Maisemakahvilan raparperipiirakka - vegaaninen versio alkukesän suosikkipiirakasta

by - toukokuuta 26, 2020



Maisemakahvilan raparperipiirakka on monelle se suosikkiraparperipiirakka. Meillä kotona leivottiin melkein vastaavaa piirakkaa erilaisilla muunnoksilla jo kauan ennen kuin olin koko maisemakahvilan piirakasta kuullutkaan. Tämä resepti itse asiassa jo löytyykin blogistani. Mutta koska ihana maisemakahvilan piirakka on monen mielessä juuri raparperipiirakkana, päätin laittaa sille oman reseptin tänne blogiin. Näin se löytyy sitä etsiville jatkossakin helpommin!

Olen veganisoinut maisemakahvilan raparperipiirakan korvaamalla voin margariinilla sekä piimän ja rahkan soijarahkalla. Minun versiossani rahkaseokseen lisätään myös hiukan sitruunamehua tuomaan lisäraikkautta. Niin tehtiin myös lapsuudenkodissani, kun vastaavaa piirakkaa leivottiin.

Kuvissa oleva piirakka on leivottu Arabian Teema-vadille. Alla on valmiina kaksi vaihtoehtoa, joissa raaka-ainesuhteet ovat ihan samat, mutta toisesta tulee piirakkavuoallinen ja toisesta pellillinen piirakkaa. Työohjeen alla on myös vinkki, miten voit toimia, jos haluat pinnalle enemmän ihanaa murua ja vähemmän pohjaosaa. Meillä kotona leivottiin vastaava piirakka aina niin.





Vegaaninen maisemakahvilan piirakka - piirakkavuoallinen

(10-12 palaa)

Pohja ja muruseos
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
125 g margariinia
1 dl (100 g) soijarahkaa (Alpro Go On)
1/4 dl kauramaitoa

Täyte
300 g (eli loppu purkillinen) soijarahkaa (Alpro Go On)
1 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 tl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
n. 5 dl raparperia pieninä paloina


Vegaaninen maisemakahvilan piirakka - pellillinen

(noin 24 palaa)

Pohja ja muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
250 g margariinia
1/2 prk (à 400 g) soijarahkaa (Alpro Go On)
1/2 dl kauramaitoa

Täyte
1 1/2 prk (à 400 g) soijarahkaa (Alpro Go On)
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 tl perunajauhoja
4 rkl sitruunamehua
n. 1 l raparperia pieninä paloina



  1. Sekoita pohjataikinaa ja muruseosta varten kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt sulatettu margariini. Tuloksena on murumainen seos. Siirrä 1/3 seoksesta odottamaan.
  2. Sekoita jäljelle jäävään muruseokseen soijarahka ja kauramaito. 
  3. Jos teit pienemmän taikinan: Levitä taikina piirakan pohjaksi voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 28-30 cm). Voit käyttää myös suorakaiteen muotoista vuokaa. Itse käytin Arabian Teema-vatia (24 cm x 32 cm). Jos teit isomman taikinan: Levitä taikina piirakan pohjaksi leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille.
  4. Valmista täyte sekoittamalla soijarahka, sokerit, perunajauho ja sitruuna. Parhaiten saat kaiken sekaisin käyttämällä vispilää. Levitä seos pohjataikina päälle. Ripottele pinnalle raparperit ja niiden päälle vielä muruseos. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa vasta hyvin jäähtyneenä.


Vinkki! Jos haluat piirakkaan enemmän ihanaa pintamurua ja vähemmän pohjaa, jaa kohdassa 1 sekoittamasi seos niin, että käytät pohjaan 1/2 ja muruseokseen 1/2. Valmista piirakka muuten samoin.

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Hei! resepti vaikuttaa todella herkulliselta ja lähtee testiin juhannukseksi :)
    tämä on varmaan ihan ok leipoa jo edellispäivänä? vai muuttuuko jotenkin nahkeaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että jouduit odottamaan vastausta! Piirakka säilyy hyvin muutamia päiviä. :)

      Poista