Vaellusharrastuksen äärellä

elokuuta 07, 2018


Luontoretkeily on mukavaa puuhaa, mutta vasta tänä kesänä olen tarkemmin ryhtynyt perehtymään varsinaiseen vaellukseen tarkemmin. Tähän mennessä luontoretkeily on koostunut vain päiväretkistä, ja telttailusta ainoat kokemukseni ovat rajoittuneet festareille ja lerintäalueelle. Yön yli -retket luontoon ovat olleet haaveissa jo jonkin aikaa, mutta jääneet toteuttamatta sopivien varusteiden puuttuessa. Tänä kesänä tapahtui suunnanmuutos, kun vihdoin päädyimme hankkimaan varusteet ja uskaltauduimme ensimmäiselle yön yli -vaellukselle ja pian sen perään toisellekin. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin oppikirjassa, mutta iisillä tahdilla aloittelijakin selviää ihan todistetusti hengissä. Toivottavasti näistä kokemuksista olisi vaikka inspiraatiota jollekin toiselle noviisille!


Kesälomasuunnitelmanamme oli ajaa Lappiin, jossa minä ja avopuolisoni emme koskaan olleet käyneet. Tosiaan, piti elää 31-vuotiaaksi ennen Lappiin matkustamista, vaikka paljon kauempanakin on tullut reissattua! Reissu suunniteltiin road tripiksi, jonka yksi osa oli Lapissa käyminen. Siellä meidän oli alun perin tarkoitus tehdä vain päiväretkiä kansallispuistoihin, mutta lopulta ajatukset johtivat siihen, että kun niin kauas lähdemme, niin enemmän saisi irti tekemällä "kunnon" vaelluksen yöpymisineen.  Koko reissun suunnittelu kuitenkin jäi niin viime tippaan, että mm. vaelluskengät, rinkat ja trangian hankimme vasta juuri ennen lähtöä ja ne pääsivät suoraan tositoimiin. 😅 Fiksumpi olisi tietysti suunnitellut tämän kaiken jo hyvissä ajoin, käynyt harjoittelemassa varusteiden käyttöä lähempänä kotoa viikonloppuvaelluksen muodossa ja suunnannut vasta sitten pidemmälle reissulle Lappiin... Mutta näistä lähtökohdista nyt kuitenkin startattiin ja päätimme uskaltautua yhden yön yli kestävälle vaellukselle Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Kun ottaa huomioon edellä mainitut lähtökohdat sekä keljun sääennusteen, joka lupasi koko reissun ajaksi sade- ja ukkoskuuroja, vähän jo pelkäsin heittäväni niin sanotusti hanskat tiskiin koko vaellustouhun kanssa heti alkuunsa. 🙈 Onneksi kaikki meni tosi hyvin lukuun ottamatta pieniä kommelluksia, kuten liekkeihin syttyneitä trangia-popcorneja. Näin siitäkin huolimatta, että vasta jälkikäteen tajusimme olleemme aika uhkarohkeita, kun ukkosriskin aikaan lähdimme tunturiin... Koko reissun aikana kastuimme vain kerran ja silloinkin vaatteet kuivuivat helteisen sään ansiosta nopeasti. Pari vuotta aiemmin päivitetty festariteltta piti erinomaisesti yöllisen rankkasadekuuron, ja sisäänajamattomat vaelluskengätkin istuivat jalkaan tosi hyvin.

Ja ne maisemat! Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu UKK-puistossa, mutta kuvissa maisemat eivät mitenkään pääse oikeuksiinsa, ainakaan nykyisen linssin läpi otettuina. Kiersimme maltillisen pituisen rengasreitin Kiilopää-Rautulampi (jossa yöpyminen)-Luulampi-Rumakuru-Kiilopää, yhteensä 27 km. Jos jotain tuli opittua, niin maltillinen vauhti todella kannattaa, jotta on aikaa pysähtyä ihastelemaan ympärilleen, eikä vain suorittaa. Lappi-ensikertalaiselle tunturien luonto vaivaiskoivuineen ja kirkkaine puroineen oli todella upea. Jälkikäteen jäi vähän harmittamaan, ettei laadittu väljempää aikataulua, joka olisi mahdollistanut toisenkin yön viettämisen UKK-puistossa. Matkalla kohti etelää reitti kulki onneksi Kuusamon kautta, jossa vedimme loppulämmittelynä vielä Pienen Karhunkierroksen.



Ensimmäinen Lapin-reissu ei taatusti jäänyt viimeiseksi! Muutenkin innostuimme vaelluksesta sen verran, että kesälomalla suuntasimme vielä Seitsemisen kansallispuistoon telttailemaan. Sielläkin kaikki sujui muuten ihan mukavasti, mutta jouduimme kaatosateen alle (sisältäen myös hillosipulin kokoiset rakeet...), joka kasteli meidät läpimäriksi kenkiä myöten. Kuivat vaatteet oli kyllä onneksi mukana, mutta märissä vaelluskengissä ei ollut mukavaa kävellä loppumatkaa....

Ruokablogissa kun ollaan, niin tottakai pitää kertoa, mitä reissuilla syötiin! Ruokaihmisenä olen tietysti sitä mieltä, että ruoka on tärkeä juttu myös retkellä. Ja kyllähän ruoka maistuu ihan superhyvältä luonnon keskellä! Ennen ensimmäistä retkeä selailin netistä vinkkejä vegaaniseen retkimuonaan. Muonapuoli olikin hyvin helppo toteuttaa, sillä monet vegaaniset ratkaisut ovat aika yleisesti käytössä eräilijöillä: kaurapuuro, pussiateriat, soijarouhe, pähkinät, suklaa jne. Ainakaan näin ensimmäisillä reissuilla en alkanut hifistellä ruoan kanssa, ja valmis meksikonpata soijarouheella maistui oikein hyvin. Myös hyvin maustettu couscous + soijarouhe + kuivatut keittovihannekset -combo osoittautui oikein käyttökelpoiseksi ratkaisuiksi ja myös erittäin nopeasti kypsyväksi sellaiseksi. Lyhyellä vaelluksella ei niin tarvinnut harrastaa "grammanviilausta" (tämänkin käsitteen ole vasta viime viikkoina oppinut 😄), joten mukaan lähti myös hernekeittopurkki. Aamupalalla taas maistui reilu kaurapuuroannos maapähkinävoin ja kuivattujen karpaloiden/taatelien kanssa - nam! Leivän päälle tahini on kätevä levite säilyvyytensä vuoksi, ja leipänä taas toimii jälkiuunileipä, joka kestää aika hyvin rinkkaan sullomista. Kokeilimme valmistaa trangialla myös popcorneja - ihan vaan koska oli pakko kokeilla jostain bongaamaani ideaa. Mutta kuten aiemmin mainitsin, tämä taitaa vielä vaatia hieman harjoittelua...



Näiden kahden vaelluksen jälkeen voi ehkä jo todeta aloittaneensa uuden harrastuksen! Ihan mahtavaa, sillä uusia harrastuksia ei ole tullut aloitettua vuosiin - ellei tätä blogia nyt lasketa. 😊 Luonnossa liikkuminen tekee tutkitusti hyvää, ja lisäksi uskon, että ainakin näin alussa jokaisella reissulla tulee oppineeksi jotain uutta. Olen jo ehtinyt vakavasti koukuttaa itseni Facebookin Vaellus-ryhmään, jonka vilkkaista keskusteluista olen saanut jo ties minkälaisia vinkkejä. Onneksi nyt kun varusteet on olemassa, ei lähteminen ole ainakaan niiden puutteesta kiinni! Seuraavaksi olisi tarkoitus suunnata telttailemaan Repovedelle.

Löytyykö muuten vaelluksen harrastajia ruudun siltä puolen? Olisi hauska kuulla teidän kokemuksista! 😊



Saatat pitää näistä

0 kommenttia