Mansikkakakku on kesän must! Vegaaninen kakkupohja syntyy helposti ruokakaapin perusaineksista.
Juhannuksena pöydässä oli monta syöjää, joten oli hyvä hetki testata vegaanista mansikkakakkua. Mieluisimman kakkupohjareseptin etsinnässä meni hetki, sillä myönnettävä on, etten ennen tätä ollut valmistanut ns. tavallista vegaanista täytekakkua. Kokeilin ensin sokerikakkupohjaa jäljittelevää versiota, jonka pohjana oli aquafaba-sokerivaahto. Sen kyhäelmän lopputulokseen en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Perinteinen sokerikakkupohja on tosiaan aika mahdotonta toteuttaa vegaanisesti, sillä samanlaista rakennetta ei oikein ilman kananmunia saa aikaan.
Lopulta päädyin Suklaapossun kakkupohjaan, johon tein muutamia muutoksia. Siihen lopputulokseen oli oikein tyytyväinen! Kakku kohosi uunissa hienosti, eikä lässähtänyt ja kypsyi hyvin kauttaaltaan. Tuloksena oli kuohkea kakkupohja, joka oli helppo leikata kerroksiksi. Se jaksoi hyvin kantaa täytteet, ja neutraali maku sopii varmasti yhteen monien erilaisten täytteiden kanssa. Ja mikä parasta: se valmistuu ihan perusaineksista vain sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Nykyään on trendinä paistaa kakkupohja suhteellisen pienessä vuoassa, jolloin kakusta tulee näyttävän korkea. Lisäksi kakut ovat usein naked cake -tyylillä täytettyjä - mikä sopii hyvin minun kaltaiselleni anti-pipertäjälle. 😄 Tämän kakun paistoin 20 cm:n vuoassa, jolloin siitä tulikin aika korkea ja upean näköinen. Mutta myönnettävä on, että tällaisia kakkuja ei ole kovin helppoa leikata siististi! Sen puolesta matalammat mutta laakeammat ja matalammat kakut ovat käytännöllisempiä.
Mansikkakakkuun kannattaa viipaloitujen tuoreiden mansikoiden lisäksi laittaa lisämauksi esimerkiksi raparperihilloketta, lemon curdia, mansikkahilloa tai miksei ihan sokeroitua mansikkasosetta. Edellä manittujen kanssa maistuu täyteläinen, soijavispistä ja vegaanisesta tuorejuustosta tehty vaahto. Mikä herkkukakku!
Mansikkakakku ja vegaaninen kakkupohja
(noin 10 annosta)Vegaaninen kakkupohja
4 dl vehnäjauhoja2 1/4 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 tl suolaa
2 3/4 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä
3 dl kauramaitoa
Kostutus
n. 3/4 dl kauramaitoaTäyte ja koristelu
raparperihilloketta, lemon curdia (ks. ohjeet alla), mansikkahilloa tai sokeroitua mansikkasosetta1 prk (250 ml) soijavispiä (Alpro)
1 rs (150 g) vegaanista tuorejuustoa (Oatly Påmackan)
1-2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 l (500 g) tuoreita mansikoita
- Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan noin 20 cm:n kokoinen kakkuvuoka huolellisesti. (Jos haluat matalamman kakun, isompikin kakkuvuoka käy.) Mittaa kakkupohjan kuivat ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Itse käytin sekoittamiseen kierrevatkainta. Lisää öljy ja kauramaito ja sekoita tasaiseksi.
- Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 160-asteisen uunin alatasolla noin 40-45 minuuttia, kunnes kakkupohja on kypsä. (Jos käytät suurempaa vuokaa, paistoaika on todennäköisesti lyhyempi.) Anna kakkupohjan vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
- Jos kakun pinta on turhan kupera, leikkaa siitä tarvittaessa ohut kerros pois. Kumoa (tai siirrä, jos käytät irtopohjavuokaa) kakkupohja varovasti vuoasta. Kakkupohja pysyy ehjänä paremmin, jos pidät kuperamman puolen päällimmäisenä kerroksena. Leikkaa pohja sahalaitaisella veitsellä kolmeen osaan (tai kahteen, jos käytit selvästi isompaa kakkuvuokaa).
- Vaahdota täytettä varten soijavispi. Pehmitä tuorejuusto toisessa kulhossa sähkövatkaimen avulla ja yhdistä vaahtoon. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Viipaloi 2/3 mansikoista, jätä loput koristeeksi.
- Aseta kakkupohjan alin kerros tarjoiluvadille ja kostuta kauramaidolla. Levitä kakkupohjalle kerros valitsemaasi täytettä (esim. raparperihilloke, lemon curd), kolmannes mansikoista sekä kolmannes soijavispiseoksesta. Täytä seuraava kerros samoin.
- Nosta päälle päällimmäinen kakkupohjan kerros. Kostuta se, ja levitä päälle loppu soijavispiseos. Asettele päälle loput mansikat haluamallasi tavalla lohkoina, viipaleina tai kokonaisina. Tarjoa kesäisessä kahvipöydässä.
Raparperihilloke
5 dl raparperipaloja2 rkl vettä
1 dl sokeria
Mittaa raparperipalat ja vesi kattilaan. (Jos käytät pakastettua raparperia, lisää ne jäisenä kattilaan ja jätä vesi pois.) Kuumenna höyryäväksi. Sekoita joukkoon sokeri ja keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperi on soseutunut. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.
Itse tehty vegaaninen lemon curd
1 dl sitruunamehua1 dl kookoskermaa
1 1/4 dl sokeria
1 1/2 rkl maissitärkkelystä
Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Anna kuplahtaa muutaman kerran ja jäähdytä seos sen jälkeen kylmäksi.
8 kommenttia
Onko tämä pohja pilalla, jos se jäikin ekaksi kahdeksaksi tunniksi vetäytymään huoneenlämpöön?
VastaaPoistaTällaiset leivonnaiset eivät ole kovin herkästi pilaantuvia, joten kakkupohjasi on varmasti ihan kunnossa. :)
PoistaTein tällä ohjeella kakkupohjan. Paistoaika oli kylläkin 60 minuuttia, tai sitten meidän uuni on sanomassa sopimustaan irti. En siis ole kyseisellä uunilla tähän mennessä joutunut mitään paistamaan yli ohjeissa mainitun ajan.
VastaaPoistaMoikka, kiitos palautteesta! Uuneissa on tosi paljon eroa, osa paistaa lempeämmin osa ärhäkämmin. Siksi paistoajat ovat aina ohjeellisia. :)
PoistaMoi, onnistuisiko tämä kokonaan gluteenittomana?
VastaaPoistaMoi, harmi kyllä en ole kokeillut kakkua gluteenittomana. En uskalla varmuudella luvata, miten se onnistuu.
PoistaKuinkahan paljon aiemmin pohjan voi valmistaa vai olisiko viisainta jos kakun tarjoilee lauantaina, niin tehdä pohja perjantaina ja täyttää samantien ja antaa sitten tekeytyä jääkaapissa lauantaihin?
VastaaPoistaPohjan voi ja kannattaakin tehdä päivän tai pari ennen täyttämistä, että se ehtii vetäytyä rauhassa. Kakun voi täyttää muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Kasvivispeissä on eroja, miten pitkään jaksavat pysyä ryhdikkäänä vaahtona. Oddlygood on nykyinen suosikkini, sillä siitä tulee jämäkkä vaahto.
Poista