Sisällön tarjoaa Blogger.
facebook instagram pinterest
  • Etusivu
  • Info
  • Arkisto

Ruokakonttuuri



Maisemakahvilan raparperipiirakka on monelle se suosikkiraparperipiirakka. Meillä kotona leivottiin melkein vastaavaa piirakkaa erilaisilla muunnoksilla jo kauan ennen kuin olin koko maisemakahvilan piirakasta kuullutkaan. Tämä resepti itse asiassa jo löytyykin blogistani. Mutta koska ihana maisemakahvilan piirakka on monen mielessä juuri raparperipiirakkana, päätin laittaa sille oman reseptin tänne blogiin. Näin se löytyy sitä etsiville jatkossakin helpommin!

Olen veganisoinut maisemakahvilan raparperipiirakan korvaamalla voin margariinilla sekä piimän ja rahkan soijarahkalla. Minun versiossani rahkaseokseen lisätään myös hiukan sitruunamehua tuomaan lisäraikkautta. Niin tehtiin myös lapsuudenkodissani, kun vastaavaa piirakkaa leivottiin.

Kuvissa oleva piirakka on leivottu Arabian Teema-vadille. Alla on valmiina kaksi vaihtoehtoa, joissa raaka-ainesuhteet ovat ihan samat, mutta toisesta tulee piirakkavuoallinen ja toisesta pellillinen piirakkaa. Työohjeen alla on myös vinkki, miten voit toimia, jos haluat pinnalle enemmän ihanaa murua ja vähemmän pohjaosaa. Meillä kotona leivottiin vastaava piirakka aina niin.





Vegaaninen maisemakahvilan piirakka - piirakkavuoallinen

(10-12 palaa)

Pohja ja muruseos
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
125 g margariinia
1 dl (100 g) soijarahkaa (Alpro Greek Style)
1/4 dl kauramaitoa

Täyte
300 g (eli loppu purkillinen) soijarahkaa (Alpro Greek Style)
1 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 tl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
n. 5 dl raparperia pieninä paloina


Vegaaninen maisemakahvilan piirakka - pellillinen

(noin 24 palaa)

Pohja ja muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
250 g margariinia
1/2 prk (à 400 g) soijarahkaa (Alpro Greek Style)
1/2 dl kauramaitoa

Täyte
1 1/2 prk (à 400 g) soijarahkaa (Alpro Greek Style)
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 tl perunajauhoja
4 rkl sitruunamehua
n. 1 l raparperia pieninä paloina



  1. Sekoita pohjataikinaa ja muruseosta varten kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt sulatettu margariini. Tuloksena on murumainen seos. Siirrä 1/3 seoksesta odottamaan.
  2. Sekoita jäljelle jäävään muruseokseen soijarahka ja kauramaito. 
  3. Jos teit pienemmän taikinan: Levitä taikina piirakan pohjaksi voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 28-30 cm). Voit käyttää myös suorakaiteen muotoista vuokaa. Itse käytin Arabian Teema-vatia (24 cm x 32 cm). Jos teit isomman taikinan: Levitä taikina piirakan pohjaksi leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille.
  4. Valmista täyte sekoittamalla soijarahka, sokerit, perunajauho ja sitruuna. Parhaiten saat kaiken sekaisin käyttämällä vispilää. Levitä seos pohjataikina päälle. Ripottele pinnalle raparperit ja niiden päälle vielä muruseos. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa vasta hyvin jäähtyneenä.


Vinkki! Jos haluat piirakkaan enemmän ihanaa pintamurua ja vähemmän pohjaa, jaa kohdassa 1 sekoittamasi seos niin, että käytät pohjaan 1/2 ja muruseokseen 1/2. Valmista piirakka muuten samoin.
toukokuuta 26, 2020 9 kommenttia

Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin syystä: Toisin kuin monet muut villiyrtit, nokkosen todennäköisesti osaat tunnistaa jo valmiiksi. Nokkosesta kokatut ruoat ovat myös helposti lähestyttäviä, sillä mieto maku ja käyttötavat muistuttavat tuttua pinaattia. Minä keksin tänä keväänä upottaa nokkosia palak paneerin pinaatin tilalle. Se toimi tosi hyvin! Nokkosletut ovat kuitenkin klassinen ja helppo tapa tutustua nokkosen käyttöön, ja ne maistuvat myös lapsille. 

Perinteiseen tapaan voit syödä nokkoslettujen kanssa puolukkahilloa tai survosta, mutta kannattaa kokeilla myös suolaisia täytteitä. Itse olen tykästynyt K-Ruoan sivuilta löytyvään nyhtökauratäytteeseen, jota olen tehnyt monta kertaa. Ja vaikkei nokkoslettujen kanssa yleensä syödäkään pelkkää sokeria, minusta ne maistuvat tosi hyvältä niinkin! Kuten sanottu, nokkosen maku on mieto, joten lisäkkeet voi pitkälti valita oman maun mukaan.

Nokkosen keräämiseen voit lukea vinkit vaikka Marttojen sivuilta. Muista ottaa myös suojahanskat mukaan, kun lähdet poimintaretkelle!




Nokkosletut

(4 annosta)

5 dl kauramaitoa
2 dl ryöpättyä nokkosta (= noin 100 g tuoreita nokkosia)
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Paistamiseen
öljyä

Lisäksi
puolukkahilloa tai -survosta


  1. Nokkosten kerääminen: Kerää nokkoset suojakäsineet kädessä puhtaalta kasvupaikalta. Ihan pienet ja nuoret nokkoset voi käyttää varsineen. Isommiksi ehtineistä nokkosista kannattaa käyttää vain lehdet. Huuhtele keräämäsi nokkoset huolellisesti esimerkiksi salaattilingon avulla.
  2. Nokkosten ryöppäys: Kuumenna noin 1,5 litra vettä kiehuvaksi kattilassa ja upota nokkoset veteen. Keitä 1/2-1 minuuttia. Valuta nokkoset lävikössä.
  3. Mittaa kulhoon kauramaito, nokkoset ja kaurahiutaleet. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita kierrevatkaimella joukkoon loput ainekset. Anna taikinan turvota 15 minuuttia.
  4. Paista taikinasta nokkoslettuja öljyssä paistinpannulla. Voit paistaa pieniä tai isoja lettuja. Tarjoa puolukkahillon tai -survoksen kanssa. Myös suolaiset täytteet, sopivat nokkoslettujen kanssa. Kokeile esimerkiksi K-Ruoan sivuilta löytyvää nyhtökauratäytettä!


toukokuuta 19, 2020 2 kommenttia
Newer Posts
Näytä lisää
Oma kuva
Wilhelmiina
Tarkastele profiilia

Blogin takana

Hei! Kiva, että löysit blogiini! Täällä häärii espoolainen ruoka-alan ja markkinoinnin ammattilainen, joka kokkailee kasvikunnan tuotteista niin arkiruokia kuin herkkujakin. Tällä hetkellä en päivitä blogiani säännöllisesti, sillä aika kuluu muihin juttuihin töiden ja lapsiperheen elämän parissa. Toivottavasti kuitenkin vanhoista resepteistäni on iloa! 😊 Jätä ihmeessä kommenttia käynnistäsi!

Hae blogista

Viikon suosituimmat

  • Vietnamilaiset kesärullat + maapähkinäkastike ja soija-limekastike
    Vietnamilaiset kesärullat ovat jo vuosia olleet yksi lempiherkkuni, joten on korkea aika julkaista täällä niihin resepti! Maapähkinäka...
  • Vegaaniset nokkosletut
    Jos et ole vielä perehtynyt villiyrttien käyttöön, aloita paistamalla nokkoslettuja! Nokkosesta on helppo lähteä liikkeelle monestakin...
  • Sushisalaatti
    Sushisalaatti - miksen aiemmin ole sitä keksinyt!? Törmäsin somessa erääseen hauskan näköiseen sushisalaattiin, josta välittömästi p...
  • Ruisleipä hapanjuuresta + näin teet oman ruisjuuren
    Korona-aikana kaikki tuntuivat hullaantuvan hapanjuurileivonnasta. Aloin perehtyä asiaan itsekin, ja laitoin alulle oman vehnäjuuren. Asiaa ...
  • Miso-suklaakeksit - ehkä elämäsi parhaat (vegaaniset) suklaakeksit
    Tutustuin näihin kekseihin, kun ystäväni oli leiponut niitä Tara Junkerin kirjasta Kasviksia viikon jokaiselle päivälle . Onneksi pääsin ma...

Arkisto

  • ►  2023 (7)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2021 (22)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ▼  2020 (30)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ▼  toukokuuta (2)
      • Maisemakahvilan raparperipiirakka - vegaaninen ver...
      • Vegaaniset nokkosletut
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (38)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2018 (42)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (54)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2016 (52)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2015 (35)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (1)

Tunnisteet

aamupala Aasia appelsiini aquafaba auringonkukansiemen aurinkokuivattu tomaatti avokado banaani basilika bataatti belugalinssi Biscoff cashewpähkinä couscous Etelä-Amerikka granaattiomena hapankaali herkkusieni herne härkis härkäpapu in English Intia Italia joulu juhlat juuriselleri kaakao kaali kakut kaneli kantarelli kaurahiutale kaurakerma kaurapala kaurarouhe keksit kesäkurpitsa kikherne kikhernejauho kookoskerma kookosmaito korianteri kukkakaali kurkku kurpitsa kuusenkerkkäjauhe kvinoa laatikkoruuat lanttu lehtikaali leivät lime linssit lipstikka Lähi-itä maapähkinävoi makeat piirakat mansikka manteli Marokko Meksiko minttu moussekakut munakoiso mustaherukka mustikka nuudeli nyhtökaura ohra ohrajauho omena palsternakka paprika parsa pasta pavut pekaanipähkinä persilja persimon peruna pienet makeat pihvit ja pyörykät pikkusuolaiset pinaatti porkkana pullat punajuuri punakaali punasipuli puolukka pähkinä pähkinät raparperi ravintohiivahiutale reissut retkeily retkiruoka ruis ruisjauho rusina sienet sitruuna soijajogurtti soijarouhe soijasuikaleet spelttijauho suklaa suolapähkinä suosikit suppilovahvero taateli tahini tilli timjami tofu tomaatti vadelma valkosipuli varhaiskaali veriappelsiini villiyrtit

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates