Kroatian Split ja Hvar - muutama vinkki kasvisruokamatkailijalle || Split and Hvar in Croatia - some tips for vegan travellers

toukokuuta 26, 2016

Nyt toukokuun puolivälissä matkasin miehen kanssa viikon lomalle Kroatiaan. Sen johdosta haluan antaa muutaman vinkin erityisesti kasvisruokamatkaajan näkökulmasta! Loman pari ensimmäistä päivää vietimme Hvarin saarella ja loput Splitissä. Tarkoitus oli yhdistää kaupunki- ja rantalomaa, ottaa rennosti mutta toisaalta myös sisällyttää lomailuun pientä urheiluaktiviteettiakin.

Reissumme ajoittui off-seasoniin, jolloin turisteja on huomattavasti vähemmän kuin vilkkaimpaan sesonkiaikaan heinä-elokuussa, ja myös hinnat ovat huokemmat. Sen puolesta toukokuun loppupuoli on erinomainen ajankohta matkustaa Kroatiaan. Tosin jotkin jutut Hvarilla olivat vielä talviteloillaan, ja lisäksi säiden kanssa on otettava pienoinen riski. Meille sattui aika sopivasti aurinkoisia päiviä niin, että pilvisille päiville keksittiin hyvin muuta tekemistä kuin auringossa lekottelua.



Kroatiassa meri on upean turkoosi.






Matkaillessa yksi suuri mielenkiinnon kohde on tietysti ruoka. Jos haluaa suosia vegaanista ruokaa, Kroatia ei ehkä ole paras matkakohde - mutta kokemukseni perusteella ei kyllä varmasti huonoinkaan! Itse en ole kokonaan vegaani, mutta suosin mielelläni vegaanista ruokaa tarjoavia ravintoloita. Seuraavassa muutama yleisvinkki Kroatian kasviruokatarjonnasta:

  • Kroatialaisissa ravintoloissa tarjotaan paljon kalaa ja muita mereneläviä, lihaa sekä italialaistyylisiä ruokia, kuten pizzaa, pastaa ja risottoja. Näistä lakto-ovovegetaristin tai pescovegetaristin on helppo löytää syötävää, mutta vegaanille tilanne on vähän kinkkisempi. Kaikkien ravintoloiden listalta ei löydy valmiiksi vegaanista syötävää, mutta usein pastat tomaattipohjaisella kasviskastikkeella sekä kasvistäytteiset pizzat ilman juustoa sopivat, jos ei muuta ole tarjolla. Paikalliset puhuvat yllättävän hyvää englantia esimerkiksi italialaisiin verrattuna, joten yleisesti ottaen ravintolossa asioidessa on suhteellisen helppo tiedustella vegaanisistakin vaihtoehdoista.
  • Ennen matkaa kannattaa tutustua Happy Cow- ja TripAdvisor-sivustojen kautta paikallisiin kasvisruokaa tarjoaviin ravintoloihin. Ennalta tehty työ kannattaa, sillä nytkin melkeinpä kaikki testaamamme kivat ravintolat löytyivät ennakkoon netistä.
  • Ruokakauppojen vegaanituotetarjonta on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa. Esimerkiksi soijajogurttia ei tavallisesta kaupasta löytynyt ollenkaan, ja kasvimaitojakin varsin niukasti. Suosittelen siis ottamaan Suomesta mukaan jotain proteiinipitoista, lämpimässä säilyvää välipalaa. Ravintolaruuan lisäksi söin paljon hedelmiä ja leipää ajvarin kanssa. Ajvar eli paprika-munakoisotahna on paikallinen erikoisuus. Se sopii leivän lisäksi esimerkiksi pastoihin. Suomesta ajvaria saa varsin heikosti, joten kannattaa ostaa purkki myös matkalaukkuun mukaan!


Pizzaa voi tilata vegaanisena, ilman juustoa. Tosin kannattaa olla viisaampi kuin minä ja
pyytäähenkilökuntaa laittamaan tavallista enemmän tomaattikastiketta,
jotta lopputulos olisi mehevämpi. 





Hvar

Hvar on suosittu lomapaikka, jonka samanniminen suurin kaupunki on yleensä pääkohde. Sielläkin on vain muutama tuhat asukasta. Hvarissa ei yhtä linnoitusta lukuun ottamatta ole kummempia nähtävyyksiä, mutta kauniita rantoja, vuoristomaisemia ja viiniviljelmiä kelpaa ihastella. Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät, joilla ajoimme 10 km:n päässä sijaitsevalle Dubovica-rannalle. Pyöräily todella kävi työstä, koska maasto on todella mäkistä! Dubovicalla saimme todella nauttia off-seasonin eduista, sillä pari ensimmäistä tuntia olimme rannan ainoat ihmiset.





Dubovica.

Hvarilta löytyi ravintola nimeltä Fig Cafe Bar, jonka ruokalistalta löytyi yksi vegaaninen annos hummusta ja uunijuureksia. Tosin annos sisälsi hunajaa, joten ihan vegaaninen annos ei kyllä ollut.


Fig Cafe Barin hunajapaahdettuja juureksia ja hummusta. 



Split

Split on vajaan parin sadan tuhannen asukkaan kaupunki. Se yhdistää mukavasti kaupunki- ja rantalomaa. Tosin Split on sen verran pieni, että jos haluaa tehdä muutakin kuin maata rannalla, en suosittele viipymään kaupungissa koko viikkoa. Splitistä kannattaa lähteä tutustumaan Kroatian upeaan luontoon esimerkiksi päiväretkellä Krkan luonnonpuistoon. Krka lumoaa mielettömillä vesiputouksillaan. Se on hyvä kohde myös siksi, että se sijaitsee hyvinkin kohtuullisen matkan päässä Splitistä toisin kuin vaikka toinen tunnettu luonnonpuisto Plitvice.






Splitissä vierailevan kannattaa testata Makrovega, joka on kaupungin tunnetuin kasvisruokaravintola. Ilmeisesti saman yrittäjän putiikki on myös UPcafe, joka jäi meiltä kokematta. Makrovega oli omaan makuuni vähän liian hippi, koska luomu- ja raakaruoka (joihin ravintola on jossain määrin on erikoistunut) eivät ole meikäläiselle juuri ne jutut, jotka erityisesti inspiroivat vegaanisessa ruuassa. Minulle tärkeämpää on ruuan maku ja tietysti terveellisyyskin. Mutta herkullista ruokaa saimme kyllä mm. seitanin muodossa. Wieninleikkeen tyylinen leivitetty seitanpihvi maistui tosi hyvin meille kummallekin - ehkä elämäni parasta seitania!


Makrovegan seitanleike ja lisäkkeitä päivän lounasmenun mukaisesti.
Seitan oli todella hyvää ja muistutti hämmentävän paljon lihaa.


Ehkä suosikkini kasvisuokapaikoista oli Galerija Food, jossa söimme kahteenkin otteeseen. Illallisella tarjottu meze plate oli superhyvä, ohraton tyylinen pääruokakin ok. Harmi vaan, että tarjoilijan ja kokin välisen kommunikaatiokatkoksen vuoksi ruuassa ei ollut tofua, vaikka olin sitä tilannut. Lounaalla syömäni hamppupasta-annos oli tosi hyvää. Suosittelen!


Galerija Foodin hamppupastaa, romescoa, cahewkermaa, rucolaa ja kikherneitä. Nam!


Viimeisenä iltana söimme illallista Konoba Matoni -nimisessä ravintolassa, jonka ruokalistan vegaaniset annokset oli merkitty todella selkeästi - erityispointsit siitä! Olin aika tyytyväinen ruokaan ja sen hinta-laatusuhteeseen, paitsi että pääruokana olleet coucous-täytteiset paprikat olivat aika proteiiniköyhää kamaa. Sisätiloissa ottamistani ruokakuvista tuli valaistuksen vuoksi niin huonolaatuisia, etten niitä tänne viitsi laittaa. :)

Kaiken kaikkiaan Kroatiaa voi suositella, ja onhan se nykyisin aika suosittukin matkakohde. Jos nyt suunnittelisin reissua, olisin ehkä yhdistänyt siihen vielä jonkin saariretken tai käynnin Dubrovnikissa.







Splitissä ja Hvarilla liikkui suloisia kissoja.


**************************


English summary: Split and Hvar in Croatia - some tips for vegan travellers


I spent a one-week vacation in Croatia, the first three nights at Hvar island and the rest in Split. When travelling, food is always one of the most interesting things. Croatia might not be the best place to travel if you like to have vegan food. On the other hand, it didn't seem to be the worst either! I'm not totally vegan but I choose vegan option whenever it's possible and like to search restaurants with vegan food. Here I'll give some common tips of veggie food in Croatia:


  • Many restaurants have much fish and seafood, meat and Italian food (pizza, pasta, risotto) on their menu. So, for pescetarians and lacto-ovo vegetarians it's easy to find food but for vegans it's a bit more complicated. In case a restaurant doesn't serve any special vegan options, they might have pasta dishes with tomato-based vegetable sauce and pizzas. To have vegan pizza you can just ask them to make your pizza without cheese. (In this case it can be a good idea to ask them to add some more tomato sauce on pizza to prevent it from turning too dry.) Locals speak surprisingly fluent English, so it's pretty easy to ask vegan options in restaurants.
  • Before your trip it's good to check Happy Cow and TripAdvisor websites to find information of local vegan friendly restaurants. It's really worth the effort because usually the best places you'll find on the internet.
  • Unfortunataly, the selection of vegan food in grocery stores were not very good compared to Finland, for example. No soyyoughurt and not much non-dairy milks. I recommend to try ajvar, Balkanic pepper and eggplant paste, which is very good with bread and pastas and which is available almost in every grocery store.
  • Hvar: Hvar island is a popular place to spend vacation. Like many others, we headed to Hvar Town. Via TripAdvisor I managed to find Fig Cafe Bar restaurant which had a vegan option on the menu. Roasted root vegetables and hummus were very tasty. The dish contained honey, so to be strict, it actually was'n completely vegan.
  • Split: 
    • If you travel to Split, I recommend to try Makrovega which is the best known vegan and vegetarian restaurant in Split. To my taste, Makrovega was a little too ”hippie” with organic and raw food. But their seitan schnitzel was so great – probably the best seitan I have ever had. The same owner (?) has also another place UpCafe, but I didn't try that.
    • My favourite in Split was Galereija Food. They had more than one vegan options on the menu. I loved their meze plate and hemp seed pasta dish. I highly recommend!
    • In the last night we had dinner at Konoba Matoni restaurant. They had vegan options on the menu and they were marked very clearly – special points for that! I was pretty satisfied with the food and its quality-price ratio. I still have to say my main dish, peppers with couscous stuffing, was very protein-poor. I would have added some chickpeas and lentils to it. I still recommend to try this vegan friendly restaurant!


I hope these little tips will help vegan travellers in Croatia. If you try vegan friendly restaurants don't forget to rate them and write some feedback on TripAdvisor, so the other vegans after you will also find the best places!





Saatat pitää näistä

0 kommenttia