Vegaaniset korvapuustit

lokakuuta 04, 2015



Korvapuustit ovat suomalainen klassikkoleivonnainen, joka ilman muuta ansaitsee oman päivän! Vaikka korvapuustit ovat tuttu leivonnainen, julkaisen silti niihin vegaanisen reseptin näin Korvapuustipäivän kunniaksi. Koska samalle päivälle osuu myös Eläinten päivä, niin sitä suuremmalla syyllä tänään kannattaa leipoa eläinystävällistä pullaa.

Olenkin jo aiemmin ehtinyt mainita, että pulla on leivonnainen, joka on äärimmäisen helppo muuntaa vegaaniseksi. Eroa vegaanisen ja ei-vegaanisen pullan maussa ei huomaa. Kananmunaa taikina ei todellakaan kaipaa ja nesteenä voi käyttää kasvimaitoa tai vettä. Rasvana voi käyttää joko vegaanista margariinia tai ihan vain rypsiöljyä. Pullien voiteluun käy sopivasti esimerkiksi soijajougurtti, kahvi tais sokeri-vesiseos. Itse olen tykästynyt soijajogurttiin, koska se on kätevä käyttää ja lopputulos on kaunis.Vegaaniseen leivontaan erikoistunut blogi Kamomillan konditoria on tehnyt pullanvoitelutestinkin, jonka tuloksiin voi tutustua täällä.

Yksi onnistuneen pullan salaisuus on huolellinen taikinan vaivaaminen, jota ei voi liikaa korostaa. Huolellisesti vaivaamalla taikinaan saa hyvän sitkon, eikä jauhoja tule lisättyä ylimäärin. Näin syntyy kuohkean pehmeitä pullia, eikä kuivia ja kovia kikkaroita. Koska jauhojen ominaisuudet vaihtelevat, tarkkaa tarvittavaa jauhomäärää on mahdotonta sanoa, vaikka ainekset mittaisikin muuten grammantarkasti. Myös pullien hyvä kohottaminen ennen uuniin menoa on tärkeää lopputuloksen kannalta.

Nämä korvapuustit täytin kookoshiutaleilla, fariinisokerilla ja kanelilla. Kookoksen ystävänä käytin myös taikinanesteenä purkillisen (400 ml) kookosmaitoa, jota jatkoin vedellä. Koska kookosmaito on aika rasvaista, vähensin samalla margariinin määrän 100 grammaan. Tosin kookosmaitoa ei lopputuloksesta oikeastaan huomannut. Kuten sanottu, vesikin käy erittäin hyvin taikinanesteeksi.

Makoisaa Korvapuustipäivää!






Vegaaniset korvapuustit

(noin 30 kpl)

5 dl vettä tai kasvimaitoa
50 g tuorehiivaa tai 2 ps kuivahiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
150 g vegaanista margariinia 
noin 12-15 dl vehnäjauhoja

Täyte:
100 g vegaanista margariinia
sokeria (tai fariinisokeria)
kanelia
(kookoshiutaleita)

Voiteluun:
soijajogurttia

1. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liouta siihen hiiva. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja osa vehnäjauhoista. Alusta loput jauhoista vähitellen ja loppuvaiheessa pehmeä rasva. Alusta taikinaan loput vehnäjauhot ja vaivaa hyvin. Kohota liinalla peitettynä noin 20 minuuttia. (Itse tykkään laittaa isompaan kulhoon selvästi lämmintä vettä ja laittaa taikinakulhon kellumaan veteen liinalla peitettynä.)
2. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi toinen puoli suorakaiteen muotoiseksi levyksi, noin 30 cm x 50 cm. Leivitä taikinalevylle pehmeä tai sulatettu margariini ja ripottele päälle kanelia ja sokeria. Rullaa levy tiukaksi rullaksi niin, että sauma jää alaspäin. Leikkaa rulla paloiksi vinosti tyylillä / \ / \. Leivo toinen puoli taikinasta samoin.
3. Nosta palat pellille leveämpi puoli alaspäin. Paina jokainen pala keskeltä alas. Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin 20 minuuttia.
4. Voitele pullat ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.



Saatat pitää näistä

2 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää! Täytyy kokeilla! Harmikseni huomasin K-Kaupan kopioineen reseptisi lähes sanasta sanaan. Pisti vähän vihaksi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, korvapuustit ovat kyllä ihania! K-kaupalla viittaat varmaankin K-Ruoan ohjeeseen. Työskentelen Keskolla myös itse, ja olen aiemmassa toimenkuvassani laatinut myös reseptejä. Tässä ohjeessa onkin K-Koekeittiöllä vakiintuneita "pullareseptien" sanamuotoja, joita itsekin opin aikanaan käyttämään. Siten lainaaja olen todellisuudessa minä, ei K-Ruoka. :)

      Poista