Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri

Tahmaista pähkinäkuorrutusta, omppua ja kanelia - mitä herkkupullaa!



Tuoretta pullaa ei voita ehkä mikään muu herkku. Pulla on myös siitä kiva, että sitä voi varioida melkein loputtomiin: Perustaikina on sama, mutta eri täytteitä ja muotoja voi helposti muokata. Tämä pulla taipui sticky buneiksi, jotka leivotaan bostonkakun muotoon ja saavat pinnalleen karamellisoituneelta sokerilta ja paahteiselta pekaanipähkinältä maistuvan herkkutahman. Sticky buneja leivotaan paljon Jenkkilässä, mutta ne sopivat loistavasti myös tänne Suomeen, kun aika vannoutunutta pullakansaa kuitenkin olemme.

Olen leiponut sticky buneja jo joskus aiemminkin veganisoituna versiona K-Ruoan ohjeella. Kun kollega on valmiiksi kehittänyt toimivan ohjeen, miksi keksiä pyörää uudelleen. Nyt kotimaisten omppujen aikaan halusin kuitenkin lisätä pullan täytteeksi vähän tuoretta omenaa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla lisätä omenan pieninä kuutioina, mutta lopputulos oli vähän turhan kostea. Toimivammaksi vaihtoehdoksi osoittautui raastaa muutama omppu ja puristaa niistä hieman ylimääräistä nestettä pois ennen täytteeksi lisäämistä. Omena toimii hyvin yhdessä pähkinäisen tahman kanssa. Mutta kyllähän tuo tahmaosuus on parasta tässä pullassa...😋

Alkuperäisresepti löytyy siis täältä, mutta lisäilin ohjeeseen jonkin verran omia vinkkejäni, jotta lopputulos olisi onnistunut ja että uunisi säilyisi tahmasta puhtaana. Vaikka käyttäisit irtopohjavuoassa kunnon leivinpaperivuorausta, kannattaa silti asettaa uunipelti vuoan alle ihan varmuuden vuoksi!





Apple Sticky Buns eli omenaiset tahmapullat

12 palaa

Taikina: 
2 1/2 dl vettä tai kasvimaitoa 
3/4 dl sokeria
1 ps (11 g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia (esim. sininen Keiju)

Täyte:
40 g margariinia
4 rkl fariinisokeria
n. 2 tl kanelia
3 (300 g) hapokasta omenaa

Vuokaan 
125 g pekaanipähkinöitä
75 g margariinia
1 dl fariinisokeria
1/2 dl tummaa siirappia
ripaus suolaa

  1. Lisää sokeri, kuivahiiva, kardemumma ja suola 42-asteiseen taikinanesteeseen. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä margariini jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla 20-30 minuuttia.
  2. Aseta leivinpaperi mahdollisimman siististi pyöreän kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Saat paperin asettumaan paremmin, kun ensin rypistät sen käsissä palloksi ja vasta sitten asetat vuokaan. Paloittele vuokaan tulevat pähkinät käsin noin 4 osaan ja levitä ne tasaisesti vuoan pohjalle. Sulata rasva kattilassa, lisää fariinisokeri ja sekoita hetki. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon siirappi ja suola. Anna seoksen hieman jäähtyä. Lusikoi seos pähkinöiden päälle vuokaan.
  3. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään ja purista siitä hieman ylimääräistä nestettä pois. Raastetta ei siis ole tarkoitus puristaa rutikuivaksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Levitä taikinalevylle täytteeksi pehmeä margariini, sokeri ja omenaraaste. Ripottele pinnalle reilusti kanelia. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Leikkaa rulla 12 viipaleeksi. Nosta viipaleet vuokaan ympyrän muotoon leikkauspinta ylöspäin niin, että keskelle tulee 3 palaa ja loput niiden ympärille. Palojen väliin kuuluu jäädä hieman kohoamistilaa. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia.
  4. Nosta vuoka uuniin. Jos käytät irtopohjavuokaa, kannattaa vuoka asettaa uunipellille siltä varalta, että vuoasta sattuu vuotamaan rasvaa ja sokeria. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla. Paiston kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä bostonpulla jää helposti raa'aksi keskeltä. Anna bostonin hieman jäähtyä ja kumoa se sitten tarjoiluvadille. Lusikoi mahdolliset vuokaan jääneet pähkinät ja "tahmat" pullan pinnalle.



marraskuuta 11, 2017 No kommenttia
Klassisessa pekaanipiirakassa maistuvat karamellisoitunut sokeri ja paahteiset pekaanipähkinät.





Amerikkalainen klassikkoleivonnainen pekaanipiirakka on ollut to do -listallani jo pitkään. Näin harmaan syksyn keskellä innostuin leipomaan tätä piirakkaa, sillä käsittääkseni myös jenkit tykkäävät syödä tätä kiitospäivänä.

Ohjeita selaillessani koin pientä hämmennystä: Tuleeko piirakkaan ihan tosissaan näin paljon sokeria?! Mutta kyllä, täytteeseen pari desiä sokeria ja desi siirappia sekä puoli desiä sokeria vielä pohjataikinaankin - reseptin määrät ovat siis ihan oikein. Eikä tämä mikään rasvaton ilmestyskään ole. Onneksi kuitenkin voi tyytyä pieneen palaan - jos voi. ;) Joka tapauksessa varsin tuhtia tavaraa.

Älä myöskään hämmenny täytteen yllättävän löysästä koostumuksesta. Se kiinteytyy kyllä uunissa ja piirakan jäähtyessä. Yleensä pekaanipiirakan kiinteyttävänä ainesosana käytetään kananmunaa, mutta tähän vegaaniseen versioon lisäsin hiukan maissitärkkelystä. Mausteeksi lorautin vielä rommia.


Pekaanipähkinäpiirakka

Pohja:
100 g margariinia (tummansininen Keiju)
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 dl fariinisokeria
n. 1 rkl kylmää vettä

Täyte:
250 g pekaanipähkinöitä
50 g margariinia
2 dl fariinisokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1/6 tl vaniljajauhetta
1 rkl maissitärkkelystä
1/2 dl vettä
1 1/2 rkl rommia


1. Nypi margariini, jauhot, suola ja sokeri sekaisin. Lisää vettä sen verran, että saat taikinaan sopivan koostumuksen. Painele voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. (Halutessasi aseta leivinpaperi tiiviisti pohjan päälle ja täytä se kuivilla herneillä tai pavuilla. Näin reunat eivät valu paistettaessa.) Esipaista pohjaa 175-asteissa uunissa 15 minuuttia.
2. Valmista täyte. Jätä noin 100 g ehjiä pähkinöitä sivuun piirakan pintaa varten. Rouhi loput pähkinät veitsellä. Sekoita margariini, sokeri, siirappi, vanilja ja maissitärkkelys tasaiseksi. Lisää pähkinät ja lopuksi vielä vesi ja rommi.
3. Kaada täyteseos esipaistetun pohjan päälle. Asettele pinnalle kokonaiset pähkinät. Paista piirakkaa uunissa vielä noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi (tai jääkaappilämpöiseksi) ennen tarjoamista. Tarjoa pekaanipiirakan kanssa kasvipohjaista "kermavaahtoa" tai vaniljajäätelöä.






*****************
English summary:

Classic American pecan pie has been on my to do list for years. Grey autumn is a good time to bake pecan pie as it's also quite popular treat on Thanksgiving.

Usually pecan pies contain eggs as a solidifying agent. I added some corn starch and it worked very fine. The pie is very very sweet and rich but on the other hand, then you don't need cut a huge piece - or do you? ;)


Vegan Pecan Pie

Crust:
100 g soft margarine
300 ml wheat flour
pinch of salt
50 ml brown sugar
about 1 tbsp water

Filling:
250 g pecans
50 g margarine
200 ml brown sugar
100 ml light syrup
1/6 tsp vanilla powder
1 tbsp corn starch
50 ml water
1 1/2 tbsp rum


1. Using your fingers, work the margarine into the flour, salt and sugar. Add some water to get right consistency. Grease a pie dish and press the dough into it. (If wanted, put a piece of baking paper over the pie shell and fill with dried beans or peas to prevent the dough to slump down.)
2. Make the filling. Set aside about 100 grams of whole beautiful pecan halves for the top of the pie. Grind the rest of the pecans coarsely with a knife. Mix margarine, sugar, syrup, vanilla and corn starch. Add pecans and then water and rum.
3. Pour the mixture over the crust. Set the pecan halves on the top of the filling. Bake in 175 C for about 30 minutes. Let the pie cool. Serve vegan pecan pie with whipped plant-based "cream" or vanilla ice cream.

lokakuuta 30, 2016 4 kommenttia
Suklaacookiet ovat leivonnainen, joka maistuu kaikille! Nämä cookiet saavat makua suklaan lisäksi myös pähkinöistä.

Suklaacookiet ovat leivonnainen, johon ehdottomasti pitää olla arkistossa resepti siltä varalta, että tekee mieli leipoa jotain nopeasti ja helposti valmistuvaa herkkua. Suklaalla ja hasselpähkinöillä ryyditettyjä cookieita on perheessäni leivottu lukemattomia kertoja lakkiaisiin, rippijuhliin ja ties mihin muihin juhliin. Ja aina ovat tehneet kauppansa!

Alkuperäinen ohje on Valion leivontakirjasta, jonka sain joululahjaksi joskus muinoin ollessani koululainen. Tuolloin kokkaus- ja leivontaintoni alkuvuosina kyseistä kirjaa tuli hyödynnettyä ahkerasti, koska netistähän tuolloin ei ruokainspiraatiota juuri etsitty. Muunsin alkuperäisen reseptin vegaaniseksi, ja herkkua tuli näinkin! Hasselpähkinän tilalla taikinaan sopivat myös esimerkiksi suolapähkinät. 






Suklaacookiet

(noin 24 kpl)

100 g margariinia 
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 rkl kasvimaitoa
100 g hasselpähkinöitä
170 g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
¼ tl suolaa
½ tl soodaa


  1. Vaahdota sähkövatkaimella pehmeä margariini sekä sokeri ja fariinisokeri. Vatkaa joukkoon kasvimaito. Sekoita keskenään karkeaksi rouhitut pähkinät ja suklaa sekä muut kuivat aineet. Sekoita seos taikinaan. 
  2. Pyörittele taikina palloiksi pellille leivinpaperin päälle. Litistä palloja hieman käsin tai haarukan avulla. Jätä väleihin leviämisvaraa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.



helmikuuta 27, 2016 No kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates