En ole aiemmin kirjoittanut blogiin tarkempia reissukuvauksia vaellusretkistämme. Nyt kuitenkin haluan korjata asian, sillä olen huomannut muiden tekemien kuvausten olevan tosi hyödyllisiä omaa reissua suunnitellessa. Ja koska minulla on sopiva alustakin kirjoittamiseen valmiina, niin miksi en sitä hyödyntäisi!
Meillä oli juhannuksen jälkeen viikko lomaa, jonka päätimme
hyödyntää Herajäven kierrokseen. Emme olleet aiemmin käyneet Kolilla,
joten nyt oli hyvä hetki täyttää tämä aukko sivistyksessä. Herajärven kierroksesta kannattaa lukea tarkemmin Luontoon.fi-sivustolta – niin kuin mistä tahansa Suomen retkeilyalueesta. Lyhyesti
sanottuna on mahdollista valita ns. pohjoispään kierros 45 km tai yhdistää
siihen lyhempi eteläpään kierros, jolloin yhteispituudeksi tulee noin 61 km.
Varauduimme ensisijaisesti koko 61 km:n kierrokseen, mutta pidimme myös optiona
lyhentää matkaa ja pitäytyä pelkässä pohjoispään kierroksessa, jos siltä
alkaisi tuntua.
Etukäteen olin lueskellut reitistä mm. Facebookin
Vaellus-ryhmästä, minkä johdosta alkoi jo hiukan hirvittää etukäteen. Moni nimittäin kertoi
reitin olevan fyysisesti rankka lukuisien nousujen vuoksi. ”Jos et ole matkalla
ylös, olet todennäköisesti matkalla alas kivutaksesi jälleen ylös” ja ”en voi
kehua nauttineeni” -kommenttien jälkeen vähän epäilytti, mihin tässä ollaankaan
ryhtymässä. Olemme kuitenkin sen verran hyväkuntoisia, että päätimme
uskaltautua matkaan.
1. Päivä: Luontokeskus Ukko – Ryläys (~9 km)
Lähdimme kierrokselle Luontokeskus Ukosta, joka sijaitsee
alueen pohjoispäässä. Välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Sokos-hotelli
sekä Ukko-Koli upeine näkymineen. Hotellista olimme varanneet huoneen, jossa
oli tarkoitus yöpyä vaelluksen päätteeksi. Luontokeskuksesta ostimme 5 €
maksavan kartan retkeilyalueesta. Näin jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut
panostaa laadukkaampaan karttaan, joita voi ostaa esim. Partioaitasta.
Ostamamme kartta ei ollut kovin tarkka, jotain mielestäni olennaisia
merkintöjä puuttui ja myös fyysinen materiaali oli kehnoa eli tavallista paperia. Kartta kastui ja repeytyi sateessa niin, että kierroksen jälkeen se oli roskiskamaa.
Luontokeskuksessa täytimme myös useamman vesipullon, sillä olin lukenut
vesitilanteen olevan heikko Ryläyksen ympäristössä, jonne olimme ensin suuntaamassa.
Pääsimme matkaan maanantai-iltana vähän ennen klo 17:aa. Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, niin kuin useimmilla tuntuu olevan tapana, ja jossain sitä muistaakseni suositellaankin. Suuntasimme kohti Ryläystä, jonka olimme suunnitelleet olevan ensimmäinen yöpaikkamme. Pian alkumatkan jälkeen alkoivatkin nousut ja laskut, joista olin lukenut. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet yhtään niin pahoilta, kun olin ajatellut. Pian hoksasimme, että mukaan otetut 4,5 litraa vettä olivat ihan liian vähän olettaen, että seuraavan kerran vettä saisi pahimmillaan vasta Kiviniemessä. Ryläys nimittäin sijaitsee keskellä metsää, ei minkään veden äärellä. 1,1 km ennen Ryläystä sijaitsi lähde, jota ei muistaakseni ollut ostamaamme karttaan merkitty. Lähde oli lätäkkö seisovan näköistä vettä, joka kyltin opastuksen mukaan kehotettiin keittämään. Meitä ei houkuttanut ottaa vettä siitä, mutta jälkikäteen ajatellen tiskivedet siitä ainakin olisi voinut napata matkaan.
Ryläyksellä sijaitsee komea kota, jossa voi myös yöpyä. Me
kuitenkin päätimme pystyttää oman teltan. Ryläyksellä meitä entistä enemmän huoletti
veden vähyys. Päätimme, että ruokailemme mahdollisimman vettä säästävästi ja
kuumensin trangialla purkkihernekeiton. Sen kaverina söimme
leipää ja joimme säästeliäästi vettä (vaikka yleisesti vaelluksella ei kannata
veden juonnissa kitsastella!).
2. päivä: Ryläys – Ahvenlampi (~16 km)
Aamulla veden vähyys oli taas ensimmäisenä mielessämme.
Siksi emme kasanneet trangiaa ollenkaan, eli kahvit jäivät keittämättä. Vettä
myös säästyi, kun puuron sijaan söimme mysliä ja sen kanssa jauheesta ja
vedestä sekoitettua kiisseliä. Tiskitkin jätimme tiskaamatta.
Kasasimme leirin ja suuntasimme Ryläyksen näkötornin kautta
kohti Kiviniemeä. Jälleen useita nousuja ja laskuja ja välissä myös hienoja näkymiä Herajärvelle.
Veden vähyys edelleen huoletti, mutta olimme iloisia, ettei ollut helle.
Silloin vasta olisimmekin olleet pulassa. Metsässä ei tosiaankaan ollut puroja
tai mitään muutakaan, josta olisi saanut juomavettä! Vasta pari kilometriä
ennen Kiviniemeä ylitimme puron, josta pystyi täyttämään vesipullon. Lopulta
kuitenkin pääsimme luontokeskukselta asti kantamien vesien voimin Kiviniemeen
asti.
Pari päivää myöhemmin Lakkalassa kohtasimme pariskunnan, jolla vaikutti olevan aika paljon kokemusta vaeltamisesta. Hekin kertoivat lähteneensä luontokeskukselta Ryläykselle yöksi mukanaan vain litran juomapullot, joilla olivat tottuneet aina pärjäämään. Ilmeisesti he eivät olleet tienneet varautua veden vähyyteen, ja olivatkin olleet vähän pulassa. Pariskunta kertoi kohdanneensa Ryläyksen kodalla pojat, jotka olivat janoissaan keittäneet sammutusvesiämpärin vedet, vaikka ämpärissä oli ollut kuollut hiiri. Huh! Ilmeisesti olimmekin varautuneet paremmin kuin muut, vaikka meilläkin vesi meinasi huveta.
Pari päivää myöhemmin Lakkalassa kohtasimme pariskunnan, jolla vaikutti olevan aika paljon kokemusta vaeltamisesta. Hekin kertoivat lähteneensä luontokeskukselta Ryläykselle yöksi mukanaan vain litran juomapullot, joilla olivat tottuneet aina pärjäämään. Ilmeisesti he eivät olleet tienneet varautua veden vähyyteen, ja olivatkin olleet vähän pulassa. Pariskunta kertoi kohdanneensa Ryläyksen kodalla pojat, jotka olivat janoissaan keittäneet sammutusvesiämpärin vedet, vaikka ämpärissä oli ollut kuollut hiiri. Huh! Ilmeisesti olimmekin varautuneet paremmin kuin muut, vaikka meilläkin vesi meinasi huveta.
Kiviniemessä sijaitsee tila, jonka seinässä olevasta vesihanasta
saa täytettyä juomapullot. Joimmekin heti reilusti vettä ja täytimme kaikki
pullot. Kokkasimme trangialla ruokaa ja lepäilimme laavussa pitäen sadetta, joka alkoi sopivasti juuri, kun olimme saaneet syötyä. Kiviniemi
itsessään ei mielestäni ollut erityisen tunnelmallinen leiriytymispaikka –
rannassa sijaitsevassa saunasta huolimatta. Hyvin lähellä sijaitsevalta
Kiviniemen tilalta voi ostaa juotavaa ja yöpaikan aitassa. Ihan mukavaa
toimintaa, mutta kesken vaelluksen halutti pysytellä kunnon erämaisemissa.
Päätimmekin lepäilyn jälkeen lähteä kävelemään vielä Ahvenlammelle, joka
sijaitsee eteläpään kierroksen varrella. Samalla se oli myös päätös lähteä
kiertämään koko 61 km:n lenkki.
Ahvenlammen olin lukenut olevan kiva paikka ja sellainen se
todella olikin! Aiemmin varaustupakäytössä ollut tupa oli nyt autiotupana.
Tuvan kamiinalla pystyy halutessaan kokkailemaan, lämmittelemään tai
kuivailemaan sateen kastelemia vaatteita. Autiotuvassa olisi voinut yöpyä,
mutta päätimme jälleen laittaa teltan pystyyn. Ahvenlampi muutenkin oli
tunnelmallinen ja hyvin luonnonläheinen paikka. Olimme tyytyväisiä, että olimme
päättäneet jatkaa vielä sinne asti yöpymään. Iltaruoaksi keittelimme nyhtökauralla
tukevoitettua texmex-kaurapataa ja paistoimme jälkkäriksi lettuja. Kylläpä
maistuikin herkulliselta! Sen jälkeen oli mukavaa nukahtaa telttaan lintujen
äänien säestämänä. Ihan parasta!
3. päivä: Ahvenlampi – Rykiniemi (~16 km)
Aamulla keitimme puurot ja kahvit, pakkasimme pullot täyteen
vettä (vahingosta viisastuneena!) ja aloitimme matkan kohti seuraavaa
yöpaikkaamme Rykiniemeä. Matkalla pysähdyimme Eteläpäässä ja Suopellossa.
Eteläpäässä taisi olla jonkin sortin vedenottopaikka, mutta Suopellossa ei
aivan vieressä ollut. Matkalla kuitenkin reitti kulki solisevan metsäpuron
kautta, mutta se olikin taukopaikkojen yhteydessä olevien vesistöjen lisäksi harvoja
vedenottopaikkoja luonnossa. Ennen Suopeltoa oli myös lähde, jonka vesi
vaikutti raikkaalta. Päätimme kuitenkin ottaa varman päälle ja puhdistaa myös
sen keittämällä tai vedenpuhdistustableteilla. Luontoon.fi:ssä nimittäin oli
ristiriitaisia tietoja joidenkin lähteiden ja kaivojen veden laadusta. Jossain
mainittiin, että Seppälän kaivon vesi on keitettävä, jossain muualla taas
asiasta ei varoitettu ollenkaan.
Harvinainen kohtaaminen reitillä: metsäpuro! |
Päivän reitti kulki jälleen yli vaarojen, joten nousua ja laskua riitti. Kolmantena päivänä nousut alkoivat jo hieman tympiä ja myös pakaraosastossa alkoi todellakin tuntua. Maltillisella vauhdilla kuitenkin jaksoimme hyvin, vaikka olikin melko lämmin päivä. Kannoimme myös koko päivän reilusti vettä mukanamme, eikä se tällä kertaa uhannut loppua. Vaikka vesi painaa rinkassa, on mieli huomattavasti kevyempi, kun ei tarvitse stressata sen riittävyydestä!
Koko alkumatkan ajan olimme seurailleet sade-ennusteita,
jotka näyttivät torstain kannalta varsin pahalta. Huomattavan kovaa sadetta nimittäin ennustettiin koko päiväksi. Sateessa ikävää on paitsi kastuminen (tietenkin), myös
loukkaantumisriskin nouseminen. Sateen liukastamia kiviä, kallioita ja puunjuuria täynnä
olevat polut ovat paljon vaarallisempia kävellä. Siksi olimmekin budjetoineet
torstaille varsin lyhyen matkan kuljettavaksi ja ajatelleet kävelevämme reitin
loppuun perjantaina. Loppumatkasta ei yöpymispaikoilla ollut laavuja, kotia, tupia tai mitään valmista kattoa pään päälle, joten olisi ollut varauduttava kulkemaan koko päivä sateessa ja pystyttämään myös leiri samassa säässä. Keskiviikon aikana kuitenkin päädyimme siihen, että meidän kannattaa
vaeltaa kierros päätökseen jo torstaina – sekä sateen takia että myös siksi,
että vaaramaisemassa vaeltaminen ei kaikista nousuista huolimatta ollut käynyt
kunnon päälle niin paljon kuin olimme arvioineet. Päätimme, että torstaina
jaksaisimme hyvin kävellä koko matkan Rykiniemestä hotellille.
Soitimme hotelliin ja kun huonevarauksen siirto torstaille onnistui, sinetöityi
päätös saada kierros loppuun reilussa kolmessa vuorokaudessa.
Illalla saavuimme Pielisen rannalle Rykiniemeen, joka oli jälleen mukava paikka leiriytymiseen – joskaan ei yhtä tunnelmallinen kuin Ahvenlampi. Rykiniemessä oli hieno hiekkaranta ja sen puolesta paikka muistutti miljööltään yleistä uimarantaa kuin vaellusreitin taukopaikkaa. Aiemmin ei ole tullut telttailtua ihan samanlaisessa paikassa kansallispuistossa! Ihmisiä oli kuitenkin meidän lisäksemme vain yksi toinen seurue, eli rauhallista oli kaikesta huolimatta. Oli ihanaa pulahtaa uimaan viileään veteen vajaan kolmen päivän hikoilun jälkeen. Virittelimme päivän päätteeksi vielä trangian ja kokkasimme vöneriä ja perunamuusia. Pian sen jälkeen kävimmekin nukkumaan, jotta seuraavana päivänä pääsisimme matkaan ajoissa.
4. päivä: Rykiniemi – Luontokeskus Ukko (~20 km)
Sade alkoi ropistella teltan kattoa varhain aamulla.
Herätessämme satoi sen verran, että päätimme jättää trangian kasaamatta ja
söimme teltassa aamupalaksi mysliä ja kiisseliä. Sen jälkeen vedimme päälle
sadevermeet, kasasimme teltan ja aloitimme matkan kohti ensimmäistä
välipistettä eli Lakkalaa. Lähes heti Rykiniemen jälkeen oli vuorossa veden
ylitys vajerin avulla. Eipä sitten muuta kuin kengät pois, crocksit ja jalkaan
ja kahlaamaan hyttysten samalla iloisesti syödessä kinttuja! Itse jouduin
riisumaan myös sade- ja vaellushousut pois, kun vesi ulottui sen verran
korkealle.
Lakkalassa pysähdyimme valmistamaan lounasta. Sade onneksi
taukosi hetkeksi, kun kokosimme trangian pussi-italianpadan valmistusta varten.
Juuri kun saimme ruoan valmiiksi, sade yltyi ja juoksimme puuvajaan syömään, sillä Lakkalassa ei ollut mitään muuta kattoa pään päälle. Herajärven rannalla sijaitseva Lakkala itsessään oli
aika hauska paikka, joskaan ei taaskaan ihan perinteisin taukopaikka
vaellusreitillä. Lakkalassa on perinnemaalaistoimintaa, ja näimmekin hevosia melkeinpä nuotiopaikan vieressä laiduntamassa. Ilmeisesti välillä Lakkalassa laiduntaa myös lampaita.
Lakkalassa täytimme taas juomapullot ja lähdimme sateessa
taivaltamaan eteenpäin. Reitti oli jälleen tuttuun tapaan kivikkoista ja
juurakkoista polkua nousuineen ja laskuineen. Oman lisämausteensa toi nyt poluille
kertynyt sadevesi, joka lopulta tunkeutui kenkien läpi sukkiin asti. Onneksi ei
kuitenkaan ollut kylmä. Alkoi jo tuntua, että nousut saisivat jo hiljalleen
riittää, eikä jatkuva sadekaan erityisesti tunnelmaa nostanut. Sen sijaan se
nosti mielialaa, että päivän päätteeksi meitä odottaisivat suihku ja hotellin
puhtaat lakanat! Välillä sade onneksi välillä heikkeni ja oli mukavampi
pysähtyä katselemaan maisemia vaarojen huipulta.
Etenimme Pitkälammen ja Havukankorven taukopaikkojen kautta
kohti Ukko-Kolia. Kummassakaan edellä mainituista paikoista ei saa yöpyä, eli
reitin itäpuolella Luontokeskus Ukkoa lähin telttailualue on yllättävän
kaukana. Pitkälammesta ei minulle jäänyt kummempaa mielikuvaa, eli siinä ei
tainnut mitään sen erikoisempaa olla. Pitkälammen jälkeen olisi ollut
mahdollista kiertää myös Pirunkirkon kautta, mutta koska se olisi tuonut pari
kilometriä lisämatkaa, emme sateessa lähteneet tarpomaan sinne. Havukankorven
nuotiopaikan ympärillä olevat penkit sen sijaan olivat aivan lahonneet ja
muutenkin paikka oli häpeällisenkin heikossa hapessa pientä uudehkoa pöytää ja
sen katosta lukuun ottamatta.
Pari tuntia ennen Ukko-Kolia sade vihdoin loppui! Riisuin
heti hiostavan sadeasun ja olo muuttui mukavammaksi märistä kengistä
huolimatta. (Samalla hoksasin, ettemme varmaankaan olleet ihan asianmukaisesti
käsitelleet kenkiämme kosteudelta suojaamiseksi, ja asia vahvistui myöhemmin
kotimatkalla googlailun myötä. Vahingosta viisastuu ja joka reissulla oppii
uutta!) Viimeisten kilometrien kohdalla alkoi olla jo aika voittajaolo, kun
olimmekin ennakoitua nopeammin selvinneet kierroksesta. Ja vaikka sade vähän
ärsyttikin, niin osasimme jo nauraa vesisähläykselle Ryläyksellä ja aloimme
jopa jo suunnitella tulevia retkiä!
Kolin hotellille saavuimme pari tuntia aiemmin kuin olimme
ajatelleet, noin klo 19. Tuntui aika ihanalta heittää märät haisevat vaatteet
kuivumaan, käydä suihkussa ja mennä sitten hotellin ravintolaan syömään
supernälkäisenä. Grill It! -ravintolan listalla oli vegaaninen kolmen ruokalajin
menu, joten tartuin tilaisuuteeni ja tilasin sen. Ruoka oli yllättävän hyvää ja
nälkä varmasti vielä toimi hyvänä särpimenä. Pakko sanoa, että S-ryhmän
ravintoloissa on mukavasti panostettu vegaaniruokiin. Monessa paikassa ei noin
vaan voi marssia sisään syömään vegaanista menua etukäteen mitään
ilmoittamatta.
Illallisen jälkeen kaaduimme saman tien sänkyyn ja uni
todellakin maistui! Olimme tyytyväisiä ratkaisuumme yöpyä hotellissa ennen
pitkää ajomatkaa kotiin. Seuraavana aamupäivänä aamiaisen jälkeen kävimme vielä
fiilistelemässä sateen jälkeen kirkastuneita maisemia Ukko-, Akka- ja
Paha-Kolilla – ilman märkiä vaelluskenkiä ja painavia rinkkoja. Kotimatkalla
käväisimme autolla myös Pirunkirkolla.
Vaelluksen jälkeisenä aamuna kävimme fiilistelemässä upeita kirkastuneita maisemia. |
Vinkit Herajärven kierrokselle pähkinänkuoressa
- Mieti tarkkaan veden tarve ja kanna vettä mukanasi, etenkin luontokeskus – Kiviniemi -välillä. Kuten kerroin, vesitilanne yllätti meidät ja on yllättänyt monet muutkin! Helteellä asia pitää miettiä vielä erityisen tarkasti.
- Varoittelut reitin vaativuudesta kannattaa ottaa tosissaan. Meitä vaativuus ei yllättänyt, koska oli lukenut siitä paljon etukäteen, mutta ihan aloittelijalle tämä ei mielestäni ole paras valinta. Ja vaikka sanotaan, että ”ei se matka tapa vaan aika”, niin mielestäni reitille kannattaa lähteä aika hyväkuntoisena.
- Jälkikäteen ajateltuna ylämäkien kapuamista oli aika paljon suhteessa maisemiin – vaikka maisemat kyllä olivatkin upeita. En varmasti ihan heti lähtisi uudelleen juuri Herajärven kierrokselle, mutta toisaalta olen tosi iloinen, että tämä reissu tuli tehtyä. Tuli nähtyä selvästi erilaista maastoa kuin missä olimme aiemmin kulkeneet, tuli opittua paljon uutta vaelluksesta ja ennen kaikkea luonnossa oleminen irrotti ajatukset arjesta ihan totaalisesti.
- Monesti Facebookin Vaellus-ryhmässä kysytään, onko etelä- vai pohjoispään kierros parempi, jos pitäisi kiertää vain toinen. Varmastikin pohjoisen kierros tarjoaa vähän kauniimmat maisemat ja on se perinteisempi vaihtoehto, kun taas eteläpään kierros on perustettu vasta myöhemmin. Toisaalta eteläpäässäkin oli omat kivat juttunsa: Ahvenlampi oli ehdottomasti kivoin yöpaikka ja reitti kulki välillä pidemmän aikaa niin, että puiden takaa näkyi jatkuvasti kaunista järvimaisemaa. Maaston haastavuuden kannalta sanoisin, että molemmat olivat aika lailla yhtä vaativia.
- Yhdeksi Herajärven kierroksen plussaksi voinee laskea sen, että reitillä oli yllättävän rauhallista. Kesäkuun viimeinen viikko ei varmasti vielä ollut ihan ruuhkahuippu, mutta silti yllättävän vähän ihmisiä kohdattiin polulla ja yöpymispaikoilla. Ryläyksellä ja Rykiniemessä meidän lisäksemme yöpyi vain yksi toinen seurua kummassakin, Ahvenlammella ei ketään. Toisaalta tämä on aina vähän tuuristakin kiinni, sillä Lakkalassa kohtaamamme pariskunta kertoi, että heidän kanssaan Ryläykselle oli sattunut iso partiolaisryhmä. 😄
Jos olet suuntaamassa Herajärven kierrokselle, toivottavasti
tästä postauksesta on sinulle apua! Jätä ihmeessä kommenttia, jos sait tästä
jotain vinkkiä.