Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri

Tofuun saa halloumimaisen vivahteen simppelillä marinadilla. Kannattaa testata!



Törmäsin jo aikaa sitten jännältä kuulostavaa tofuhalloumiin. Resepti majaili Pinterestini muistissa varmaan vuoden päivät, ja vasta kun bongasin Viimeistä murua myöten -blogin Saaran testanneen samaista reseptiä, päätin itsekin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen! Ja itse asiassa ryhdyin jo kahdestikin, sillä mielestäni tofuhalloumi ansaitsi ehdottomasti paikan toisella kierroksella.

Ei varmaan kannata edes mainita, että eihän tämä ihan halloumilta maistu - tietenkään. Mutta jännästi siinä on jotain samantapaista vivahdetta. Varmaan ainakin sitruunan happamuus yhdistettynä suolaan aiheuttaa halloumimaisen efektin vähän samaan tapaan kuin mantelifetakin jännällä tavalla muistuttaa oikeaa fetaa. Joka tapauksessa kannattaa testata tätä etenkin nyt grillauskaudella! Ensimmäisellä testikerralla laitoin tofuhalloumia kesän parhaiden hedelmien nektariinien kanssa samaan raikkaaseen salaattiin. Tykkään!






Tofuhalloumi

1 pkt (250-270 g) maustamatonta tofua
1 rkl kuivattua minttua
2 rkl ravintohiivahiutaleita
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
(mustapippuria)


  1. Leikkaa tofu noin 1/2 cm:n paksuisiksi siivuiksi. Painele siivuista talouspaperin avulla pois nestettä. Aseta viipaleet leikkuulaudalle parin talouspaperikerroksen päälle. Lisää paperia vielä tofujen päälle. Aseta päälle leikkuulauta ja paino, esim. jauhopussi. Anna tofun kuivua näin noin 10 minuuttia, jotta saat puristettua mahdollisimman paljon pois ylimääräistä nestettä.
  2. Sekoita marinadin ainekset ja laita tofu marinadiin maustumaan ainakin puoleksi tunniksi tai mielellään yön yli. Itse tykkään käyttää marinoinnissa muovipussia, jota on helppo käännellä marinoinnin aikana.
  3. Paista halloumitofu paistinpannulla, grillissä vai vohveliraudalla.


kesäkuuta 22, 2017 No kommenttia
Terveelliset välipalamuffinit ovat supermeheviä raastetun porkkanan ja kesäkurpitsan ansiosta.



Bongasin Tuulia-blogista kokeilemisen arvoiselta kuulostavan reseptin terveellisiin suolaisiin muffineihin, joihin tuli reippaasti raastettuja kasviksia. Kuulostaa ihan täydelliseltä välipalalta! Tein ohjeeseen pieniä muutoksia mm. vaihtamalla jauhot sellaisiin, joita kaapistani tavallisesti löytyy. Tuulian reseptissä kiinteyttävänä aineksena käytettiin ns. chiamunia, eli vettä ja chiasiemeniä. Yhdessä satsissa kokeilin korvata chiamunat soijajogurtilla, joka toimi myös. Lisäsin taikinaan myös rouskuvia auringonkukansiemeniä. Leivinjauheen määrää vähensin, kun koin pienemmänkin määrän kohottavan riittävästi.

Muffinit ovat mielestäni parhaimmillaan jäähtyneinä. Lämpimissä muffineissa sisus tuntuu vähän taikinamaiselta, mutta jäähtymisen myötä rakenne kiinteytyy. Olen leiponut näitä muffineja jo muutamaan otteeseen, ja leivon varmasti vielä uudelleenkin. Maistuvat loistavasti paitsi välipalana, myös iltateen kaverina.






Terveelliset välipalamuffinit
(6-8 kpl)

2 rkl chiasiemeniä + 6 rkl vettä TAI 1 dl makeuttamatonta soijajogurttia
2 1/2 dl porkkanaraastetta
1 1/2 dl kesäkurpitsaraastetta
5 aurinkokuivattua tomaattia
1 1/2 tl timjamia
3 rkl öljyä (esim. aurinkokuivattujen tomaattien öljyä tai oliiviöljyä)
2 rkl auringonkukansiemeniä
1 dl kikhernejauhoja
n. 1 1/2 dl kaurajauhoja (jauhettu blenderillä kaurahiutaleista)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Pinnalle:
auringonkukansiemeniä


1. Sekoita kulhossa chiasiemenet ja vesi. Jätä turpoamaan. Raasta porkkana ja kesäkurpitsa raastimen hienolla terällä. Sekoita raasteiden joukkoon pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, timjami, öljy ja auringonkukansiemenet. Jos käytät soijajogurttia, lisää joukkoon myös se.
2. Sekoita loput aineet erillisessä kulhossa ja lisää raasteseokseen. Taikinan kuuluu olla varsin tahmeaa, mutta jos se tuntuu turhan kostealta, lisää vähän jauhoja.
3. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Ripottele pinnalle siemeniä. Paista muffineita 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Muffinit säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.




toukokuuta 18, 2017 No kommenttia
Rustiikkinen sipuligalette sopii talviseksi iltapalaksi. Pohjataikina saa makua speltistä.





Tykkään sipulista eri muodoissaan. Laitan sipulia melkein ruokaan kuin ruokaan, ja myös sipulipiirakat ovat minusta aika ihania. Kun sipulit paistaa maltillisella lämmöllä pannulla ja maustaa ne sopivasti sokerilla ja etikalla, on lopputulos ihanasti hiukan makea, tahmea ja sopivasti hapokas. Sipulit päätyivät nyt sipuligaletteen, jonka rustiikkinen ulkomuoto sopii hyvin meikäläisen kokkaustyylille. :) Kaapissa lojui sopivasti pakkaus myös spelttijauhoja, jotka olivat odottaneet loppusijoituskohdettaan. Ne sujahtivat pohjataikinaan.

Testasilin sipuligaletten kanssa Yosa Greek stylea, joka on kaurapohjainen turkkilaisen jogurtin kaltainen tuote. Ylipäätään koko tuote oli mielestäni aika hyvän makuinen ja toimi kivasti galetten parina raikastaen makukokonaisuutta. Kannattaa testata!

Tämä galette, kuten muutkin leipomani suolaiset piirakat yleensä, on tehty vähän terveellisempänä versiona kuin mitä suolaiset piirakat yleensä tapaavat olla. Mielellään syön ja tarjoan sellaista suolaista piirakkaa, jota voi syödä nälkäänsä ilman, että annos on ihan älytön rasvapläjäys.


Sipuligalette

Pohja:
n. 3 dl spelttijauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
75 g margariinia
1 dl maustamatonta soijajogurttia

Täyte:
3 keltasipulia + 3 punasipulia (yht. noin 650 g)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2-3 rkl balsamicoa (käytin valkoista)
2 rkl sokeria
1 tl timjamia (kuivattua, tai enemmän tuoretta)
n. 3/4 tl suolaa
mustapippuria


1. Valmista pohjataikina. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Nypi joukkoon pehmeä margariini. Lisää soijajogurtti. Jos taikina tuntuu liian löysältä. lisää hiukan jauhoja.
2. Kauli taikina leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttän ympyrän muotoon (olisiko halkaisija ollut noin 30 cm).
3. Kuori sipulit ja valkosipuli täytettä varten. Leikkaa sipulit renkaiksi, hienonna valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota siinä sipulia ja valkosipulia muutama minuutti. Lisää balsamico ja sokeri. Jatka paistamista kohtalaisella lämmöllä noin 5 min, kunnes sipulit ovat pehmeitä.
4. Levitä sipulitäyte taikinan päälle, älä kuitenkaan aivan reunoille asti. Taita reunat täytteen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä. Sipuligaletten kanssa maistuu esim. Yosa Greek style, joka raikastaa makukokonaisuutta.





tammikuuta 13, 2017 2 kommenttia
Tykkään hapankaalista sellaisenaan, mutta se sopii hyvin myös moniin lämpimiin ruokiin. Tällä kertaa se päätyi hapankaalipiirakkaan. Suolaiset piirakat ovat kivoja syötäviä, mutta useinkaan eivät kovin terveellisiä. Kermaa, voita ja juustoa täyteen ahdetut piirakat ovat aikamoisia pläjäyksiä, joita ei oikein viitsi syödä niin isoa palaa, että nälkä lähtisi. Siksi teen suolaiset piirakat mieluummin vähän kevennettyinä versioina.

Käytin pohjataikinaan kaurajauhoja, jotka jauhoin kaurahiutaleista. Lempeän makuinen kaura antaa hyvää makua pohjaan ja on vehnäjauhoja terveellisempi vaihtoehto. Simppeliin täytteeseen ei hapankaalin, kaurakerman ja mausteiden lisäksi paljon muita aineksia tarvita.

Hapankaalipiirakan seurana maistuu raikas salaatti. Salaattiin kannattaa lisätä esimerkiksi papuja tai tofua, jolloin lautaselle saa mukavasti proteiinia, ja kokonaisuudesta tulee tasapainoinen.






Hapankaalipiirakka

Pohja:
3 dl kaurajauhoja (jauhoin itse kaurahiutaleista blenderillä)
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
50 g margariinia (käytin sinistä Keijua)
1 dl maustamatonta soijajogurttia

Täyte:
1 (150 g) iso sipuli
1 rkl öljyä
1 rs (400 g) hapankaalia
1 tl meiramia
1-2 rkl hunajaa (tai siirappia)
mustapippuria myllystä
1 prk (2 dl) kaurakermaa
1 rkl perunajauhoja
(1 rkl oluthiivahiutaleita)

1. Yhdistä pohjataikinan kuivat aineet. Sekoita joukkoon margariini ja soijajogurtti ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista 200-asteisen uunin keskitasolla 7 minuuttia.
2. Hienonna sipuli täytettä varten. Kuullota se öljyssä pehmeäksi. Lisää hapankaali ja jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia niin, että ylimääräinen neste haihtuu. Mausta meiramilla, hunajalla ja pippurilla. Sekoita perunajauho kaurakerman joukkoon.
3. Levitä esipaistetun pohjan päälle puolet hapankaalitäytteestä ja valuta päälle puolet kermaseoksesta. Lisää loppu hapankaalitäyte ja sen päälle loppu kermaseos. Levitä kerma tasaiseksi nuolijan avulla. Ripottele pinnalle halutessasi oluthiivahiutaleet. Paista piirakkaa vielä noin 25-30 minuuttia. Anna hetken aikaa vetäytyä uunista ottamisen jälkeen. Tarjoa salaatin kanssa.


Testasin piirakkaa ensin niin, että kaadoin koko kaurakermaseoksen täytteen päälle. Toinen versio, jossa kermaseos jaetaan kahtia, oli kuitenkin parempi, koska silloin seos ei jäänyt yhdeksi kerrokseksi kaalitäytteen päälle. Nappasin kuvat jo ensimmäisen version jälkeen, joten älä hämmenny, jos piirakastasi tulee pinnaltaan vähän eri näköinen kuin kuvissa. :)





maaliskuuta 10, 2016 No kommenttia
Mantelifeta korvaa erinomaisesti oikean fetan. Kokeile ja ihastu tähän ihanaan itse tehtyyn vegaaniseen juustoon!



Itsetehdyt pähkinäjuustot ovat olleet kokeilulistallani noin ikuisuuden, ja nyt vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen. Ja kyllä kannatti! Kokeilin ensimmäisenä paistettua mantelifetaa, josta tuli aivan superihanaa - ja myös yllättävän fetamaista. Suolaa on ohjeessa aika reippaasti, mutta niin kannattaa ollakin, koska onhan oikeakin feta varsin suolaista. Tein oman mantelifetani kuorituista manteleista, mutta netistä löysin ohjeita, joissa oli käytetty kuorimattomiakin manteleita. Silloin lopputulos on vähän erilainen. Googlaa "baked almond feta", niin löydät lisää inspiraatiota!

Mantelifeta sopii leivän päälle tai vaikka salaatteihin. Illanistujaisten tarjottavaksi voisi myös koota tarjottimen, jossa olisi mantelifetaa ja muita itsetehtyjä pähkinäjuustoja sekä ihania tahnoja, kuten hummusta. Vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta!





Mantelifeta


150 g kuorittuja manteleita tai valmista mantelijauhetta
1 1/4 dl vettä
4 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 1/4 tl suolaa



  1. Jauha mantelit hienoksi tai käytä kuorituista manteleista tehtyä valmista mantelijauhetta. (Parhaan lopputuloksen saat, kun mantelijauho on oikein hienoa. Siitä syystä voi olla hyvä idea ostaa mantelijauhe valmiina.) Kuori ja hienonna valkosipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vuoraa siivilä harsolla (itse olen laittanut aina harson kaksinkerroin) ja kaada massa harsoon. Jätä valumaan yön yli. Minulla massa sai valua noin 12 tuntia.
  2. Siirrä mantelifeta harsosta leivinpaperin päälle uunivuokaan tai -pellille. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes juusto on saanut pintaan hieman kullanruskeaa väriä. Anna jäähtyä.


Vinkki: Jos et omista harsoa, niin sitä voi ostaa edulliseen hintaan kangaskaupasta. Itse hankin pätkän harsokangasta Eurokankaasta parilla eurolla. Käytön jälkeen harso kannattaa pestä ainakin 60 asteen pesuohjelmalla. Jos et joka kerta viitsi pestä harsoa, niin pese se käsin pienellä määrällä (hajustamatonta) käsitiskiainetta ja uita kiehuvassa vedessä.

Jos (tai kun!) tykästyt mantelifetaan, kannattaa valmistaa sitä kerralla tupla tai jopa tripla-annos ja pakastaa osa myöhempää käyttöä varten.











marraskuuta 28, 2015 No kommenttia
Näköjään jälleen kerran postaan kikherneistä! Mutta mitäpäs tuosta, kun ne kuitenkin ovat keittiössäni vakkarikamaa ja mitä loistavin raaka-aine. Kikherneet taipuvat moneen, tällä kertaa paahdetuiksi naposteltaviksi. Keksintö ei suinkaan ole omani, eikä enää kovin tuorekaan, vaan reseptejä on hyvän aikaa pyörinyt monilla suomalaisillakin nettisivuilla. Mutta koska idea on niin mahtava, ansaitsee se ehdottomasti oman postauksen!

Paahdetut kikherneet sopivat terveelliseksi naposteltavaksi, mutta myös erinomaisesti salaatteihin ja sosekeittojen pinnalle. Tavallaan niitä voisi kutsua myös kikhernekrutongeiksi. Maustoin kiherneet nyt mm. lempimausteellani juustokuminalla. Mausteita vaihtelemalla tähän herkkuun saa kuitenkin mukavaa vaihtelua. Olen tehnyt paahdettuja kikherneitä vain itsekeitetyistä kikherneitä, mutta säilyketavara käy myös. Chocochilin Elina kuitenkin kertoo blogissaan havainneensa, että säilykekiherneistä lopputulos ei ole aivan yhtä hyvä kuin itsekeitetyistä. Elina muuten oli tehnyt paahdetuista kikherneistä makean version. Nehän voisivat maistua vaikka näiden suolaisten jälkkärinä!










Paahdetut kikherneet

reilu 3 dl keitettyjä kikherneitä tai 1 prk (380 g/230 g) säilykekikherneitä (esim. Pirkka)
1 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
shrirachaa tai muuta chiliä
suolaa

1. Jos käytät säilykekikherneitä, valuta ja huuhdo ne siivilässä. Kaada kikherneet kulhoon ja sekoita joukkoon muut ainekset.
2. Levitä maustetut kikherneet uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarjoa paahdetut kikherneet terveellisenä naposteltavana tai esimerkiksi salaatissa tai sosekeiton päällä.





marraskuuta 14, 2015 No kommenttia
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...
  • Kinuskinen puolukka-taatelikakku - ihana täytekakku joulun ajan kahvipöytään
    Joulun perinteisistä kuivakakuista taatelikakku on yksi ehdoton suosikkini. Olen jo parinakin vuonna leiponut joulun alla täytettyä taatelik...
  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...

Arkisto

  • ▼  2023 (7)
    • ▼  joulukuuta (1)
      • Spicy tofuskagen eli tofuskagen aasialaisella twis...
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates