Intialainen paistettu riisi

elokuuta 10, 2020



Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että valmiiksi kypsennetyt pussiriisit ovat kuin ovatkin varsin käteviä. Aiemmin ihmettelin, että mihin niitä oikein tarvitaan, sillä kun valmistat kastikkeen, niin eikö se riisi kypsy kattilassa siinä samalla. Että onpa laiskuuden huipentuma tällaiset valmisriisit!? 😄 Lisäkeriisit keitän jatkossakin todennäköisesti kattilassa, mutta valmisriiseistä saa näppäristi aikaan vaikka mitä kivaa: Niistä saa jalostettua sukkelasti yhden pannun aterian niin kotona, mökillä kuin retkelläkin. Riisin lisäksi tarvitset vain jotain proteiinia, kasviksia ja mausteita. Makumaailma voi olla mitä vaan Intiasta Thaimaahan, Meksikoon ja Eurooppaan. Lisäksi valmisriisiä voi hyödyntää vaikka täytettyjen kesäkurpitsojen tai paprikoiden täytteeseen. Lämpimässä säilyvä, valmiiksi kypsennetty pussiriisi onkin kätevä kotivara niihin päiviin, kun ruoka pitää saada pöytään pikana.

Tänä kesänä on tullut kokattua valmisriiseistä intialaisittain maustettua paistettua riisiä. Se on maistunut retkellä (joskin valmisriisi on melko painavaa kannettavaa pidemmälle reissulle), mökillä sekä reissun päällä mökkimajoituksessa. Tähän versioon tulee proteiiniksi kikherneitä sekä paistettuja Beanit härkäpapusuikaleita, joista muuten tulee tosi hyviä, kun kunnolla antaa niiden tiristä pannulla. Lisäksi laitoin mukaan kasviksia ja pinnalle vielä pähkinöitä ja korianteria. Näistä jälkimmäiset voi tietysti tipauttaa pois, jos ei niitä satu olemaan, ja kasviksiakin voi vaihdella.

Itse käytin paistettuun riisiin Pirkan valmisriisiä, makuna basmati & lime-korianteri. Tämä, kuten monet muutkin valmisriisit ovat varsin miedosti maustettuja, joten ei ole niin väliä, mitä makua käytät vai käytätkö ihan maustamatonta versiota. Tietysti myös tähteeksi jäänyt keitetty basmatiriisi sopii tosi hyvin. Tai miksi et keittäisi yhdellä aterialla vähän ekstraaa, niin saat samalla vaivalla seuraavaksi päiväksi pohjan uuteen ruokaan?



Intialainen paistettu riisi

(4 annosta)

1 rs (250 g) Beanit härkäpapusuikaleita (esim. valkosipuli & yrtit)
rypsiöljyä
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pienehkö kesäkurpitsa
1 paprika
3 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
1/2 tl suolaa
1 tlk (380 g/230 g) kikherneitä
1 ps (250 g) valmisriisiä (esim. Pirkka basmati & lime-korianteria TAI basmati pilau)

Pinnalle
cashewpähkinöitä
tuoretta korianteria

  1. Paista härkäpapusuikaleita öljytilkassa paistinpannulla niin, että ne ruskistuvat sopivasti ja vähän rapeutuvat. Siirrä sivuun odottamaan.
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi kesäkurpitsa ja paprika. Kuullota kasvikset sopivan pehmeiksi öljyssä. Lisää pannulle mausteet, liemestään valutetut kikherneet ja riisi. Jatka paistamista muutama minuutti. Lisää loppuvaiheessa härkäpapusuikaleet.
  3. Viimeistele ruoka halutessasi ripottelemalla pinnalle pähkinöitä ja tuoretta korianteria. Tarjoa heti.

Saatat pitää näistä

0 kommenttia