Mantelifeta

marraskuuta 28, 2015

Mantelifeta korvaa erinomaisesti oikean fetan. Kokeile ja ihastu tähän ihanaan itse tehtyyn vegaaniseen juustoon!



Itsetehdyt pähkinäjuustot ovat olleet kokeilulistallani noin ikuisuuden, ja nyt vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen. Ja kyllä kannatti! Kokeilin ensimmäisenä paistettua mantelifetaa, josta tuli aivan superihanaa - ja myös yllättävän fetamaista. Suolaa on ohjeessa aika reippaasti, mutta niin kannattaa ollakin, koska onhan oikeakin feta varsin suolaista. Tein oman mantelifetani kuorituista manteleista, mutta netistä löysin ohjeita, joissa oli käytetty kuorimattomiakin manteleita. Silloin lopputulos on vähän erilainen. Googlaa "baked almond feta", niin löydät lisää inspiraatiota!

Mantelifeta sopii leivän päälle tai vaikka salaatteihin. Illanistujaisten tarjottavaksi voisi myös koota tarjottimen, jossa olisi mantelifetaa ja muita itsetehtyjä pähkinäjuustoja sekä ihania tahnoja, kuten hummusta. Vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta!





Mantelifeta


150 g kuorittuja manteleita tai valmista mantelijauhetta
1 1/4 dl vettä
4 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 1/4 tl suolaa



  1. Jauha mantelit hienoksi tai käytä kuorituista manteleista tehtyä valmista mantelijauhetta. (Parhaan lopputuloksen saat, kun mantelijauho on oikein hienoa. Siitä syystä voi olla hyvä idea ostaa mantelijauhe valmiina.) Kuori ja hienonna valkosipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vuoraa siivilä harsolla (itse olen laittanut aina harson kaksinkerroin) ja kaada massa harsoon. Jätä valumaan yön yli. Minulla massa sai valua noin 12 tuntia.
  2. Siirrä mantelifeta harsosta leivinpaperin päälle uunivuokaan tai -pellille. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes juusto on saanut pintaan hieman kullanruskeaa väriä. Anna jäähtyä.


Vinkki: Jos et omista harsoa, niin sitä voi ostaa edulliseen hintaan kangaskaupasta. Itse hankin pätkän harsokangasta Eurokankaasta parilla eurolla. Käytön jälkeen harso kannattaa pestä ainakin 60 asteen pesuohjelmalla. Jos et joka kerta viitsi pestä harsoa, niin pese se käsin pienellä määrällä (hajustamatonta) käsitiskiainetta ja uita kiehuvassa vedessä.

Jos (tai kun!) tykästyt mantelifetaan, kannattaa valmistaa sitä kerralla tupla tai jopa tripla-annos ja pakastaa osa myöhempää käyttöä varten.











Saatat pitää näistä

0 kommenttia