Itse tehty vegaaninen jäätelö - helppo perusresepti ilman jäätelökonetta

by - kesäkuuta 29, 2020



Kaupasta saa jatkuvasti enemmän ja enemmän hyviä vegaanisia jäätelöitä, mutta jätskiä on kiva tehdä myös itse. Silloin vain taivas on rajana makuyhdistelmille! Minulla on kaapissa jäätelökone, mutta sitä tulee käytettyä nykyään aika harvoin. Nimittäin ilman jäätelökonettakin saa tehtyä herkullista vegaanista jätskiä - ja vieläpä tosi helposti. 
 
Olen löytänyt jäätelöön helpon peruspohjan, johon voi lisätä erilaisia makuaineita oman fiiliksen mukaan. Idean tähän pohjaan sain alun perin kollegaltani, Haarukkavatkain blogin Minnalta. Pohja syntyy vaahdottamalla yhdet purkit soija- tai kauravisipiä ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Tähän sekoitetaan kondensoitu kookosmaito ja lopuksi makuaineet. Tuloksena on herkullinen jäätelö, josta pystyy pyörittelemään palloja heti pakastimesta otettaessa.  Lopputulos ei ainakaan omaan suuhuni maistu juurikaan kookokselta, joten jäätelö mitä todennäköisimmin uppoaa myös niille, jotka eivät ole kookoksen ylimpiä ystäviä. Helppoa ja hyvää! Kondensoitua kookosmaitoa voit ostaa isommista ruokakaupoista ainakin Spice Up -merkiltä.

Alla vielä tarkempi resepti helppoon peruspohjaan ja muutama vinkki sen maustamiseen. Viimeisin kokeiluni on kuvissa näkyvä kotitekoinen versio Ben & Jerry's Peanut Butter & Cookies -jäätelöstä, johon sovelsin ihanan Urbaani Vegendan reseptiä. Törkeän hyvää ja ihanan överiä! Alkuperäisessä reseptissä jäätelöön käytetään 2 prk soijavispiä + 1 tlk kondensoitua kookosmaitoa. Epäilemättä toimii tosi hyvin siis niinkin, mutta myös tämä hyväksi havaitsemani pohja toimii erinomaisesti. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen laittaa jäätelön joukkoon suklaarouhetta ja keksitaikinaa! 



 

Itse tehty vegaaninen jäätelö - helppo perusresepti

Peruspohja
1 prk (2,5 dl) soija- tai kauravispiä (esim. Alpro Soya soijavispi tai Fazer Aito kauravispi)
1 prk (2-2,5 dl) vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta (esim. Fazer Aito tai Oatly)
1 tlk (320 g) kondensoitua kookosmaitoa (Spice Up)

  1. Kaada kulhoon soija- tai kauravispi ja vaniljakastike. Vaahdota kuohkeaksi. Sekoita vatkaimella joukkoon kondensoitu kookosmaito. 
  2. Lisää joukkoon makuaineita. Alla vinkkejä! Laita jäätelömassa laakeaan pakastuksen kestävään astiaan (1-2 kpl). Jäätelöä tulee noin pari litraa, riippuen vähän käyttämistäsi tuotteista ja makuaineista. Anna jäätyä yön yli.

Marja-keksijäätelö
200 g happamia maukkaita marjoja soseena (esim. musta- tai punaherukka, puolukka tai vadelma)
100 -160 g rouhittuja keksejä 

Sekoita peruspohjaan soseutetut marjat ja rouhitut keksit. Tsekkaa esimerkiksi reseptit piparkakku-puolukkajäätelö tai Oreo-vadelmajäätelö ja sovella niistä! Juhannuksena tein version, johon laitoin mustaherukkaa ja minttu-Oreoita.


Peanut Butter & Cookies -jäätelö Ben & Jerry's tyyliin
8 kpl + 14 kpl Oreo-keksejä
1 1/2 dl maapähkinävoita (suosittelen suolattua versiota, esim. Pirkka)

Lisää peruspohjaan 8 kpl hienoksi rouhittuja Oreo-keksejä tai muita vegaanisia täytekeksejä. Murenna loput keksit paloiksi veitsellä tai käsin. Kokoa jäätelö pakastuksen kestävään rasiaan/rasioihin kerroksittain: Kaada kerros jäätelömassaa rasian pohjalle ja lusikoi päälle maapähkinävoita sinne tänne. Vedä veitsellä maapähkinävoi raidoiksi jäätelöön. Lisää päälle keksipaloja. Kaada päälle toinen kerros jäätelömassaa ja toista, kunnes jäätelömassa on kulunut loppuun. 


You May Also Like

0 kommenttia