Katsaus vuoteen 2017
Kun vuosi lähestyy loppuaan, on hauska pikakelata läpi, mitä onkaan tullut puuhattua!
Vuosi 2017 jää mieleen aika "tavallisena" vuotena niin blogimielessä kuin muutenkin. Tosin tänä vuonna etenin astetta syvemmälle ruokabloggaamisen syövereihin, kun hankin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran ja vielä kunnon kuvankäsittelyohjelmankin. Tällä hetkellä harkinnassa on vielä uuden tietokoneenkin hankinta. Visuaalinen luovuus ei tosiaan ole vahvimpia puoliani, enkä ole käyttänyt kuvauksen tai kuvankäsittelyn opetteluun niin paljon energiaa kuin olisi voinut, mutta näköjään näistäkin lähtökohdista saa ihan kivoja kuvia aikaan. Laitehankinnat ovat nielleet rahaa ehkä vähän toiseen malliin kuin mitä blogia aloitellessa ajattelin, mutta toisaalta ilman blogia en ehkä koskaan olisi tullut hankkineeksi oikeaa kameraa. Kamerasta on todella ollut iloa myös blogijuttujen ulkopuolella ja sen myötä myös katselen ympärillä olevia kauniita asioita ihan uusin silmin, samoin myös muiden ottamia valokuvia!
Tällä hetkellä realistisena postaustavoitteena pidän noin 1 postaus/viikko, joka välillä toteutuu paremmin ja välillä huonommin. Mutta en jaksa stressata! Bloggailen sen minkä muilta puuhilta ehdin, vaikka priorisointijuttujahan nämäkin asiat tavallaan ovat. Kulutan aika paljon vapaa-aikaani mm. liikuntaan, ja jos vähentäisin sitä, vapautuisi vastaavasti aika paljon aikaa muuhun.
Ensi vuonna aion jatkaa ruokabloggailua samalla ajatuksella kuin tänäkin vuonna eli pitää se tärkeänä harrastuksena, mutta olla ottamatta sen kummempaa stressiä. Ehkä siinä sivussa tulee kehityttyä vähän eteenpäin valokuvaamisenkin suhteen. Työsaralla uusi vuosi sen sijaan tulee alkamaan tosi kivoissa merkeissä, kun aloitan uudessa työssä. Työnantaja pysyy samana, mutta kuluttajapalvelutyö Pirkka-tuotteiden parissa Keskolla vaihtuu nyt markkinointihommiin. Tulevassakin pestissä teen tiiviisti töitä elintarvikkeiden (Pirkka-tuotteiden) ja ruoan parissa, mikä on ihan mahtavaa. Innoissani siis suuntaan kohti alkavaa vuotta!
Vegaaninen mutakakku oli tänä vuonna julkaistuista resepteistä suosituin. |
Koska kerran nähty resepti helposti painuu unholaan, haluan vielä näin vuoden päätteeksi nostaa blogin parhaat palat vuodelta 2017, ensin lukijoiden suosikit ja sitten oma top 5 -listani. Joitain yhteneväisyyksiäkin listoilta näköjään löytyy. Näiden myötä toivotan mitä parhainta vuotta 2018!
TOP 5 RESEPTIT 2017 - LUKIJOIDEN SUOSIKIT
1. Mutakakku
4. Britakakku
TOP 5 RESEPTIT - OMAT SUOSIKIT
1. Porkkana-couscoussalaatti dukkahilla - Yksi voittamaton ruokaisien salaattien suosikkini on tämä. Salaatin kruunu on ihana dukkah-mausteseos ja tuore korianteri, jotka yhdistyvät paahdettuun porkkanaan, couscousiin, itsetehtyyn mantelifetaan sekä raikkaaseen appelsiini-sitruunamarinadiin.
2. Maapähkinä-linssicurry - Maapähkinävoi, harissa, tuore korianteri ja loraus kookosmaitoa tekivät tästä maapähkinävoifanin uuden lempiruoan!
3. Kinuskinen maapähkinävoi-banaanikakku Näillä aineksilla ei varmaan kovin pahaa kakkua voi saada aikaan, mutta tämä vastastumaton överipläjäys on kinuski-maapähkinävoi-banaanicombon rakastajalle aika unelma.
4. Veriappelsiini-marenkipiirakka - Veriappelsiinisesongin ehdoton juttu, ja kohtahan sekin aika on jälleen käsillä! Marenkin syntyy tietysti kikherneliemestä.
5. Munakoisorullat tomaattikastikkeessa - Tämä ruokalaji vaatii hiukan vaivaa, mutta on tosi maukas ja sopii juhlavallekin aterialle. Tomaattikastikkeessa muhinut pehmeä munakoiso on ihan taivaallista.
Porkkana-couscoussalaatti dukkahilla oli oman top 5 -listani kärjessä. |
0 kommenttia