Kiusaukset ovat näppäriä ruokia, sillä ennakkovalmistelu sujuu sutjakasti ja sen jälkeen uuni hoitelee loput. En käytännössä ikinä kuori ja pilko perunasuikaleita kiusaukseen, sillä pakastealtaan perunasuikaleet ja peruna-sipulisekoitukset ovat niin käteviä, hyviä ja edullisia. Peruna on mahtava mutta välillä työlääksi koettu raaka-aine, joten sen käyttöä helpottavat ratkaisut ovat tervetulleita! Samassa yhteydessä suositus myös valmiiksi pilkotulle pakastesipulille - siis niin näppärää. Ainakin Pirkalta löytyy suomalaista pakastesipulia.
Kermaiset kiusaukset ovat yleisimpiä, mutta mukavaa vaihtelua tuo maukas texmex-kiusaus, johon tulee tomaattinen nyhtökaura-papukastike. Nyhtökauran sijaan voi hyvin käyttää myös esimerkiksi härkistä. Maustamisessa voi oikaista käyttämällä valmista tacomausteseosta, mutta yhtä hyvin voit maustaa kastikkeen myös esimerkiksi juustokuminalla ja savupaprikalla. Kiusauksen päälle tulee kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista tehty seos ikään kuin kuorrutukseksi. Vegaaniset juustot eivät oikein ole makuuni, niin kaurakermaseos toimii juuston tilalla erinomaisesti.
Texmex-kiusaukseni on saanut inspiraationsa kollegani tekemästä K-Ruoan reseptistä.
Texmex-kiusaus
(6 annosta)
1 (120 g) sipuli TAI 100 g pakastesipulia
1 (250 g) punainen paprika
1 rkl öljyä
1 rs (240 g) Nyhtökauraa, tomaatti (myös Härkis sopii mainiosti!)
1 prk (380 g/230 g) mustapapuja
1 ps (28 g) tacomaustetta (TAI maun mukaan savupaprikaa, juustokuminaa, suolaa, valkosipulia)
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 kg perunasuikaleita (pakaste) TAI peruna-sipulisekoitusta, jolloin voit halutessasi jättää sipulin pois kastikkeesta
n. 1/4 tl suolaa
Pinnalle
1 prk (2 dl) kaurakermaa (esim. Pirkka, Planti ja Elovena ovat sopivan paksuja)
1/4 tl suolaa
ripaus valkosipulijauhetta (1/4 tl)
3 rkl ravintohiivahiutaleita
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna sipuli. Paloittele paprika.
- Kuumenna paistokasarissa öljy ja kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää paprikat ja kuullota vielä hetki.
- Lisää kasariin nyhtökaura sekä valutetut ja huuhdellut mustapavut. Sekoita joukkoon tacomauste.
- Lisää tomaattimurska. Huuhtaiste tölkki 1 dl:lla vettä ja lisää sekin joukkoon. Kuumenna.
- Levitä ison uunivuoan pohjalle puolet perunasuikaleista. Ripottele päälle suola (1/4 tl). Levitä päälle kastike ja sen päälle loput perunasuikaleet.
- Sekoita keskenään pinnalle tulevan kaurakermaseoksen ainekset. Lusikoi se tasaisesti kiusauksen pinnalle. Kypennä texmex-kiusausta 200-asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan. Tarjoa salaatin kanssa.