta mausteilla keittoon saa halutessaan myös ihan erilaisen makumaailman. Tässä versiossa on intialaisia mausteita ja kookosmaitoa. Tuloksena tuttu soppa kivalla uudella twistillä! Ja syödäänhän Intiassakin vähän saman tapaisia keittoja linsseistä tehtynä. Olisi toki voinut lisätä kuivamausteiden lisäksi myös tuoretta inkivääriä tai valkosipulia, mutta halusin mennä mahdollisimman helpolla kaavalla. Kuivamausteiden sijaan myös currytahna toimisi kivasti. Ensi kerralla kokeilen jotain muuta makumaailmaa ja ehkäpä täydennän tätä postausta sen myötä!


Intialainen hernekeitto purkkihernarista

(2 pienehköä tai 1 iso annos)

1 tlk (435 g) lihatonta hernekeittoa (Pirkka Luomu on suosikkini!)
1 dl kookosmaitoa tai kaurakermaa 
1-1 1/2 dl vettä
3/4 tl juustokuminaa
pari ripausta kurkumaa
3/4 tl garam masalaa
chilihiutaleita

Lusikoi kattilaan hernekeitto ja huuhtaise tölkki vedellä. Lisää kookosmaito ja mausteet. Sekoita, kiehauta ja tarjoa. 



syyskuuta 20, 2021 2 kommenttia
Thaimaalainen currytahna sopii loistavasti linssikeittoon!




Miten sitä aina välillä jumittuukaan kokkailussa tiettyihin ajattelutapoihin - niin kuin esimerkiksi siihen, että thaimaalaista currytahnaa voi laittaa vain thaimaalaiseen ruokaan. Nyt vaan ihmettelen, miksi olinkaan jumittunut ajattelemaan näin. 😄 Lokakuun ensilumen aikaan olimme sopineet tyttöjen illan yhden ystävämme luokse. Hän hemmotteli meitä kattilallisella lämmittävää linssikeittoa. Aivan täydellistä pimeisiin syys- ja talvi-iltoihin! Pienen yllärin tarjosi se, että inkiväärin ja valkosipulin lisäksi keitossa oli mausteena reilusti thaimaalaista punaista currytahnaa. Miten olekaan tullut koskaan mieleen sama idea!

Currytahna teki keitosta ihan älyttömän hyvää, ja olikin pakko tehdä samaa keittoa uudelleen kotona.  Jotenkin olen aiemmin fiksautunut maustamaan linssikeittoni joko intialaiseen tai eurooppalaiseen tapaan. Mutta nyt punainen currytahna on kyllä ehdoton uusi suosikkini! Linssikeitto on siitäkin kiva, että se valmistuu aika sukkelasti arki-illan ruoaksi - niin kuin meillekin tuona lumisena lokakuun torstai-iltana... 😊



Thai-linssikeitto

(3-4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl öljyä
n. 2 rkl punaista thaimaalaista currytahnaa (käytin Spice up -merkkiä)
1 1/2 dl punaisia linssejä (kuivia)
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
n. 4 dl vettä
2 dl kookosmaitoa


  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri. 
  2. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja kuullota siinä valkosipulia ja sipulia muutama minuutti. Lisää inkivääri ja currytahna. (Huomaa, että eri currytahnojen tulisuudessa voi olla eroa, eli lisää maistellen!) Lisää myös linssit, tomaattimurska ja vesi. Keitä kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. 
  3. Lisää keittoon lopuksi kookosmaito. Tarkista maku. Tuore korianteri sopii hyvin keiton kanssa, mutta sitä ilmankin keitto on tosi hyvää.
marraskuuta 08, 2017 4 kommenttia
Pehmeä kurpitsakeitto saa ruokaisuutta linsseistä. Potkua antavat chili ja tuore inkivääri.




Syksyisin alkaa tehdä mieli lämmittäviä mausteisia keittoja. Myskikurpitsa on juuri nyt edullista, ja siitä syntyykin tosi kivoja keittoja. Blogini alkutaipaleelta löytyykin jo yksi kurpitsakeitto, jonka mausteena on harissatahnaa. Itse asiassa melkein teki mieli lisätä harissaa tähänkin keittoon, sillä olen viime aikoina tosi tykästynyt harissan makuun, mutta silloin tästä keitosta olisi melkein tullut vanhan reseptin toisinto. 😄 Niinpä maustoin keiton nyt chilillä sekä ihanalla tuoreella inkiväärillä. Lisäksi rouhin huhmaressa korianterinsiemeniä, jotka mielestäni sopivat tosi kivasti yhteen kurpitsan maun kanssa. Mutta jos haluat, kokeile ihmeessä maustamista myös harissalla. Tähän asti muuten olen nähnyt korianterinsiemeniä lähinnä aasialaiskaupoissa, mutta hiljattain bongasin Cittarissa myös SantaMarian korianterinsiemeniä. Mahtavaa, kun kivoja aineksia tulee jatkuvasti paremmin saataville! Paahdoin kurpitsasta jääneet siemenet keiton kaveriksi. Postauksen lopussa kokemuksia siitä puolesta. 😅






Myskikurpitsa-linssikeitto

(noin 5 annosta)

1 (noin 1,2 kg) myskikurpitsa
1 iso (150 g) sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 dl kuivia punaisia linssejä
n. 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna (laitoin itse vähän reilummin, mutta lisää maistellen)
chiliä (esim. srirachaa tai chilihiutaleita)
1 tl korianterinsiemeniä
1 kasvisliemikuutio
n. 7 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
suolaa
1 rkl sitruunamehua

  1. Paloittele ensin kurpitsa: Leikkaa kurpitsa pitkittäin kahtia. Koverra siemenet ja pehmeä "rihmasto" pois lusikan avulla. Älä kuitenkaan heitä siemeniä pois, sillä voit paahtaa ne kaveriksi keitolle. Viipaloi kurpitsanpuolikkaat poikittain. Leikkele kuoriosa pois viipaleista veitsellä. Paloittele sopiviksi paloiksi. Kuori ja paloittele myös sipuli ja valkosipuli.
  2. Kuumenna öljy kattilan pohjalla. Kuullota siinä kurpitsaa, sipulia ja valkosipulia noin 5 minuuttia. Rouhi korianterinsiemenet huhmaressa. Lisää kattilaan loput keiton ainekset kookosmaitoa, suolaa ja sitruunamehua lukuun ottamatta. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää.
  3. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito, sitruunamehu ja tarpeen mukaan suolaa. Tarjoa halutessasi keiton kanssa paahdettuja kurpitsansiemeniä (ks. ohje alla).

Paahdetut kurpitsansiemenet

kurpitsansiemeniä
loraus öljyä
suolaa

Poista "rihmat" kurpitsansiemenistä, huuhtele ne siivilässä ja kuivaa varovasti talouspaperin avulla. Jos aikaa on, vielä parempi on, jos annat siementen kuivua talouspaperin päällä vaikka puolisen tuntia. Sekoita siementen joukkoon loraus öljyä ja ripaus suolaa. Halutessaan voit toki lisätä muitakin mausteita. Paahda siemeniä 200-asteissa uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa keiton päällä tai napostele sellaisenaan.

Kokeilin paahtaa siemenet pannulla, sillä pelkkien kurpitsansiementen takia uunia on vähän hölmöä lämmittää. Paahdoin ensin pelkkiä (hieman kosteita) siemeniä pannulla ja lisäsin hetken kuluttua öljyn ja suolan. Tässä vaiheessa alkoi hurja poksuminen - kuin valmistaisit poppareita paistinpannulla. 😄Onnistuu siis näinkin, mutta suosittelen käyttämään kantta suojana.




lokakuuta 16, 2017 2 kommenttia
Tämä linssicurry saa aivan mahtavan maun maapähkinävoista ja harissasta.


Rakastan maapähkinävoita, mikä on ehkä saattanut käydä blogista ilmi joskus aiemminkin. Aika usein käy niin, että ostan purkillisen maapähkinävoita johonkin ruokaan tai leivonnaiseen, mutta loppu purkillinen hupenee kaapista kuin itsekseen. Onko tuttu kuvio jollekin muulle?

Ihanasta maapähkinävoista lähti idea myös tähän mausteiseen linssicurryyn. En halunnut maustaa currya intilaisittain, joten päädyin makumatkallani jonnekin Pohjois-Afrikkaan. Chocochilin ihanasta maapähkinä-bataattikeitosta sain idean maustaa curryn harissalla. Harissa on eri mausteita sisältävä tulinen maustetahna, joten koostumuksessa on eroja eri merkkien välillä. Yleisimmin kaupoista taitaa löytyä Al'Fez-merkkistä harissaa, josta itse tykkään kovasti. Siinä on mukana aavistus anista, joka tuo ruokiin tosi kivan säväyksen. Kannattaa kokeilla! Maapähkinävoi antaa currylle ihanan pähkinäisen maun, ja lisäksi pehmesin kokonaisuutta vielä kookosmaidolla.

Nyt täytyy sanoa, että tästä currysta tuli heti yksi uusi lemppariruokani! Ehdinkin ensimmäisen satsin jälkeen tehdä jo toisen annoksen. Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin minä!



Maapähkinä-linssicurry
(4-5 annosta)

2 (200 g) sipulia
2 reilun kokoista valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
n. 1 1/2  rkl harissatahnaa (Al'Fez)
1 1/2 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminaa
2 1/2 dl punaisia linssejä (kuivia)
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
n. 3 dl vettä
3/4 tl suolaa
3 rkl maapähkinävoita
1-2 dl kookosmaitoa (itse laitoin 1 dl)

Pinnalle:
suolapähkinöitä
tuoretta korianteria

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää harissa (lisää varovasti samalla maistellen, sillä eri merkkien harissojen tulisuus vaihtelee!), huhmaressa rouhittu korianteri sekä juustokumina ja kääntele vielä hetki kasarissa.
  2. Lisää kasariin huuhdellut linssit sekä tomaattimurska, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla noin 15 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes linssit ovat kypsiä. 
  3. Sekoita curryyn lopuksi maapähkinävoi ja kookosmaito. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, jos rakenne tuntuu liian paksulta. Kuumenna vielä tarvittaessa. Tarjoa maapähkinä-linssicurryn kanssa basmatiriisiä. Viimeistele annokset ripottelemalla päälle tuoretta korianteria rouhittuja suolapähkinöitä.

syyskuuta 14, 2017 3 kommenttia
Kaappini perukoilta löytyy jäätelökone. Vanhempani ovat hankkineet sen joskus 90-luvulla, ja minä olen myöhemmin ominut sen itselleni. Konetta tulee käytettyä harvakseltaan, mutta ai että mitä kaikkia ihania jäätelöitä itse voikaan tehdä! Piña colada -jäätelöä on tullut tehtyä useammankin kerran. Kookoksen, ananaksen ja rommin combo yksinkertaisesti vaan niiiiin toimii! Tämä ihanan raikas herkku sopii jälkiruuaksi vaikka mausteiselle aasialaiselle tai meksikolaiselle ruualle.

Piña colada -jäätelöön voi käyttää kookoskermaa tai -maitoa. Kookoskermaa käyttämällä suutuntuma on tietysti kermaisempi. Kookosmaidossakin on kuitenkin sen verran rasvaa, että se mielestäni riittää tähän oikein hyvin. Makeutuksena palmusokeri olisi varmaan autenttisinta, mutta omasta kaapistani löytyy vain fariinisokeria ja se kelpaa mielestäni aivan hyvin. Ja sitten vielä loraus rommia mausteeksi!






Piña colada -jäätelö
(4-6 annosta)

4 dl kookoskermaa tai -maitoa
2 tlk (à 227 g) hyvää ananasmurskaa (esim. Pirkka)
4 rkl tummaa rommia
3 rkl fariinisokeria
ripaus vaniljajauhetta

1. Viilennä kookoskerma ja ananasmurskat jääkaapissa. Mittaa kaikki ainekset kulhoon (ananasmurskat käytetään liemineen) ja soseuta sauvasekoittimella.
2. Käynnistä jäätelökone ja kaada massa koneeseen. Anna jäätelökoneen käydä, kunnes jäätelön koostumus on sopivaa. Minulla jäätelö valmistui noin 45 minuutissa pehmismäiseksi.


Koska keittiöstäni tosiaan löytyy jäätelökone, en ole koskaan testannut jäätelön valmistusta ilman sitä. Todennäköisesti piña colada -jäätelö kuitenkin valmistuu oikein hyvin myös siten, että massan laittaa peitetyssä kulhossa pakastimeen ja vatkaa välillä sähkövatkaimella. Voit kokeilla vatkata seosta esim. noin puolen tunnin välein. Jäätelö on parhaimmillaan, kun se on jäätynyt sopivan lusikoitavaksi. Tarkkaa jäätymisaikaa en oikein osaa arvioida ilman testaamista. Pidempään säilytettäessä jäätelö jäätyy kovaksi, joten silloin se kannattaa ottaa jääkaappiin pehmenemään hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Jätä ihmeessä kommenttia, miten jäätelökoneeton versio onnistui ja kauanko vei aikaa jäädyttää massa sopivaksi!









tammikuuta 21, 2016 No kommenttia
Näin talvipakkasilla mausteiset ruuat tuntuvat ihanan lämmittäviltä. Sen takia tulee tavallistakin enemmän kokkailtua esimerkiksi intialaisittain maustettua ruokaa. Myös tämä bataatti-tofupannu varmasti tekee kauppansa näillä keleillä. Jos kuitenkin teet ruokaa tomaattien ollessa edullisia, voit korvata reseptissä olevan tomaattimurskan tuoretavaralla. 

Olen syönyt bataatti-tofupannua sellaisenaan, mutta epäilemättä tuore naanleipä sopisi hyvin sen kanssa. En oikein tiedä, onko "pannu" oikeaoppinen nimi ruualle, jota haudutetaan valmistuksen aikana - mutta sellainen se nyt saa luvan olla! Hyvää ja helppoa on ainakin. :)






Bataatti-tofupannu
(noin 2 annosta)

1 (n. 600 g) bataatti
1 pkt (250 g) tofua
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
pala tuoretta inkivääriä
1 rkl öljyä
n. 1 ½ rkl currytahnaa (esim. Pirkka tandoori)
1 tl juustokuminaa
n. ¾ tl suolaa
2 dl tomaattimurskaa (tai muutama tuore tomaatti)
2 dl kookosmaitoa
tuoretta korianteria hienonnettuna


1. Kuori ja kuutioi bataatti. Kuutioi myös tofu. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri.
2. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota siinä sipulia ja valkosipulia hetki. Pyöräytä joukkoon currytahna ja juustokumina. Lisää tofu ja jatka paistamista pari minuuttia. Lisää kasariin loput ainekset korianteria lukuun ottamatta. Anna hautua kannen alla hiljalleen noin 20 minuuttia, kunnes bataatti on kunnolla kypsää ja ylimääräinen neste haihtunut. Sekoita välillä.
3. Ripottele valmiin ruuan pinnalle reilusti tuoretta korianteria. Tarjoa sellaisenaan tai tuoreen naanleivän kanssa.
tammikuuta 17, 2016 No kommenttia
Kookos ja porkkana ovat tunnetusti oiva makupari. Siitä huolimatta mieleeni ei ole juolahtanut laittaa kookosta porkkanalaatikkoon - ennen kuin bongasin Glorian Ruoka & Viini -lehdessä kookosmaitoon tehdyn porkkanalaatikon. Ideana oli, että laatikkoon tuleva puuro oli keitetty kookosmaitoon. Kookosmaito on kuitenkin aika tuhtia tavaraa ja toisaalta vähän epäilytti, tuleeko laatikosta turhan kookoksinen, jos nesteenä on pelkkää kookosmaitoa. Siksi korvasin osan kookosmaidosta vedellä ja keitin laatikon pohjaksi kookosriisipuuron, joka oli jo pariinkin otteeseen tänä vuonna todettu herkulliseksi.

Tuloksena oli sopivan miedosti kookokselta maistuva, mutta muuten perinteisen makuinen porkkanalaatikko. Näin ollen laatikon kelpuuttanevat myös ne syöjät, joiden makumieltymyksissä kookos ei yllä kärkisijoille. Vanha klassikko uudella säväyksellä siis! Mukavaa tässä laatikossa on sekin, että se sopii muutenkin lähes kaikille syöjille; se on maidoton, munaton, vegaaninen ja gluteenitonkin, jos jätät korppujauhot pois.






Porkkanalaatikko kookoksella 
(noin 4 annosta)

2 dl kookosmaitoa
3-4 dl vettä
1 dl puuroriisiä
1 kg porkkanoita
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
2-3 rkl siirappia
1 ½ rkl maissitärkkelystä

Pinnalle:
korppujauhoja

1. Kuumenna kookosmaito ja vesi (3 dl) kattilassa kiehuvaksi. Sekoita riisit nesteeseen vispilällä. Keitä puuroa kannen alla välillä sekoitellen noin 40 minuuttia. (Keitin puuron tupla-annoksena, josta toisen puolen söin sellaisenaan. Pienempänä satsina keitettäessä nestettä haihtuu runsaammin suhteessa puuron kokonaismäärään. Jos puuro siis tuntuu kovin paksulta, lisää hiukan vettä.)
2. Kuori porkkanat ja paloittele ne kattilaan. Lisää vettä sen verran, että porkkanat juuri peittyvät. Keitä porkkanat kypsiksi ja kaada keitinvesi pois. Soseuta porkkanat.
4. Yhdistä hieman jäähtyneet puuro ja porkkanasose. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 1 ½ tuntia. Ripottelin laatikon pinnalle lopuksi vielä hiukan kookoshiutaleita, joita olisi toki voinut lisätä jo ennen uuniin laittamistakin.



joulukuuta 17, 2015 2 kommenttia
Kurpitsojen suosio tuntuu enenevässä määrin kiirineen Pohjois-Amerikasta meille Suomeenkin. Syksyllä 2010 matkustin au pairiksi Torontoon, jossa haltioissani ihmettelin paikallisten kauppojen valtavia kurpitsavalikoimia. Vielä nytkään Suomen kurpitsasesonki ei ole mitään verrattuna Amerikkaan, mutta ainakin kurpitsareseptien määrä lehdissä ja netissä tuntuu kasvaneen. 

Au pair -aikanani olin host-perheeni vakituisin ruuanlaittaja ja tulin samalla kokanneeksi elämäni ensimmäisen kerran kurpitsaruokaa. Turvallisesti aloitin silloin keitosta, joka onkin mielestäni hyvä keino tutustua kurpitsaan.

Tämän kurpitsakeiton maustoin harissalla, eli tulisella chilipohjaisella maustetahnalla, jota käytetään paljon Pohjois-Afrikassa. Harissareseptejä on varmasti monenlaisia, mutta itse käytin tavallisesta ruokakaupasta ostamaani Al'Fez harissaa, joka sisälsi chilin lisäksi mm. juustokuminaa ja anista. Juuri anis antaa mielestäni kivan, vähän erilaisen maun keittoon. Mausteisen keiton pehmentää kookosmaito ja pinnalla rouskuvat paahdetut kurpitsansiemenet.

Kuten kuvassa näkyy, myskikurpitsoja tuli kerralla ostettua toinenkin kappale, joten lisää kurpitsareseptejä lienee vielä tulossa!



 



Mausteinen kurpitsakeitto
(3-4 annosta)

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 (noin 1 kg) myskikurpitsa
öljyä
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2 tl juustokuminaa
n. 5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl jauhettua korianteria
2-3 tl harissatahnaa
n. 1/2 tl suolaa
2 dl kookosmaitoa

Pinnalle:
kurpitsansiemeniä paahdettuna

1. Kuori ja pilko kasvikset.
2. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja kuullota kasvikset. Pyöräytä joukkoon inkivääri ja juustokumina.
3. Lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää myös loput mausteet suolaan lukuun ottamatta. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla noin 12 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
4. Soseuta keitto, mausta suolalla ja lisää kookosmaito. Kuumenna vielä kiehuvaksi. Ripottele annosten päälle paahdettuja kurpitsansiemeniä.




syyskuuta 30, 2015 No kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates