Varhaiskaalisalaatti

heinäkuuta 18, 2018

Varhaiskaalista syntyy ihana lisäkesalaatti!



Rapea suomalainen varhaiskaali on hyvää ja edullista juuri nyt. Varhaiskaalia tykkään hyödyntää varsinkin erilaisissa salaateissa ja kesäisissä wokeissa. Talvikaalit säästän sitten mieluummin kaalilaatikoihin ja -patoihin.

Tänäkin kesänä olen pari kertaa tehtyt simppeliä varhaiskaalisalaattia, jolle antavat makua tilli ja raikas vinegretti. Ohje on alun perin täältä, mutta alla hieman muokattu versio. Olen syönyt tätä varhaiskaalisalaattia myös valmistusta seuraavanakin päivänä ja hyvää on silloinkin, vaikkakin kaali ei enää töllöin ole yhtä rapeaa. Ihanaa kesäsalaattia vaikka grilliruoan tai uusien perunoiden kylkeen -  tehkää ihmeessä!




Varhaiskaalisalaatti

(4 annosta)

600 g varhaiskaalia

Vinegretti

½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl dijonsinappia
1 valkosipulinkynsi
1 1/2 tl sokeria
1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria myllystä


  1. Poista kaalista huonot uloimmat lehdet. Halkaise kaali ja poista kanta. Suikaloi kaali veitsellä ohuiksi suikaleiksi ja laita tarjoilukulhoon. 
  2. Hienonna vinegrettiä varten valkosipuli ja tilli. Sekoita vinegretin ainekset hyvin sekaisin keskenään. Kaada vinegretti kaalisuikaleiden joukkoon ja sekoita hyvin. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi. Tarjoa lisäkkeenä.


Saatat pitää näistä

2 kommenttia

  1. Nyt alkoi tehdä mieli kaalisalaattia juuri sinun reseptisi ohjein. Kuulostaa kevyelle ja raikkaalle!
    Blogisi on muutenkin ihana löytö! Tykkään ja aion tehdä myös noita munakoisoihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämä onkin, raikasta ja mukavan kevyttä! Majoneesipohjaisista kaalisalaateista tulee helposti aika tuhteja.

      Kiva kuulla, että blogistani löytyy inspistä. Sinunkin blogi näyttää tosi kivalta! Taidamme muuten kummatkin olla kissaihmisiä. :)

      Poista