Vegaaniset rahkapullat - rakastettu pääsiäisherkku helposti vegaanisena

maaliskuuta 28, 2021



Rahkapullat ovat klassinen pääsiäisleivonnainen, mutta enpä muista, milloin viimeksi olisin niitä leiponut! Lapsuudenkodissani rahkapullia leivottiin varmaan joka pääsiäiseksi, ja pulla oli muutenkin leivonnainen, jota meillä syötiin paljon. Täytteeseen laitettiin rahkaa, sitruunaa ja rusinoita. Usein osa taikinasta tehtiin piirakan muotoon ja rahkatäytteen lisäksi pohjan päälle ladottiin säilykepersikkalohkoja.

Rahkapullat onnistuvat hyvin myös vegaanisena ns. soijarahkasta. Soijarahkalle ja -jogurtille on ominaista, että rakenne hyytyy uunissa. Siksi kananmunaakaan ei tarvita. Sen verran poikkesin perinteisestä, että tein myös muruseoksen, jota osa pullista sai pinnalleen. Se oli minusta kiva lisä, mutta ei missään nimessä pakollinen.





Vegaaniset rahkapullat

(16 kpl)

Pullataikina
2 1/2 dl kasvimaitoa tai vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
1 dl sokeria
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää margariinia

Täyte
200 g (eli 1/2 prk) soijarahkaa (Alpro Greek Style)
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl maissitärkkelystä 
3/4 dl rusinoita

Muruseos (ei pakollinen, tämä annos riittää noin puoleen pullista)
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
50 g pehmeää margariinia

Voiteluun
kikhernelientä, soijajogurttia tms. (lue Kamomillan konditorian vinkit pullien voiteluun)

  1. Liuota kuivahiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja osa vehnäjauhoista. Alusta loput jauhoista vähitellen ja loppuvaiheessa margariini. Alusta taikinaan loput vehnäjauhot ja vaivaa hyvin. Kohota liinalla peitettynä noin 20 minuuttia.
  2. Valmista odotellessa rahkatäyte: Mittaa kulhoon ainekset rusinoita lukuun ottamatta ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi rusinat. Jos valmistat muruseoksen, nypi kaikki ainekset käsin sekaisin.
  3. Kumoa kohonnut taikina leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Pyörittele taikinasta pötkö ja jaa se 16 osaan. Pyöritä palat pikkupulliksi ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Kohota lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia liinan alla.
  4. Kasta juomalasin pohja jauhoihin ja paina sillä syvennys jokaiseen pullaan. Voitele pullien reunat.
  5. Lusikoi täyte pullien syvennyksiin ja ripottele halutessasi pinnalle muruseosta. Paista pullia 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.


Saatat pitää näistä

0 kommenttia