Ruokakonttuurin kaurapuurovinkit

helmikuuta 06, 2016

Saanen esitellä yhden aamupalalemppareistani: kaurapuuro. Eikä mikä tahansa kaurapuuro, vaan kaurapuuro maapähkinävoin ja pilkotun banaanin kanssa. <3 Tämä yhdistelmä on yksinkertaisesti niin mahtava, että varmaan ikinä kyllästy siihen!

Kun vuonna 2010 lähdin Torontoon au pairiksi, ei maapähkinävoi vielä ollut iso juttu Suomessa. Kanadassa kuitenkin pääsin sen makuun, koska siellä kauppojen hyllyt olivat täynnä erilaisia maapähkinävoipurnukoita, Löytyi jopa parin kilon perhekokoisia pakkauksia! Minun tuntemani ihmiset käyttivät maapähkinävoita lähinnä vaalean leivän päällä. Terveelliseen ruisleipään tottuneena suomalaisena ei huvittanut siirtyä vaaleaan höttöleipään, mutta onneksi hyviä puurohiutaleita oli tarjolla. Keksinkin sitten lisätä maapähkinävoita aamupuuroon voisilmäksi. Sittemmin maapähkinävoi on laajemmassa mittakaavassa rantautunut Suomeenkin - samoin tapa syödä sitä kaurapuuron kanssa. Kun joukkoon vielä paloittelee banaanin, niin combo on täydellinen! Välillä ripottelen pinnalle vielä kaneliakin. 









Näiden herkullisten lisäkkeiden lisäksi muutama muu vinkkini herkulliseen kaurapuuroon:

  • Suosi ns. tavallisia kaurahiutaleita. Pikakaurahiutaleista valmistetusta puurosta ei koskaan tule niin hyvää kuin tavallisista hiutaleista. Pikahiutaleissakin on eroja, mutta yleensä lopputuloksena on epämääräinen lima. Ainakaan minulla ei koskaan ole niin kiire, ettenkö ehtisi käyttää kunnon puuron valmistukseen kahta ylimääräistä minuuttia.
  • Paras kaurapuuro tunnetusti syntyy kattilassa, mutta mikropuuronkin ajaa mainiosti asiansa. Etenkin jos puuroa tekee vain yhden annoksen, on mikro usein näppärin tapa. Käytän yleensä taktiikkaa, että mittaan puurohiutaleet valmiiksi lautaselle, kaadan päälle vedenkeittimestä kuuman veden sekä sopivasti kasvimaitoa ja jätän seoksen joksikin aikaa odottamaan. (Tässä välissä voi vaikka pukeutua, pestä hampaat jne.) Vasta sitten lykkään puuron mikroon kypsymään. Kun hiutaleet ehtivät turvota nesteessä ennen mikrotusta, puurosta tulee paljon parempaa.
  • Pelkkään veteen keitetty puuro on vähän ankeaa, mutta suutuntumasta saa paljon täyteläisemmän, kun nesteeksi lorauttaa veden lisäksi hieman mieleistään kasvimaitoa. Yleensä käytän soijamaitoa, koska siitä saa samalla myös vähän proteiinilisää puuroon. Laitan sitä ja vettä puuronesteeksi suunnilleen puolet ja puolet kumpaakin. Myös muut kasvimaidot käyvät kuitenkin erinomaisesti! Jos haluat puurosta oikein herkkua, lorauta joukkoon hiukan kookosmaitoa. Viime kesänä muuten olin Ilosaarirockin Rokkibrunssilla, jossa tarjoiltu kookoskaurapuuro oli aivan ihanaa!
  • Kokeile kaurahiutaleiden paahtamista. Törmäsin tähän kikkaan ekan kerran jossain blogissa. Kaurahiutaleita voi siis kevyesti paahtaa kuivan kattilan pohjalla ennen nesteen lisäämistä. Näin puuroon tulee kivasti paahteinen maku. Itse olen keitellyt puuroa paahdetuista hiutaleista muutamaan otteeseen, enkä oikein osaa päättää, tekeekö se puuron mielestäni paremmaksi. Jotkut kuitenkin ovat tähän kikkaan kovasti ihastuneet, joten kannattaa ihmeessä kokeilla! Jos oikein innostuu paahteisesta puurosta, voi hiutaleita paahtaa isomman määrän kerralla vaikka uunissa. 
  • Edellisten vinkkien lisäksi on sanottava, että ripaus suolaa tekee puurosta paljon maukkaampaa. Suomalaiset kuitenkin syövät liikaa suolaa ja helposti sitä humpsahtaa myös aamupuuroon turhan paljon. Jos siis olet tottunut syömään kaurapuurosi suolattomana, suosittelen jatkamaan tätä hyvää tapaa. Suolaa tulee muistakin ruuista ihan riittämiin. 


Monesti kuulee valiteltavan, ettei kaurapuuro pidä nälkää lounaaseen saakka. Se on varmasti totta, jos keittää 1 dl:sta hiutaleita vesipuuron, jonka syö mustikoiden kanssa. Hyvää ja terveellistä, mutta myös aika kevyt setti. Puurosta saa kuitenkin hyvän ja ravitsevan aamupalan, kunhan vaan lisäkkeistäkin saa energiaa ja nesteeksi lorauttaa vielä proteiinipitoista kasvimaitoa. Ja jos 1 dl hiutaleita ei riitä, niin voihan sitä keittää reilumman satsin puuroa.

Tämän myötä toivotan herkullisia aamupalahetkiä kaikille!



Saatat pitää näistä

2 kommenttia

  1. Banaani ja maapähkinävoi kaurapuuron lisukkeena kuulostaa hyvältä! Itse olen totaalisen jumittunut tahiniin, herukoihin ja kanelisokeriin. Vielä kaura- tai soijajuomaa niin puuro on täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahini, herukat ja kanelisokeri.... kuulostaa myös ihanalta combolta! Ehkä kokeilen ensi kerralla. :)

      Poista