Idean kurpitsapiirakan makuiseen tuorepuuron taisin saada jostain jenkkiläisestä Instagram-tilistä. Tarkka lähde on jo unohtumut, mutta joka tapauksessa siitä inspiroituneena päätin kokeilla maustaa perus tuorepuuropohjan kurpitsasoseella ja piparkakkumausteella. Kokeilu olikin tosi onnistunut ja kivaa vaihtelua marjoilla tai hedelmillä maustetuille tuorepuuroilleni. Pumpkin pie -tuorepuuron päälle kannattaa vielä juuri ennen syömistä ripotella pekaanipähkinöitä joko paahdettuna tai sellaisenaan.
Kun muuten ryhdyt kurpitsasosetta keittelemään, kannattaa saman tien keittää vähän isompikin annos! Osan voit käyttää pumpkin pie -jäätelöön tai muhkeisiin kurpitsapulliin, joiden reseptin lupaan jakaa pian.
Tuorepuuro on yksi lempparievääni mukaan otettavaksi aamu- tai välipalaksi, ja nappaankin sellaisen usein esimerkiksi töihin - monestakin eri syystä:
- Tuorepuuro on näppärä, koska sen voi (ja pitääkin) valmistaa jo etukäteen tekeytymään. Helpottaa etenkin arkiaamuja, jolloin ei yleensä ole ylimääräistä aikaa kokkailuun.
- Se kulkee helposti mukana tiiviissä rasiassa ja syöminen onnistuu siististi lusikalla.
- Mikäli tuorepuuroa täytyy säilytellä laukussa tai repussa piempään, kannattaa puuro laittaa ruokatermokseen tai pakata puurorasia minikokoiseen kylmälaukkuun kylmäkallen kanssa. Hyvä viilennystapa on myös sekoittaa jäiset marjat puuron joukkoon. Kätevää!
- Tuorepuurosta saa terveellisen ja täyttävän aterian, joka pitää nälän loitolla hyvän aikaa.
- Tuorepuuroon saa helposti vaihtelua! Kurpitsaa, mustikoita, omenaraastetta, banaania, päärynä, valmiita hedelmäsoseita.... Vain mielikuvitus on rajana.
Pumpkin pie -tuorepuuro
(1 annos)
1 dl soijajogurttia (Planti Luomu on suosikkini)
1 dl kauramaitoa
1 dl kaurahiutaleita
3/4 dl myskikurpitsasosetta*
2 tl chiansiemeniä
1/3 tl piparkakkumaustetta
1 rkl vaahterasiirappia
Pinnalle
pekaanipähkinöitä
Sekoita annoskulhossa kaikki ainekset pekaanipähkinöitä lukuun ottamatta. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Ripottele puuron pinnalle pekaanipähkinöitä (pähkinät voit halutessasi paahtaa paistinpannulla tai uunissa) juuri ennen syömistä. Nauti aamu- tai välipalana.
* Valmista sose näin: Halkaise myskikurpitsa, poista lusikalla siemenet ja siementen ympärillä olevat rihmat. Kuori ja paloittele kurpitsa ja keitä vähässä vedessä pehmeäksi. Valuta keitinvesi pois ja seoseuta kurpitsat sileäksi sauvasekoittimella. Sose säilyy jääkaapissa muutaman päivän.