Tofukokkeli - munakokkelin helppo vegaaninen versio

toukokuuta 11, 2023



Tofukokkeli on nykyisin yksi lempparini vähän paremmalle aamiaiselle tai brunssille. Se on helppo ja nopea valmistaa ja syödään munakokkelin tapaan. Ensimmäistä kertaa innostuin kokeilemaan tofukokkelia Chocochilin Elinan ansiosta, jonka johdolla sitä kokattiin erään virtuaalisen pr-tapahtuman yhteydessä. Resepti jäi saman tien käyttöön, ja myöhemmin Elina on lisännyt sen myös blogiinsa. Oma versioni on pitkälti sama, pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Minä mm. tykkään lisätä tofukokkeliin ripauksen valkopippuria, mitä aikoinaan tykkäsin laittaa myös munakokkeliin.

Tärkeän säväyksen tofukokkeliin tekee rikkipitoinen kala namak -suola, joka antaa ruualle hämmentävänkin kananmunamaisen maun. Kala namak -suolaa olen itse ostanut aasialaiskaupasta, ja myös esim. Ruohonjuuri myy sitä. Nykyään isoimmista ruokakaupoistakin voi kala namakia löytää. Eri merkkien välillä voi olla eroa koostumuksessa ja maussakin. Jotkut tuotteet ovat koostumukseltaan karkeakiteisempiä, kun taas minulla oleva suola on melkein jauhemaista ja väriltään punertavaa. Jo suolan tuoksu on voimakkaan rikkinen ja tuo mieleen kananmunan.

Aamiaisella tai brunssilla tofukokkelin kanssa maistuvat kasvikset ja hyvä tuore leipä. Ja tietysti kupillinen hyvää kahvia tai teetä.




Tofukokkeli

(2 annosta)

1 pkt (250 g) maustamatonta tofua
1 1/2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 tl sipulijauhetta
1 1/2 tl valkosipulijauhetta
n. 3/4 tl kala namak -suolaa (lisää maistellen, eri merkkien välillä voi olla eroja)
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria
mustapippuria
1 dl kaurakermaa

  1. Laita pannu liedelle kuumenemaan. Lorauta siihen öljy ja murenna käsin päälle tofu. Lisää myös mausteet. Anna kuumentua ja paistele pari minuuttia.
  2. Lisää pannulle kaurakerma ja sekoittele hetki. Jos kokkeli joutuu odottelemaan ja ehtii kuivahtaa, voit lorauttaa pannulle vielä tilkan kauramaitoa. 
  3. Viimeistele tofukokkeli halutessasi hienonnetulla ruoho- tai kevätsipulilla. Tarjoa kasvisten ja hyvän leivän kanssa. 


Saatat pitää näistä

0 kommenttia