Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri

Kuusenkerkkäjäätelö on helppo ja raikas jälkiruoka, joka maistuu ihanasti metsältä.



Maistoin noin reilu vuosi sitten vaniljajäätelöä, jonka joukkoon oli sekoitettu pakastekuivattua kuusenkerkkäjauhetta ja rakastuin makuun oitis. Jäätelö maistui aivan ihanasti metsältä ja luonnolta! Yritin keväällä itsekin kuivattaa kuusenkerkkiä, mutta kokeilu ei oikein onnistunut. Voi olla, että yritän vielä uudelleen ensi keväänä. Tuskinpa siltikään pääsen yhtä hyvään lopputulokseen kuin valmiina myytävä pakastekuivattu kuusenkerkkäjauhe, jota on saatavilla Arctic Warriors -merkkisenä. Pakastekuivaushan on yksi kuivatusmenetelmä elintarviketeollisuudessa, ja sen etuna on, että aromit säilyvät hyvin. Sama menetelmä ei oikein onnistu kotikonstein.

Kuusenkerkkäjauhetta markkinoidaan ravinteikkaana raaka-aineena, mutta itse hankin purkillisen sen maun takia. Arctic Warriorsin kuusenkerkkäjauhetta voi hankkia ainakin ekokaupoista ja luontaistuotekaupoista. Purkki ei ole ihan halpa (50 gramman purkilla hintaa on noin 16-20 €), mutta jauhe on onneksi melko riittoisaa. Ja ymmärtäähän hinnan: kerkät on kerätty käsin ja kuivattu tiiviiseen muotoon.

Kerkkäjauhe on kuin pohjolan oma matcha. Se sopii vaikka ihanaan kerkkälatteen, joka tehdään samaan tapaan kuin matcha-latte. Huomasin somesta, että myös Fazerin kahviloista saa kerkkä-cappuccinoa! Aiemman jäätelökokemukseni innoittamana halusin kokeilla itse tehtyä kerkkäjäätelöä. Valmistin sen tosi yksinkertaisesti vaahtoutuvasta kasvikermasta ja maustamattomasta soijajogurtista, joka tuo kivasti raikkautta jäätelömassaan. Suosittelen Plantin tavallista tai luomusoijajogurttia, jotka ovat maullisesti markkinoiden parhaat lajissaan - ja vieläpä Suomessa valmistettu.

Jäätelöstä tuli hyvää ja ihanan metsäistä. Se on helppo, raikas ja sopivan simppeli jälkiruoka vaikka itsenäisyyspäivään ja jouluaterialle. Ja tosi kätevää tietysti on, että sen voi valmistaa pakastimeen valmiiksi hyvissä ajoin. Jos omistat jäätelökoneen, voit valmistaa jätskin myös sillä.




Kuusenkerkkäjäätelö

(4-5 annosta)

1 prk (250 ml) vaahtoutuvaa kaura- tai soijakermaa (käytin Kaslink Aito Kauravispiä)
2 dl maustamatonta soijajogurttia (esim. Planti)
3/4 dl sokeria
n. 1 rkl kuusenkerkkäjauhetta (Arctic Warriors)
1 tl vaniljasokeria


  1. Vaahdota kasvikerma kuohkeaksi. Sekoita joukkoon soijajogurtti ja muut aineet. Kuusenkerkkäjauheen voit lisätä siivilän läpi, niin se sekoittuu tasaisemmin.
  2. Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan ja jäädytä yön yli. 
  3. Ennen tarjoilua ota jäätelö pakastimesta ja anna temperoitua huoneenlämmössä noin 15 minuuttia. Halutessasi voit valmistaa jäätelön myös jäätelökoneella.




joulukuuta 02, 2018 No kommenttia
Munakoiso on Suomessa hiukan vähemmän käytetty, mutta aivan upea raaka-aine. Joskus aikaisemmin munakoisoille suositeltiin itketystä kitkeryyden poistamiseksi, mutta nykylajikkeet ovat maultaan mietoja, eivätkä itketystä enää kaipaa. Tämä tietysti tekee käytöstä paljon helpompaa ja nopeampaa. Tärkeää on kuitenkin se, että munakoison kypsentää kunnolla pehmeäksi. Muuten lopputuloksena on sitkeä kuminen koostumus, joka ei tosiaankaan tunnu suussa miellyttävältä.

Tässä salaatissa yhdistyvät Lähi-idän maut ja raaka-aineet. Munakoiso, kikherneet, tahini, juustokumina, sitruuna - niin ihanat yhdessä! Comboon olisi oivasti sopinut vielä tuore korianteri, jota ei nyt juuri kokkaushetkellä sattunut löytymään kotoa. Ruokaisamman aterian salaatista saa, kun sen seurana nauttii vaikka hummusleipiä.








Munakoiso-kikhernesalaatti
(2 annosta)

1 munakoiso
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 prk (380 g/230 g) kikherneitä (esim. Pirkka)
1 tl juustokuminaa
½ tl suolaa
mustapippuria

Kastike:
1 rkl sitruunamehua
1 rkl tahinia
1 dl maustamatonta soijajogurttia
ripaus suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria

Salaattipohja:
jääsalaattia
(tuoretta korianteria)
1 rs (250 g) miniluumutomaatteja


1. Kuutoi munakoiso ja hienonna valkosipuli. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa. Paista munakoisoja ja valkosipulia noin 5 minuuttia, kunnes munakoisot ovat ruskistuneet ja pehmenneet. Lisää valutetut, huuhdellut kikherneet sekä mausteet ja jatka paistamista, kunnes kikherneet ovat kuumentuneet.
2. Revi tai leikkaa salaatti. Puolita miniluumutomaatit. Aseta ne suoraan lautasille tai laakeaan tarjoiluastiaan.
3. Sekoita kastiketta varten tahini ja sitruunamehu. Lisää jogurtti ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Valuta kastiketta salaatin päälle tai tarjoa se erikseen. Salaatin kanssa maistuu hyvä leipä ja hummus.





marraskuuta 02, 2015 3 kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates