Perunarieskat ja tofuricotta

lokakuuta 21, 2015

Heureka! Miten en olekaan ennen hoksannut, että haarukalla muussatusta tofusta saa maustamalla oivaa leivänpäällistä tai syötävää salaatin kanssa! En olisi tätä keksintöä hoksannut vielä tähänkään päivään mennessä, ellen olisi käynyt Forumissa sijaitsevassa Kippo-kahvilassa. Söin siellä tosi maistuvan täyteyn leivän, jonka väliin myyjä suositteli tofuricottaa. Tofuricotta olikin niin hyvää, että oli heti alettava suunnitella sellaisen väsäämistä kotioloissa. Kippo on muutenkin tosi kiva paikka, jossa kannattaa pistäytyä!

Tofuricottaan kannattaa laittaa kunnolla mausteita. Mausteita voi varioida, mutta nyt ekalla kerralla päädyin yrttiseen vaihtoehtoon. Kuivatun oreganon lisäksi silppusin mukaan tuoretta persiljaa. Basilika olisi varmaan ollut kivempi, mutta sitä ei nyt tähän hätään ollut saatavilla. Mutta tosi hyvää tästä tuli ja kaikki tuli syötyä kerralla!

Kerralla tuli syötyä myös koko satsi perunarieskoja, jotka leivoin tofuricotan kaveriksi. Perunarieskat valmistuvat näppärästi valmiista perunamuusijauheesta. Tein rieskat käyttämällä jauhoina ohra- ja kaurajauhoja. Kaurajauhot valmistin itse jauhamalla kaurahiutaleet blenderissä. Kokeilin tätä kikkaa ensimmäisen kerran, mutta hyödynnän sitä varmasti jatkossakin. Valmiit kaurajauhot ovat aika kalliita, koska niitä myydään vain gluteenittomana - tai ainakaan minä en ole nähnyt muita.



Perunarieskat
(noin 10 kpl)

1 ps (125 g) perunamuusijauhetta (K-Menu) + 6 dl vettä (TAI n. 6 1/2 dl valmista perunamuusia)
3/4 tl suolaa
1/2 dl öljyä
2 dl ohrajauhoja
n. 2 dl kaurajauhoja*

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen perunamuusijauhe. Lisää suola ja öljy. Sekoita taikinaan jauhot.
2. Jaa pellille noin 10 taikinanokaretta ja taputtele jauhotetuin käsin 1/2 cm paksuiksi rieskoiksi. Pistele haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia,

*Voit valmistaa kaurajauhot itse jauhamalla kaurahiutaleita tehosekoittimessa.










Tofuricotta

1 pkt (250 g) maustamatonta tofua
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
3/4 tl suolaa
3 rkl tuoretta basilikaa tai persiljaa hienonnettuna
1 rkl ravintohiivahiutaleita

Muussaa tofu haarukalla hienoksi muruksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset tofun joukkoon. Tofuricotta sopii leivän päälle tai vaikka salaatteihin.






Saatat pitää näistä

2 kommenttia

  1. Mäkin tykkään muussata tofun, kun teen lämpimiä kastikkeitä! Tääkin resepti toimii lämpimänä kastikkena esim. pastan kanssa, kun paistaa setin pannulla, lisää pilkotun sipulin ja tomaattimurskan ja vaikkapa jotain papuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Muussaaminen on kyllä siitä kätevää, että sillä tavoin tofuun saa paremmin makua. Enpä muuten tiennytkään, että sullakin on blogi!

      Poista