Naanleivät pannulla tai grillissä

kesäkuuta 07, 2019



Jokin aika sitten opin, miten parhaat naanleivät syntyvät. Sellaiset pinnalta hieman rapeat, sisältä pehmeän mehevät ja rakenteeltaan hiukan sitkeät naanleivät, joita saa intialaisissa ravintoloissa.  (Tosin valitettavasti nuo ravintoloiden leivät eivät yleensä ole vegaanisia...) Uunissa paistetut naanleivät eivät edellä mainittuihin ominaisuuksiin yllä, vaan ovat koostumukseltaan enemmänin sämpylämäisiä. Mutta salainen ase on nyt löytynyt: paistinpannu! Bongasin idean Viimeistä murua myöten -blogin Saaralta (montakohan inspiroivaa ideaa olenkaan häneltä bongannut?) ja olin aivan myyty testattuani pannulla paistamista. Naanleivistä tuli nimittäin aivan huikean herkullisia! Päätin oitis, etten enää ikinä paista niitä uunissa. Googletuksen jälkeen huomasin, aika moni muukin on harrastanut pannuhommia jo kauan sitten. Yhtä hyvin naanleivät voi laittaa myös grilliin paistumaan. Onneksi minäkin nyt valaistuin!

Suosittelen naanleipien paistamiseen nimenomaan valurautapannua, joko tavallista tai parilaversiota. Pinnoitettua pannua ei kannata käyttää, koska se voi mennä leipien paistossa pilalle liian kuumentumisen vuoksi. Joskus olen yhden pannun pilannut tortillalettujen paistossa, joten en suosittele kokeilemaan samaa. Näin kesällä naanleivät voi paistaa hyvin muurikassa tai grillissä. 

Taikinan voi tehdä lämpimään nesteeseen ja kohottaa lämpimässä paikassa. Yhtä hyvin voit käyttää kylmää nestettä ja kohottaa taikinan yön yli jääkaapissa. Suosin melkeinpä useammin jälkimmäistä tapaa, koska näin voi vaikka heti töiden jälkeen ryhtyä varsinaisiin leipomispuuhiin. Saaran vinkkaamana voitelin leivät ennen paistoa, kun taas yleisempi tapa on tehdä se vasta paiston jälkeen. Etukäteen voitelu onkin aika kätevä tapa, koska silloin ei enää paiston jälkeen tarvitse alkaa säätää kuumien leipien kanssa. 

Ehkä ihmettelet, kuka nyt naanleipiä ja intialaista ruokaa kesällä haluaa kokkailla. Mausteinen intialainen ruoka maistuu ainakin omasta mielestäni parhaalta vuoden kylminä aikoina, mutta naanleipä istuu monen muunkin ruoan kylkeen. Grillatut tai paistetut kesäkasvikset sekä hummus, tsatsiki tai muu dippi toimivat oivallisesti naanleivän kanssa. Leivän voi myös täyttää flatbread-tyyliin. Joten itse asiassa nyt tullaankin siihen kysymykseen, että mikä ero flatbreadilla ja naanleivällä oikeastaan on tai onko naanleipä oikeastaan flatbreadin yksi ilmentymä. 😄 Tiedättehän: italialainen pasta vs. kiinalaiset nuudelit tai venäläinen pelmeni vs. kiinalainen wonton... Onhan näitä ruokaserkkuja! Ja saattaapa niitä kylmiä ja sateisia kesäpäiviäkin tulla, jolloin lämmittävä curry tai linssikeitto naanleivän kanssa on ihan käypä ratkaisu...



Naanleivät pannulla tai grillissä

(8 kpl)

1 1/2 dl kauramaitoa
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 tl kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
1 rkl öljyä
noin 5 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
öljyä tai juoksevaa margariinia


  1. Sekoita kauramaito ja jogurtti ja lämmitä seos hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja suola. Lisää jauhot vähitellen samalla vaivaten. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa. Koostumuksen kuuluu jäädä aika löysäksi.
  2. Peitä taikinakulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa tunnin verran tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
  3. Kumoa taikina pöydälle ja muotoile se tangoksi. Jaa tanko kahdeksaan palaan. Muotoile taikinapalat ohuiksi leiviksi taputtelemalla ja venyttelemällä.
  4. Kuumenna valurautainen paistinpannu tai parilapannu. (Itse käytin tehoa 4 asteikolla 1-6. Sitä kuumemmalla pannulla leivät tuntuivat palavan herkästi.) Voitele leipien pinta kevyesti juoksevalla tai sulatetulla margariinilla. Laita kukin leipä paistumaan pannulle ensin voideltu puoli alaspäin. Voitele yläpinta, käännä leipä ja paista vielä toinenkin puoli kypsäksi. Samaan tapaan voit paistaa leivät myös grillissä.
  5. Peitä valmiit leivät leivinliinalla, jotta ne pysyvät pehmeinä. Parhaimmillaan naanleivät ovat tuoreina ja lämpiminä.

Vinkki! 

Voit tehdä taikinan myös kylmään nesteeseen ja kohottaa taikinan jääkaapissa seuraavaan päivään. Tällöin sinulla on taikina paistovalmiina, kun haluat aloittaa kokkailun.


Saatat pitää näistä

0 kommenttia