Lipstikkapesto

toukokuuta 24, 2019



Oletko koskaan kokeillut ruoanlaitossa lipstikkaa? Ei ihme, jos et ole. Nimittäin ainakin minun eteeni tulee erittäin harvoin lipstikkaa sisältäviä reseptejä. Lipstikka eli liperi on vanha ja perinteinen mauste, jolla on maustettu liemet ja lihakeitot. Siinä on voimakas, vähän selleriä ja persiljaa muistuttava maku, joten se antaa hurjan hienosti makua erilaisiin ruokiin. Tuntuu kuitenkin, että lipstikan käyttö on vähän unohtunut. Lisäksi sitä tuntuu olevan huonosti saatavilla kaupoissa, ainakaan tuoreena.

Monessa suomalaisessa puutarhassa lipstikkaa kuitenkin kasvaa, ja monivuotisena kasvina se aina puskee uudelleen esiin keväisin. Kerrostalon asukkina minulla ei valitettavasti ole omaa lipstikkaa, mutta sain mieheni mummolta pienen saaliin äitienpäivänä. Kasvusto oli vielä melko maltillisen kokoinen, mutta kesän aikana lipstikka tyypillisesti kasvaa melkeinpä pensaaksi. Jos siis tuttusi puutarhassa sattuu sellainen majailemaan, kannattaa rohkeasti kysyä, liikenisikö sinullekin pari oksaa. Lipstikkaan nimittäin todellakin kannattaa tutustua!

Pyöräytin kesän ensimmäisistä lipstikoistani peston. Idean tähän sain, kun vähän aikaa sitten söin ravintola Rosterissa lipstikkaöljyllä marinoitua portobellosientä. Se oli ihan tajuttoman hyvää! Oman herkullisen pestoni käytin papujen marinadina sekä ruisleivälle levitettynä. Vahvasti veikkaan, että pesto sopisi kivasti myös uusien perunoiden ja grillattujen kasvisten kaveriksi. Tätä ajatellessa jo suorastaan vesi herahtaa kielelle! Pestosta yli jääneet lipstikat silppusin linssikeittoon, jossa ne myös toimivat oivallisesti. Ehkä ensi kerralla voisin kokeilla perinteisempää lipstikan sijoituskohdetta eli lipstikkakeittoa.





Lipstikkapesto


50 g lipstikanlehtiä
1 dl cashewpähkinöitä tai kuorittuja manteleita
n. 1 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Kuori valkosipuli. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon ja aja sopivan karkeaksi. Voit valmistaa peston myös tehosekoittimella.



Saatat pitää näistä

4 kommenttia

  1. Vaikuttaa hyvältä. Yhtenä vuotena koitin lipstikkaa kasvattaa, mutta siemenistä ei kasvanut yhtikäs mitään. Pitäisiköhän ottaa uusi yritys? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minulta kysytään, niin todellakin. :D Mutta ensi hätään kannattaa kysyä lahjoitusta myös joltain tutulta!

      Poista
  2. Pihamaa pursuaa lipstikkaa, kokeiluun menee pesto
    Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  3. Tämä on aivan taivaallisen hyvää. Lisäsin pestooni sekaan vielä parmesaaniraastetta. Leikkaan lipstikkapuskan alas maan tasalle useamman kerran kesässä. Näin saa tuoreita versoja, vanhemmat kun käyvät helposti puumaisiksi.

    VastaaPoista