Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri



Tofukokkeli on nykyisin yksi lempparini vähän paremmalle aamiaiselle tai brunssille. Se on helppo ja nopea valmistaa ja syödään munakokkelin tapaan. Ensimmäistä kertaa innostuin kokeilemaan tofukokkelia Chocochilin Elinan ansiosta, jonka johdolla sitä kokattiin erään virtuaalisen pr-tapahtuman yhteydessä. Resepti jäi saman tien käyttöön, ja myöhemmin Elina on lisännyt sen myös blogiinsa. Oma versioni on pitkälti sama, pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Minä mm. tykkään lisätä tofukokkeliin ripauksen valkopippuria, mitä aikoinaan tykkäsin laittaa myös munakokkeliin.

Tärkeän säväyksen tofukokkeliin tekee rikkipitoinen kala namak -suola, joka antaa ruualle hämmentävänkin kananmunamaisen maun. Kala namak -suolaa olen itse ostanut aasialaiskaupasta, ja myös esim. Ruohonjuuri myy sitä. Nykyään isoimmista ruokakaupoistakin voi kala namakia löytää. Eri merkkien välillä voi olla eroa koostumuksessa ja maussakin. Jotkut tuotteet ovat koostumukseltaan karkeakiteisempiä, kun taas minulla oleva suola on melkein jauhemaista ja väriltään punertavaa. Jo suolan tuoksu on voimakkaan rikkinen ja tuo mieleen kananmunan.

Aamiaisella tai brunssilla tofukokkelin kanssa maistuvat kasvikset ja hyvä tuore leipä. Ja tietysti kupillinen hyvää kahvia tai teetä.




Tofukokkeli

(2 annosta)

1 pkt (250 g) maustamatonta tofua
1 1/2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 tl sipulijauhetta
1 1/2 tl valkosipulijauhetta
n. 3/4 tl kala namak -suolaa (lisää maistellen, eri merkkien välillä voi olla eroja)
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria
mustapippuria
1 dl kaurakermaa

  1. Laita pannu liedelle kuumenemaan. Lorauta siihen öljy ja murenna käsin päälle tofu. Lisää myös mausteet. Anna kuumentua ja paistele pari minuuttia.
  2. Lisää pannulle kaurakerma ja sekoittele hetki. Jos kokkeli joutuu odottelemaan ja ehtii kuivahtaa, voit lorauttaa pannulle vielä tilkan kauramaitoa. 
  3. Viimeistele tofukokkeli halutessasi hienonnetulla ruoho- tai kevätsipulilla. Tarjoa kasvisten ja hyvän leivän kanssa. 


toukokuuta 11, 2023 No kommenttia


Uunipuuroa on aikas ihana nautiskella hitailla viikonloppuaamiaisilla. Eniten pidän kaurapohjaisista puuroista, sillä pehmeän lempeään kauran makuun en vaan millään kyllästy! Ja onneksi kaurapuuroakin voi varioida. Yksi uusi puuroihastus on tämä banana bread -uunipuuro, joka nimensä mukaisesti maistuu banaanileivältä. Bongasin tähän idean Instagramista @yassumarialta eli ruokatoimittaja Jasminilta ja idea oli pakko laittaa kokeiluun, sillä se kuulosti tosi hyvältä! Ja tosi hyvää tästä tulikin. Pilkulliset pantteribanaanit (Jasminia lainatakseni 😊) ja reilu määrä mausteita tekevät puurosta aika herkkua.

Banaanien tosiaan kannattaa olla jo pilkullisessa vaiheessa, jotta ne ovat riittävän makeita. Pitää siis muistaa ostaa banskut hyvissä ajoin kypsymään, jos aiot herkutella viikonloppuna. Puuro tehdään isoista kaurahiutaleista, joista saa rouheamman rakenteen tavallisista. Kokeilin tehdä ensimmäisen puurosatsin tavallisista kaurahiutaleista ja niistä tuli selvästi mössömpi koostumus. Ei puuro siis niistä pilalle mene, mutta selvästi parempi rakenne tulee isoista hiutaleista. Isoja kaurahiutaleita voi myöhemmin käyttää vaikka itse tehtyyn granolaan tai mysliin.

Tämä puuro sopii mainiosti myös perheen pienille, ja tarvittaessa suolan voi jättää pois. Jos käytät kanelia usein, kannattaa harkita vaihtoa ns. tavallisesta kanelista ceyloninkaneliin. Ceyloninkanelissa nimittäin on tosi paljon vähemmän kumariinia, jota ei tule syödä suuria määriä. Erityisesti lasten kohdalla tämä on hyvä huomioida. Kannattaa käydä lukaisemassa Ruokaviraston suositus aiheesta. Puuron mausteeksi sopii myös vaniljajauhe, mutta viime aikoina vaniljan maailmanmarkkinahinta on ollut niin älyttömissä lukemissa, etten ole malttanut ostaa melkein 30 euroa maksavaa pientä jauhepurnukkaa. Hyvää tulee myös ilman. 😊




Banana bread -uunipuuro

(4-5 annosta)

3 + 1 isoa (noin 950 g) kypsää pilkullista banaania
5 dl isoja kaurahiutaleita
5 dl kauramaitoa
(1 dl cashewpähkinöitä tai muita pähkinöitä)
2-3 tl (ceylonin)kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
(vaniljajauhetta)
chiansiemeniä


  1. Kuori kolme banaania ja muussaa ne haarukalla kulhossa. Sekoita mukaan kaikki ainekset, paitsi neljäs banaani ja chiansiemenet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
  2. Kuori viimeinen banaani ja halkaise se pitkittäin. Aseta se puuron pinnalle. Ripottele päälle chiansiemeniä.
  3. Kypsennä puuroa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista. Puuro maistuu niin lämpimänä, haaleana kuin kylmänäkin kauramaidon kanssa.
toukokuuta 10, 2019 No kommenttia
Viime viikolla vietettiin Hävikkiviikkoa. Sen tarkoituksena tarkoitus on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja kannustaa vähentämään hävikin määrää tuotannon ja kulutuksen kaikissa eri vaiheissa. Hävikkiaiheesta voisin paasata loputtomiin, mutta koska kampanjaviikkokin on jo ohi, jätän tällä erää aiheen sikseen. :)




Hävikkiviikosta saa kuitenkin aasinsillan banaanigranolaan, johon voi kätevästi upottaa ylikypsät banaanit. Ideana on, että hiutaleseos sekoitetaan soseutettuun banaaniin ja lopputuloksena on ihanasti banaanilta maistuva, hiukan paakkuinen granola. Usein granolat tuppaavat olemaan aikamoisen tuhteja herkutteluruokia, joihin on lisätty reippaasti öljyä ja sokeria. Banaanigranola on siitä kiva, että paakkuisen ja rapsakan koostumuksen saamiseksi joukkoon ei tarvitse lisätä öljyä, eikä lisämakeutustakaan mielestäni tarvita. Idean taisin alun perin bongata täältä. Saman tien banaanigranola löysikin paikkansa keittiöni vakkarireseptinä.

Tykkään käyttään mysliin ja granolaan aina isoja kaurahiutaleita, joita löytyy ainakin Myllyn Parhaalta ja Elovenalta. Ne näyttävät kivemmalta kuin tavalliset kaurahiutaleet ja tuovat vähän rouheisemman olemuksen. Granolareseptiä ei todellakaan tarvitse noudattaa orjallisesti, vaan soveltaa fiiliksen ja makumieltymysten mukaan. Kokeile erilaisia pähkinöitä (pekaanipähkinät ovat ihan parhaita!), siemeniä, hiutaleita ja hedelmiä.

Seuraavalla ohjeella granolaa tulee noin uunipannullinen, eli annos on aika reilu. Jos taloudessasi ei itsesi lisäksi asu muita granolansyöjiä, niin kannattaa harkita annoksen puolittamista.





Banaanigranola
(noin 1,4 l valmista granolaa)


7 dl isoja kaurahiutaleita
2 dl ruisleseitä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 dl hasselpähkinöitä rouhittuna
1 dl kookoslastuja (tai -hiutaleita)
2 tl kanelia
2 kypsää banaania
1 dl kuivattuja taateleita hienonnettuna
1/2 dl rusinoita

1. Sekoita keskenään kaikki muut ainekset paitsi banaani ja kuivahedelmät. Soseuta banaanit sauvasekoittimella sekoita hiutaleseoksen joukkoon.
2. Levitä seos uunipannulle leivinpaperin päälle ja paahda 150-asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Sekoita paahtumisen aikana vartin välein, varo polttamasta! Anna jäähtyä kunnolla.
3. Sekoita granolan joukkoon taatelit ja rusinat. Säilytä kannellisessa astiassa.



syyskuuta 15, 2015 No kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates