Herajärven kierros Kolilla

by - heinäkuuta 15, 2019



En ole aiemmin kirjoittanut blogiin tarkempia reissukuvauksia vaellusretkistämme. Nyt kuitenkin haluan korjata asian, sillä olen huomannut muiden tekemien kuvausten olevan tosi hyödyllisiä omaa reissua suunnitellessa. Ja koska minulla on sopiva alustakin kirjoittamiseen valmiina, niin miksi en sitä hyödyntäisi!

Meillä oli juhannuksen jälkeen viikko lomaa, jonka päätimme hyödyntää Herajäven kierrokseen. Emme olleet aiemmin käyneet Kolilla, joten nyt oli hyvä hetki täyttää tämä aukko sivistyksessä. Herajärven kierroksesta kannattaa lukea tarkemmin Luontoon.fi-sivustolta – niin kuin mistä tahansa Suomen retkeilyalueesta. Lyhyesti sanottuna on mahdollista valita ns. pohjoispään kierros 45 km tai yhdistää siihen lyhempi eteläpään kierros, jolloin yhteispituudeksi tulee noin 61 km. Varauduimme ensisijaisesti koko 61 km:n kierrokseen, mutta pidimme myös optiona lyhentää matkaa ja pitäytyä pelkässä pohjoispään kierroksessa, jos siltä alkaisi tuntua.

Etukäteen olin lueskellut reitistä mm. Facebookin Vaellus-ryhmästä, minkä johdosta alkoi jo hiukan hirvittää etukäteen. Moni nimittäin kertoi reitin olevan fyysisesti rankka lukuisien nousujen vuoksi. ”Jos et ole matkalla ylös, olet todennäköisesti matkalla alas kivutaksesi jälleen ylös” ja ”en voi kehua nauttineeni” -kommenttien jälkeen vähän epäilytti, mihin tässä ollaankaan ryhtymässä. Olemme kuitenkin sen verran hyväkuntoisia, että päätimme uskaltautua matkaan.



1. Päivä: Luontokeskus Ukko – Ryläys (~9 km)


Lähdimme kierrokselle Luontokeskus Ukosta, joka sijaitsee alueen pohjoispäässä. Välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Sokos-hotelli sekä Ukko-Koli upeine näkymineen. Hotellista olimme varanneet huoneen, jossa oli tarkoitus yöpyä vaelluksen päätteeksi. Luontokeskuksesta ostimme 5 € maksavan kartan retkeilyalueesta. Näin jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut panostaa laadukkaampaan karttaan, joita voi ostaa esim. Partioaitasta. Ostamamme kartta ei ollut kovin tarkka, jotain mielestäni olennaisia merkintöjä puuttui ja myös fyysinen materiaali oli kehnoa eli tavallista paperia. Kartta kastui ja repeytyi sateessa niin, että kierroksen jälkeen se oli roskiskamaa. Luontokeskuksessa täytimme myös useamman vesipullon, sillä olin lukenut vesitilanteen olevan heikko Ryläyksen ympäristössä, jonne olimme ensin suuntaamassa.





Pääsimme matkaan maanantai-iltana vähän ennen klo 17:aa. Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, niin kuin useimmilla tuntuu olevan tapana, ja jossain sitä muistaakseni suositellaankin. Suuntasimme kohti Ryläystä, jonka olimme suunnitelleet olevan ensimmäinen yöpaikkamme. Pian alkumatkan jälkeen alkoivatkin nousut ja laskut, joista olin lukenut. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet yhtään niin pahoilta, kun olin ajatellut. Pian hoksasimme, että mukaan otetut 4,5 litraa vettä olivat ihan liian vähän olettaen, että seuraavan kerran vettä saisi pahimmillaan vasta Kiviniemessä. Ryläys nimittäin sijaitsee keskellä metsää, ei minkään veden äärellä. 1,1 km ennen Ryläystä sijaitsi lähde, jota ei muistaakseni ollut ostamaamme karttaan merkitty. Lähde oli lätäkkö seisovan näköistä vettä, joka kyltin opastuksen mukaan kehotettiin keittämään. Meitä ei houkuttanut ottaa vettä siitä, mutta jälkikäteen ajatellen tiskivedet siitä ainakin olisi voinut napata matkaan.

Ryläyksellä sijaitsee komea kota, jossa voi myös yöpyä. Me kuitenkin päätimme pystyttää oman teltan. Ryläyksellä meitä entistä enemmän huoletti veden vähyys. Päätimme, että ruokailemme mahdollisimman vettä säästävästi ja kuumensin trangialla purkkihernekeiton. Sen kaverina söimme leipää ja joimme säästeliäästi vettä (vaikka yleisesti vaelluksella ei kannata veden juonnissa kitsastella!).


Kierroksen aikana tällaiset nousut tosiaankin tulivat tutuiksi!



2. päivä: Ryläys – Ahvenlampi (~16 km)


Aamulla veden vähyys oli taas ensimmäisenä mielessämme. Siksi emme kasanneet trangiaa ollenkaan, eli kahvit jäivät keittämättä. Vettä myös säästyi, kun puuron sijaan söimme mysliä ja sen kanssa jauheesta ja vedestä sekoitettua kiisseliä. Tiskitkin jätimme tiskaamatta.
Kasasimme leirin ja suuntasimme Ryläyksen näkötornin kautta kohti Kiviniemeä. Jälleen useita nousuja ja laskuja ja välissä myös hienoja näkymiä Herajärvelle. Veden vähyys edelleen huoletti, mutta olimme iloisia, ettei ollut helle. Silloin vasta olisimmekin olleet pulassa. Metsässä ei tosiaankaan ollut puroja tai mitään muutakaan, josta olisi saanut juomavettä! Vasta pari kilometriä ennen Kiviniemeä ylitimme puron, josta pystyi täyttämään vesipullon. Lopulta kuitenkin pääsimme luontokeskukselta asti kantamien vesien voimin Kiviniemeen asti.

Pari päivää myöhemmin Lakkalassa kohtasimme pariskunnan, jolla vaikutti olevan aika paljon kokemusta vaeltamisesta. Hekin kertoivat lähteneensä luontokeskukselta Ryläykselle yöksi mukanaan vain litran juomapullot, joilla olivat tottuneet aina pärjäämään. Ilmeisesti he eivät olleet tienneet varautua veden vähyyteen, ja olivatkin olleet vähän pulassa. Pariskunta kertoi kohdanneensa Ryläyksen kodalla pojat, jotka olivat janoissaan keittäneet sammutusvesiämpärin vedet, vaikka ämpärissä oli ollut kuollut hiiri. Huh! Ilmeisesti olimmekin varautuneet paremmin kuin muut, vaikka meilläkin vesi meinasi huveta.



Näkymä Herajärvelle.


Kiviniemessä sijaitsee tila, jonka seinässä olevasta vesihanasta saa täytettyä juomapullot. Joimmekin heti reilusti vettä ja täytimme kaikki pullot. Kokkasimme trangialla ruokaa ja lepäilimme laavussa pitäen sadetta, joka alkoi sopivasti juuri, kun olimme saaneet syötyä. Kiviniemi itsessään ei mielestäni ollut erityisen tunnelmallinen leiriytymispaikka – rannassa sijaitsevassa saunasta huolimatta. Hyvin lähellä sijaitsevalta Kiviniemen tilalta voi ostaa juotavaa ja yöpaikan aitassa. Ihan mukavaa toimintaa, mutta kesken vaelluksen halutti pysytellä kunnon erämaisemissa. Päätimmekin lepäilyn jälkeen lähteä kävelemään vielä Ahvenlammelle, joka sijaitsee eteläpään kierroksen varrella. Samalla se oli myös päätös lähteä kiertämään koko 61 km:n lenkki.

Ahvenlammen olin lukenut olevan kiva paikka ja sellainen se todella olikin! Aiemmin varaustupakäytössä ollut tupa oli nyt autiotupana. Tuvan kamiinalla pystyy halutessaan kokkailemaan, lämmittelemään tai kuivailemaan sateen kastelemia vaatteita. Autiotuvassa olisi voinut yöpyä, mutta päätimme jälleen laittaa teltan pystyyn. Ahvenlampi muutenkin oli tunnelmallinen ja hyvin luonnonläheinen paikka. Olimme tyytyväisiä, että olimme päättäneet jatkaa vielä sinne asti yöpymään. Iltaruoaksi keittelimme nyhtökauralla tukevoitettua texmex-kaurapataa ja paistoimme jälkkäriksi lettuja. Kylläpä maistuikin herkulliselta! Sen jälkeen oli mukavaa nukahtaa telttaan lintujen äänien säestämänä. Ihan parasta!


Vegaanisia lettuja trangialla. Tästä lähtien lettuainekset pakataan meidän reissuille aina mukaan!

Ahvenlampi kylpee ilta-auringossa.


3. päivä: Ahvenlampi – Rykiniemi (~16 km)


Aamulla keitimme puurot ja kahvit, pakkasimme pullot täyteen vettä (vahingosta viisastuneena!) ja aloitimme matkan kohti seuraavaa yöpaikkaamme Rykiniemeä. Matkalla pysähdyimme Eteläpäässä ja Suopellossa. Eteläpäässä taisi olla jonkin sortin vedenottopaikka, mutta Suopellossa ei aivan vieressä ollut. Matkalla kuitenkin reitti kulki solisevan metsäpuron kautta, mutta se olikin taukopaikkojen yhteydessä olevien vesistöjen lisäksi harvoja vedenottopaikkoja luonnossa. Ennen Suopeltoa oli myös lähde, jonka vesi vaikutti raikkaalta. Päätimme kuitenkin ottaa varman päälle ja puhdistaa myös sen keittämällä tai vedenpuhdistustableteilla. Luontoon.fi:ssä nimittäin oli ristiriitaisia tietoja joidenkin lähteiden ja kaivojen veden laadusta. Jossain mainittiin, että Seppälän kaivon vesi on keitettävä, jossain muualla taas asiasta ei varoitettu ollenkaan.


Harvinainen kohtaaminen reitillä: metsäpuro!


Päivän reitti kulki jälleen yli vaarojen, joten nousua ja laskua riitti. Kolmantena päivänä nousut alkoivat jo hieman tympiä ja myös pakaraosastossa alkoi todellakin tuntua. Maltillisella vauhdilla kuitenkin jaksoimme hyvin, vaikka olikin melko lämmin päivä. Kannoimme myös koko päivän reilusti vettä mukanamme, eikä se tällä kertaa uhannut loppua. Vaikka vesi painaa rinkassa, on mieli huomattavasti kevyempi, kun ei tarvitse stressata sen riittävyydestä!

Koko alkumatkan ajan olimme seurailleet sade-ennusteita, jotka näyttivät torstain kannalta varsin pahalta. Huomattavan kovaa sadetta nimittäin ennustettiin koko päiväksi. Sateessa ikävää on paitsi kastuminen (tietenkin), myös loukkaantumisriskin nouseminen. Sateen liukastamia kiviä, kallioita ja puunjuuria täynnä olevat polut ovat paljon vaarallisempia kävellä. Siksi olimmekin budjetoineet torstaille varsin lyhyen matkan kuljettavaksi ja ajatelleet kävelevämme reitin loppuun perjantaina. Loppumatkasta ei yöpymispaikoilla ollut laavuja, kotia, tupia tai mitään valmista kattoa pään päälle, joten olisi ollut varauduttava kulkemaan koko päivä sateessa ja pystyttämään myös leiri samassa säässä. Keskiviikon aikana kuitenkin päädyimme siihen, että meidän kannattaa vaeltaa kierros päätökseen jo torstaina – sekä sateen takia että myös siksi, että vaaramaisemassa vaeltaminen ei kaikista nousuista huolimatta ollut käynyt kunnon päälle niin paljon kuin olimme arvioineet. Päätimme, että torstaina jaksaisimme hyvin kävellä koko matkan Rykiniemestä hotellille. Soitimme hotelliin ja kun huonevarauksen siirto torstaille onnistui, sinetöityi päätös saada kierros loppuun reilussa kolmessa vuorokaudessa.






Illalla saavuimme Pielisen rannalle Rykiniemeen, joka oli jälleen mukava paikka leiriytymiseen – joskaan ei yhtä tunnelmallinen kuin Ahvenlampi. Rykiniemessä oli hieno hiekkaranta ja sen puolesta paikka muistutti miljööltään yleistä uimarantaa kuin vaellusreitin taukopaikkaa. Aiemmin ei ole tullut telttailtua ihan samanlaisessa paikassa kansallispuistossa! Ihmisiä oli kuitenkin meidän lisäksemme vain yksi toinen seurue, eli rauhallista oli kaikesta huolimatta. Oli ihanaa pulahtaa uimaan viileään veteen vajaan kolmen päivän hikoilun jälkeen. Virittelimme päivän päätteeksi vielä trangian ja kokkasimme vöneriä ja perunamuusia. Pian sen jälkeen kävimmekin nukkumaan, jotta seuraavana päivänä pääsisimme matkaan ajoissa.


Leirimme Pielisen rannalla Rykiniemessä.


4. päivä: Rykiniemi – Luontokeskus Ukko (~20 km)


Sade alkoi ropistella teltan kattoa varhain aamulla. Herätessämme satoi sen verran, että päätimme jättää trangian kasaamatta ja söimme teltassa aamupalaksi mysliä ja kiisseliä. Sen jälkeen vedimme päälle sadevermeet, kasasimme teltan ja aloitimme matkan kohti ensimmäistä välipistettä eli Lakkalaa. Lähes heti Rykiniemen jälkeen oli vuorossa veden ylitys vajerin avulla. Eipä sitten muuta kuin kengät pois, crocksit ja jalkaan ja kahlaamaan hyttysten samalla iloisesti syödessä kinttuja! Itse jouduin riisumaan myös sade- ja vaellushousut pois, kun vesi ulottui sen verran korkealle.
Lakkalassa pysähdyimme valmistamaan lounasta. Sade onneksi taukosi hetkeksi, kun kokosimme trangian pussi-italianpadan valmistusta varten. Juuri kun saimme ruoan valmiiksi, sade yltyi ja juoksimme puuvajaan syömään, sillä Lakkalassa ei ollut mitään muuta kattoa pään päälle. Herajärven rannalla sijaitseva Lakkala itsessään oli aika hauska paikka, joskaan ei taaskaan ihan perinteisin taukopaikka vaellusreitillä. Lakkalassa on perinnemaalaistoimintaa, ja näimmekin hevosia melkeinpä nuotiopaikan vieressä laiduntamassa. Ilmeisesti välillä Lakkalassa laiduntaa myös lampaita.

Lakkalassa täytimme taas juomapullot ja lähdimme sateessa taivaltamaan eteenpäin. Reitti oli jälleen tuttuun tapaan kivikkoista ja juurakkoista polkua nousuineen ja laskuineen. Oman lisämausteensa toi nyt poluille kertynyt sadevesi, joka lopulta tunkeutui kenkien läpi sukkiin asti. Onneksi ei kuitenkaan ollut kylmä. Alkoi jo tuntua, että nousut saisivat jo hiljalleen riittää, eikä jatkuva sadekaan erityisesti tunnelmaa nostanut. Sen sijaan se nosti mielialaa, että päivän päätteeksi meitä odottaisivat suihku ja hotellin puhtaat lakanat! Välillä sade onneksi välillä heikkeni ja oli mukavampi pysähtyä katselemaan maisemia vaarojen huipulta.

Etenimme Pitkälammen ja Havukankorven taukopaikkojen kautta kohti Ukko-Kolia. Kummassakaan edellä mainituista paikoista ei saa yöpyä, eli reitin itäpuolella Luontokeskus Ukkoa lähin telttailualue on yllättävän kaukana. Pitkälammesta ei minulle jäänyt kummempaa mielikuvaa, eli siinä ei tainnut mitään sen erikoisempaa olla. Pitkälammen jälkeen olisi ollut mahdollista kiertää myös Pirunkirkon kautta, mutta koska se olisi tuonut pari kilometriä lisämatkaa, emme sateessa lähteneet tarpomaan sinne. Havukankorven nuotiopaikan ympärillä olevat penkit sen sijaan olivat aivan lahonneet ja muutenkin paikka oli häpeällisenkin heikossa hapessa pientä uudehkoa pöytää ja sen katosta lukuun ottamatta.

Pari tuntia ennen Ukko-Kolia sade vihdoin loppui! Riisuin heti hiostavan sadeasun ja olo muuttui mukavammaksi märistä kengistä huolimatta. (Samalla hoksasin, ettemme varmaankaan olleet ihan asianmukaisesti käsitelleet kenkiämme kosteudelta suojaamiseksi, ja asia vahvistui myöhemmin kotimatkalla googlailun myötä. Vahingosta viisastuu ja joka reissulla oppii uutta!) Viimeisten kilometrien kohdalla alkoi olla jo aika voittajaolo, kun olimmekin ennakoitua nopeammin selvinneet kierroksesta. Ja vaikka sade vähän ärsyttikin, niin osasimme jo nauraa vesisähläykselle Ryläyksellä ja aloimme jopa jo suunnitella tulevia retkiä!






Kolin hotellille saavuimme pari tuntia aiemmin kuin olimme ajatelleet, noin klo 19. Tuntui aika ihanalta heittää märät haisevat vaatteet kuivumaan, käydä suihkussa ja mennä sitten hotellin ravintolaan syömään supernälkäisenä. Grill It! -ravintolan listalla oli vegaaninen kolmen ruokalajin menu, joten tartuin tilaisuuteeni ja tilasin sen. Ruoka oli yllättävän hyvää ja nälkä varmasti vielä toimi hyvänä särpimenä. Pakko sanoa, että S-ryhmän ravintoloissa on mukavasti panostettu vegaaniruokiin. Monessa paikassa ei noin vaan voi marssia sisään syömään vegaanista menua etukäteen mitään ilmoittamatta.

Illallisen jälkeen kaaduimme saman tien sänkyyn ja uni todellakin maistui! Olimme tyytyväisiä ratkaisuumme yöpyä hotellissa ennen pitkää ajomatkaa kotiin. Seuraavana aamupäivänä aamiaisen jälkeen kävimme vielä fiilistelemässä sateen jälkeen kirkastuneita maisemia Ukko-, Akka- ja Paha-Kolilla – ilman märkiä vaelluskenkiä ja painavia rinkkoja. Kotimatkalla käväisimme autolla myös Pirunkirkolla.


Vaelluksen jälkeisenä aamuna kävimme fiilistelemässä upeita kirkastuneita maisemia.


Vinkit Herajärven kierrokselle pähkinänkuoressa


  • Mieti tarkkaan veden tarve ja kanna vettä mukanasi, etenkin luontokeskus – Kiviniemi -välillä. Kuten kerroin, vesitilanne yllätti meidät ja on yllättänyt monet muutkin! Helteellä asia pitää miettiä vielä erityisen tarkasti.
  • Varoittelut reitin vaativuudesta kannattaa ottaa tosissaan. Meitä vaativuus ei yllättänyt, koska oli lukenut siitä paljon etukäteen, mutta ihan aloittelijalle tämä ei mielestäni ole paras valinta. Ja vaikka sanotaan, että ”ei se matka tapa vaan aika”, niin mielestäni reitille kannattaa lähteä aika hyväkuntoisena.
  • Jälkikäteen ajateltuna ylämäkien kapuamista oli aika paljon suhteessa maisemiin – vaikka maisemat kyllä olivatkin upeita. En varmasti ihan heti lähtisi uudelleen juuri Herajärven kierrokselle, mutta toisaalta olen tosi iloinen, että tämä reissu tuli tehtyä. Tuli nähtyä selvästi erilaista maastoa kuin missä olimme aiemmin kulkeneet, tuli opittua paljon uutta vaelluksesta ja ennen kaikkea luonnossa oleminen irrotti ajatukset arjesta ihan totaalisesti.
  • Monesti Facebookin Vaellus-ryhmässä kysytään, onko etelä- vai pohjoispään kierros parempi, jos pitäisi kiertää vain toinen. Varmastikin pohjoisen kierros tarjoaa vähän kauniimmat maisemat ja on se perinteisempi vaihtoehto, kun taas eteläpään kierros on perustettu vasta myöhemmin. Toisaalta eteläpäässäkin oli omat kivat juttunsa: Ahvenlampi oli ehdottomasti kivoin yöpaikka ja reitti kulki välillä pidemmän aikaa niin, että puiden takaa näkyi jatkuvasti kaunista järvimaisemaa. Maaston haastavuuden kannalta sanoisin, että molemmat olivat aika lailla yhtä vaativia.
  • Yhdeksi Herajärven kierroksen plussaksi voinee laskea sen, että reitillä oli yllättävän rauhallista. Kesäkuun viimeinen viikko ei varmasti vielä ollut ihan ruuhkahuippu, mutta silti yllättävän vähän ihmisiä kohdattiin polulla ja yöpymispaikoilla. Ryläyksellä ja Rykiniemessä meidän lisäksemme yöpyi vain yksi toinen seurua kummassakin, Ahvenlammella ei ketään. Toisaalta tämä on aina vähän tuuristakin kiinni, sillä Lakkalassa kohtaamamme pariskunta kertoi, että heidän kanssaan Ryläykselle oli sattunut iso partiolaisryhmä. 😄


Jos olet suuntaamassa Herajärven kierrokselle, toivottavasti tästä postauksesta on sinulle apua! Jätä ihmeessä kommenttia, jos sait tästä jotain vinkkiä.




You May Also Like

0 kommenttia