Vuosien varrella oma kokkailuni on kehittynyt suoraviivaisempaan suuntaan. Välillä on tietysti kiva tehdä jotain spesiaalimpaa ajan kanssa, mutta etenkään arkikokkaamisen vuoksi en jaksa viettää keittiössä tuntikausia. Olen alkanut aktiivisemmin etsiä tapoja, miten kokata hyvänmakuista ruokaa helpolla kaavalla. Töissä, oman blogini ja ihan oman henkilökohtaisenkin kokemuksen kautta olen huomannut, että riittävän yksinkertaiset mutta samalla maukkaat reseptit puhuttelevat eniten ja jäävät varmimmin käyttöön. Siksi olen alkanut arvostaa oivaltavia reseptejä, joissa mutkia suoristetaan eikä liikaa hifistellä.
Korona-aika on vain vahvistanut siirtymääni kohti suoraviivaisempaa kokkaamista. Kun lähes kaikki ateriat syödään kotona, on yhtälö "helposti, nopeasti, reilusti" puhutellut itseäni viime aikoina. Yhdessä uunivuoassa valmistuva vegaaninen lihapullaspagetti menee juuri tähän kategoriaan. Bongasin idean Instagramin tai Tiktokin syövereistä, ja uunipastoja on näkynyt viime aikoina muuallakin, ainakin Hesarissa ja Glorian Ruoka & Viini -lehdessä. Ideana on, että koko ruoka valmistuu helposti yhdessä astiassa - jos nyt valkosipulin pilkkomista ja kuorruteseoksen sekoittamista ei lasketa. Tuloksena on maukas, koko perheelle maistuva ruokalaji, josta todennäköisesti jää lämmitettävää seuraavaksikin päiväksi. Minusta tomaattikastikkeesta tuli näin valmistamalla myös aika kivan raikas. Kuorrutteeseen voi tietysti käyttää mieleistään vegejuustoa, mutta itse tykkään sekoittaa kuorrutuksen kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista.
Vegaaninen lihapullapasta uunissa
(5-6 annosta)
2 rkl oliiviöljyä
250 g spagettia
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
3 isoa valkosipulinkynttä
1/2 ps (Ã 200 g) pakastesipulikuutioita (esim. Pirkka)
3 tl oreganoa
1 tl timjamia
ripaus chilihiutaleita
mustapippuria myllystä
1 tl sokeria
2 rkl kasvisfondia
2 tlk (Ã 400 g) kirsikkatomaatteja tomaattimehussa (Mutti)
2 dl vettä
noin 400 g vegaanisia pyöryköitä (esim. Apetit kasvisjauhispyörykät tai Hälsans kök)
Kuorrutus
1 prk (2 dl) kaurakermaa (Pirkka, Planti ja Elovena ovat sopivan paksuja)
4 rkl ravintohiivahiutaleita
ripaus suolaa
1/2 tl valkosipulijauhetta
Lisäksi
tuoretta basilikaa
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Lorauta uunivuoan pohjalle oliiviöljy. Lisää päälle raaka spagetti ja sen jälkeen tomaattimurska, hienonnettu valkosipuli, pakastesipuli ja mausteet. Kaada päälle säilykekirsikkatomaatit. Huuhtaise tomaattimurska- ja kirsikkatomaattipakkaukset 2 dl:lla vettä ja kaada nekin vuokaan. Sekoittele aineksia vuoassa esimerkiksi kahden puuhaarukan avulla. Aineisten ei tarvitse mennä aivan tasaisesti sekaisin. Laita vuoka 200-asteisen uunin keskitasolle kypsymään.
- Ruoan kypsyessä ota pyörykät pakastimesta odottamaan. Sekoita isossa mukissa tai pienessä kulhossa kuorrutteen ainekset keskenään.
- Ota vuoka uunista, kun ruoka on saanut kypsyä siellä noin 25 minuuttia. Nosta samalla lämpö 225 asteeseen. Tässä vaiheessa spagetti on pehmennyt jonkin verran, mutta ei ole vielä kypsää. Kaada vuokaan pyörykät ja nostele ruoka sekaisin vaikka puuhaarukoiden avulla. Lusikoi pinnalle kuorrutus. Laita vuoka takaisin uuniin vielä 15-20 minuutiksi, eli kunnes kuorrutus on saanut kivasti väriä ja spagetti on kypsää.
- Ota vuoka uunista ja anna halutessasi vetäytyä hetken ajan. Lisää pinnalle tuoretta basilikaa.