Kinuskinen taatelikakku

joulukuuta 19, 2015

Taatelikakku on ehdoton suosikkini perinteisistä joulun kahvikakuista. Monta vuotta olen haaveillut kinuskin yhdistämisestä taatelikakkuun. Vihdoin toteutin aikeeni ja lopputuloksena oli aikamoista herkkua! Normaalisti kokkailen aika tervehenkistä ruokaa, mutta kun makeiden leivonnaisten puolelle mennään, en yleensä jaksa kitsastella. Kinuskinen taatelikakku on tosiaan aika tuhtia kamaa, joten jouluaterian jälkiruokapöytään en sitä sijoittaisi. Mutta jossain muussa sopivassa välissä se varmasti maistuu. Kokonaisuuden raikastamiseksi voi kakun kanssa tarjota vaniljajäätelöä.

Tähän asti olen keitellyt vegekinuskin aina kaurakermasta, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa Alpron soijavispiä. Tulos olikin huomattavasti täyteläisempi ja muistutti enemmän oikeasta kermasta valmistettua kinuskia. Mitä herkkua!









Kinuskinen taatelikakku

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
3 dl vettä
200 g leivontamargariinia
1 1/2 dl sokeria 
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Kinuski:
1 prk (250 ml) soijavispiä (Alpro Soya)
2 ½ dl fariinisokeria


1. Hienonna taateli ja keitä ne kattilassa veden kanssa sosemaiseksi seokseksi eli noin 10 minuuttia. Paloittele margariini ja lisää se taateliseoksen joukkoon sulamaan.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää hieman jäähtyneeseen taatelisoseeseen. Kaada taikina voideltuun korppujauhotettuun vuokaan. (Käytin halkaisijaltaan 26 cm:n vuokaa.) Paista 175-asteisin uunin alatasolla noin 35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Vuoan laakeus vaikuttaa paistoaikaan. Kakkua ei kannata paistaa liian kuivaksi, vaan jättää meheväksi. Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä.
3. Mittaa kinuskin ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä kinuskia noin 15 minuuttia, kunnes se on sopivan paksua. Kaada kinuski kakun päälle ja levitä tasaiseksi. Koristele kakku esim. hienonnetuilla taateleilla, suklaalla ja pähkinöillä. Taatelikakku säilyy jääkaapissa mehevänä useita päiviä. Halutessaan kakun kanssa voi tarjota vaniljajäätelöä.




Saatat pitää näistä

2 kommenttia