Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri



Teki mieli leipoa omenapiirakkaa. Tartuin Satu Koiviston ohjeeseen, johon olet ehkä Instagramissa törmännyt #somenapiirakka-nimellä. Sadun IG-tilillä piirakka on vilahtanut useita kertoa, ja resepti on julkaistu myös Gastronaatti II -keittokirjassa. Tämä omenapiirakka ei ole alun perin vegaaninen, mutta muuttui sellaiseksi helposti parilla raaka-ainevaihdoksella: voi margariiniksi ja munat soijajogurtiksi. Lopputulos oli oikein onnistunut! Jos piirakkaa pitäisi kahdella sanalla kuvailla, sanoisin sitä meheväksi ja herkulliseksi. Tämä kuuluu niihin piirakoihin, joista on vähän vaikeampi leikata siistejä paloja, mutta ovat sitäkin mehevämpiä.

Pohjataikinan juju on mantelijauheessa, joka on oiva raaka-aine lisäämään lopputuotteen mehevyyttä. Esimerkiksi sitruuna-marenkipiirakan pohjasta olen huomannut tulevan tosi paljon parempi, kun osan vehnäjauhoista korvaa mantelijauheella. Mantelijauhe teki tehtävänsä myös tässä piirakassa!

Kuten Satu blogissaan vinkkaa, piirakan täytteeksi voi käyttää muutakin kuin omenaa. Itse en ole kokeillut muuta (vielä), mutta epäilemättä tällä ohjeella syntyisi myös herkku vegaaninen raparperipiirakka.




Omenapiirakka

(8-10 annosta)

Pohja
200 g pehmeää margariinia
2 1/2 dl sokeria
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta

Päälle
noin 500 g happamia omenoita
1 rkl sokeria
1 tl kanelia


  1. Vaahdota margariini ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa. Lisää soijajogurtti ja vaahdota tasaiseksi.
  2. Sekoita leivinjauhe, kardemumma, vehnäjauhot ja mantelijauhe toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos muutamassa erässä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. 
  3. Levitä taikina uunivuokaan tai hyvin pienelle uunipellille leivinpaperin päälle. (Satu kertoo käyttävänsä 29 cm x 24 cm. Itse käytin nyt hiukkasen isompaa Teeman vatia 32 cm x 24 cm. Ensi kerralla yritän valita vähän pienemmän vuoan, jolloin piirakasta tulee paksumpi.)
  4. Pese ja kuivaa omenat. Leikkaa omenat lohkoiksi ja poista siemenkota. Itse en koskaan kuori kotimaisia enkä ulkomaisia omenoita, sillä viranomaisten mukaan se ei ole tarpeen. Lado omenaviipaleet tiiviisti taikinan päälle. Ripottele kaneli ja sokeri omenalohkojen päälle.
  5. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se ruskettuu kevyesti. Nauti jäähtyneenä, vielä hiukan lämpimänä tai huoneenlämpöisenä. Mehevä piirakka maistuu hyvin yksikseenkin, mutta vielä parempaa sen on vaniljajätskin tai -kastikkeen kanssa.
syyskuuta 08, 2019 No kommenttia
Pehmeä kaurarouheuunipuuro saa makua tuoreista omenoista.



Olen jo aiemminkin kirjoittanut täällä, miten kovasti olen ihastunut kaurarouheeseen. Tykkään superpaljon kauran mausta ja kaurarouheen suutuntumasta. Ensimmäistä kertaa kokeilin kaurarouheesta uunipuuroa. Halusin puuroon jotain ekstraa ja päätin kuutioida mukaan kotimaisia omenoita. Toimii! Erityisen hyvältä puuro maistui, kun pinnalle ripotteli kanelia ja lautaselle lorautti vielä kylmää kauramaitoa. Ennen joulun riisipuuroähkyjä kannattaa siis kokeilla kaurarouhepuuroa!

Uunipuuro valmistuu melkein itsekseen vaikka iltapalaksi - tai aamupalaksikin, jos jaksat herätä vähän aikaisemmin laittamaan ainekset uuniin. Jotkut harrastavat yön yli -uunipuuroja, jolloin puuro laitetaan 100-asteiseen uuniin yön ajaksi. Itse en ole kokeillut, mutta onko teillä kokemusta? 😊 Bongasin myös Viimeistä murua myöten -blogin Saaran hauskan idean valmistaa uunipuuro paistopussissa. Sen verran mielenkiintoinen innovaatio, että ehkä testaan samalla tekniikalla yön yli -puuroa ensi kerralla!






Omenainen kaurarouheuunipuuro

(4 annosta)

3 (300 g) kotimaista omenaa
3 dl kaurarouhetta (Myllärin)
1 l kauramaitoa (käytin Kaslinkin Aitoa)
3/4 tl suolaa


  1. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Voitele uunivuoka ja sekoita siinä kaikki ainekset.
  2. Nosta vuoka 175-asteisen uunin keskitasolle ja kypsennä noin 1 1/2 tuntia. Sekoita kertaalleen, kun puuro on kypsynyt vajaan tunnin verran. Tässä vaiheessa rakenteen kuuluisi jo olla jonkin verran paksuuntunut. (Kypsennyksen alkuvaiheessa omenakuutiot todennäköisesti tuppaavat nousemaan pinnalle, joten tässä vaiheessa rakenne on hyvä laittaa sekaisin. ) Tarjoa valmiin puuron kanssa kanelia ja kylmää kauramaitoa.


joulukuuta 08, 2017 No kommenttia
Tahmaista pähkinäkuorrutusta, omppua ja kanelia - mitä herkkupullaa!



Tuoretta pullaa ei voita ehkä mikään muu herkku. Pulla on myös siitä kiva, että sitä voi varioida melkein loputtomiin: Perustaikina on sama, mutta eri täytteitä ja muotoja voi helposti muokata. Tämä pulla taipui sticky buneiksi, jotka leivotaan bostonkakun muotoon ja saavat pinnalleen karamellisoituneelta sokerilta ja paahteiselta pekaanipähkinältä maistuvan herkkutahman. Sticky buneja leivotaan paljon Jenkkilässä, mutta ne sopivat loistavasti myös tänne Suomeen, kun aika vannoutunutta pullakansaa kuitenkin olemme.

Olen leiponut sticky buneja jo joskus aiemminkin veganisoituna versiona K-Ruoan ohjeella. Kun kollega on valmiiksi kehittänyt toimivan ohjeen, miksi keksiä pyörää uudelleen. Nyt kotimaisten omppujen aikaan halusin kuitenkin lisätä pullan täytteeksi vähän tuoretta omenaa. Kokeilin ensimmäisellä kerralla lisätä omenan pieninä kuutioina, mutta lopputulos oli vähän turhan kostea. Toimivammaksi vaihtoehdoksi osoittautui raastaa muutama omppu ja puristaa niistä hieman ylimääräistä nestettä pois ennen täytteeksi lisäämistä. Omena toimii hyvin yhdessä pähkinäisen tahman kanssa. Mutta kyllähän tuo tahmaosuus on parasta tässä pullassa...😋

Alkuperäisresepti löytyy siis täältä, mutta lisäilin ohjeeseen jonkin verran omia vinkkejäni, jotta lopputulos olisi onnistunut ja että uunisi säilyisi tahmasta puhtaana. Vaikka käyttäisit irtopohjavuoassa kunnon leivinpaperivuorausta, kannattaa silti asettaa uunipelti vuoan alle ihan varmuuden vuoksi!





Apple Sticky Buns eli omenaiset tahmapullat

12 palaa

Taikina: 
2 1/2 dl vettä tai kasvimaitoa 
3/4 dl sokeria
1 ps (11 g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia (esim. sininen Keiju)

Täyte:
40 g margariinia
4 rkl fariinisokeria
n. 2 tl kanelia
3 (300 g) hapokasta omenaa

Vuokaan 
125 g pekaanipähkinöitä
75 g margariinia
1 dl fariinisokeria
1/2 dl tummaa siirappia
ripaus suolaa

  1. Lisää sokeri, kuivahiiva, kardemumma ja suola 42-asteiseen taikinanesteeseen. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä margariini jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla 20-30 minuuttia.
  2. Aseta leivinpaperi mahdollisimman siististi pyöreän kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Saat paperin asettumaan paremmin, kun ensin rypistät sen käsissä palloksi ja vasta sitten asetat vuokaan. Paloittele vuokaan tulevat pähkinät käsin noin 4 osaan ja levitä ne tasaisesti vuoan pohjalle. Sulata rasva kattilassa, lisää fariinisokeri ja sekoita hetki. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon siirappi ja suola. Anna seoksen hieman jäähtyä. Lusikoi seos pähkinöiden päälle vuokaan.
  3. Raasta omenat karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään ja purista siitä hieman ylimääräistä nestettä pois. Raastetta ei siis ole tarkoitus puristaa rutikuivaksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Levitä taikinalevylle täytteeksi pehmeä margariini, sokeri ja omenaraaste. Ripottele pinnalle reilusti kanelia. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Leikkaa rulla 12 viipaleeksi. Nosta viipaleet vuokaan ympyrän muotoon leikkauspinta ylöspäin niin, että keskelle tulee 3 palaa ja loput niiden ympärille. Palojen väliin kuuluu jäädä hieman kohoamistilaa. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia.
  4. Nosta vuoka uuniin. Jos käytät irtopohjavuokaa, kannattaa vuoka asettaa uunipellille siltä varalta, että vuoasta sattuu vuotamaan rasvaa ja sokeria. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla. Paiston kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä bostonpulla jää helposti raa'aksi keskeltä. Anna bostonin hieman jäähtyä ja kumoa se sitten tarjoiluvadille. Lusikoi mahdolliset vuokaan jääneet pähkinät ja "tahmat" pullan pinnalle.



marraskuuta 11, 2017 No kommenttia
Herkulliset maapähkinävoi-omenaruudut syntyvät helposti vain muutamasta raaka-aineesta.

Viime syksynä Hesarissa julkaistu Laura Kaapron Viiden aineksen maapähkinävoi-omenaruudut inspiroi sen verran, että resepti on roikkunut kokeilulistalla siitä asti. (Lauralla on muutenkin paljon kivoja kasvisruokaohjeita!) Ihana maapähkinävoin ja omenan liitto sekä simppeli muutaman raaka-aineen resepti - kuulostaa meikäläisen jutulta! Alkuperäisestä ohjeesta tipautin vielä yhden aineksen, omenamarmeladin, pois ja lisäsin hiukan tuoreen omenan määrää.

Alkuperäinen ohje kehotti käyttämään vaaleaa siirappia tai vaahterasiirappia. Kun kumpaakaan näistä ei nyt kaapissa ollut, tyydyin tavalliseen tummaan siirappiin. Se toimi kyllä muuten mainiosti, mutta leivonnaisen väristä tuli aika tummanpuhuva. Sen vuoksi ensi kerralla laittaisin vaaleampaa versiota. Mutta nam, herkulliset ruudut maistuvat erityisen hyvältä vaniljajäätelön kanssa. Kannattaa ihmeessä kokeilla, jos tunnustaudut maapähkinävoifaniksi niin kuin minä.




Maapähkinävoi-omenaruudut

2 dl maapähkinävoita
1 1/2 dl vaaleaa/tummaa siirappia tai vaahterasiirappia (käytin tummaa, mutta värin puolesta suosittelen vaaleampaa)
4 dl kaurahiutaleita
3-4 (400 g) omenaa
kanelia, kardemummaa tai inkivääriä


1. Mittaa kattilaan maapähkinävoi ja siirappi. Kuumenna seosta samalla sekoitellen, kunnes sen koostumus on notkistunut. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet.
2. Painele noin 2/3 kaurahiutaleseoksesta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (20 cm x 20 cm).
3. Raasta omenat raastimen karkealla terällä ja painele raaste kerrokseksi pohjan päälle. Ripottele päälle kanelia, kardemummaa tai inkivääriä mielesi mukaan. Murustele loppu kaurahiutaleseos tasaisesti omenakerroksen päälle.
4. Paista leivonnaista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Peitä loppuvaiheessa leivinpaperilla tai foliolla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Anna jäähtyä haaleaksi ja leikkaa neliöiksi. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.





***************
English summary:

Peanut butter and apple is a classic combo. This easy recipe again combines this two lovely ingredients. And you only need five ingredients to make it!

As a sweetener I used Finnish dark syrup. It worked well but the color of squares was quite dark, though. That's why I recommend to use lighter syrup or maple syrup. In case you only have dark syrup in you kitchen, it will taste good anyway. The squares taste good especially with vanilla ice cream. I recommend to try if you are a peanut butter fan!


Peanut butter apple squares

200 ml peanut butter
150 ml maple syrup (I used Finnish dark syrup)
400 ml rolled oats
3-4 apples (400 g)
cinnamon, cardamom or ginger


1. Place peanut butter and syrup in a kettle. Warm the mixture up over medium-high heat, stirring constantly, until it turns thinner. Move the kettle away from the stove and mix in oats.
2. Set a baking paper in a baking dish (20 cm x 20 cm). Press 2/3 of the oat mixture on the bottom of the dish.
3. Grate apples coarsely. Press grated apples on the oat mixture. Add some cinnamon, cardamom or ginger on the apples. Sprinkle the remaining oat mixture on the top.
4. Bake in 175 C for about 30 minutes. In case the surface is browning too much, set a piece of baking paper or kitchen foil on it. Let cool down a bit and cut into squares. Serve lukewarm with vanilla ice cream.


syyskuuta 17, 2016 2 kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Kinuskinen puolukka-taatelikakku - ihana täytekakku joulun ajan kahvipöytään
    Joulun perinteisistä kuivakakuista taatelikakku on yksi ehdoton suosikkini. Olen jo parinakin vuonna leiponut joulun alla täytettyä taatelik...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates