Härkäpapuborssi

tammikuuta 03, 2016

Ruokakonttuurin uusi vuosi starttaa borssikeitolla, josta on vaivihkaa tullut yksi keittolemppareistani. Mikä onkaan parempaa ruokaa pimeän ja kylmän ajan keskellä kuin lämmittävä ja maukas keitto! Borssikeitto on siitäkin loistavaa ruokaa, että se ei pakastinta pelkää. Borssia voikin kerralla tehdä isomman satsin ja laittaa osan pakastimeen talteen odottamaan niitä päiviä, jolloin sopan keittelylle ei ole aikaa. Kuten olettekin ehkä huomanneet aiemmista postauksista, ruuan pakastaminen on mieluinen harrastukseni. ;)

Viime aikoina olen yrittänyt lisätä kotimaisen härkäpavun käyttöä, ja siispä päädyin lisäämään borssiini keitettyjä kokonaisia härkäpapuja. Kuten härkäpapurouheenkin, niin myös kokonaisten härkäpapujen saatavuus on harmillisen heikkoa. Toistaiseksi olen löytänyt kokonaisia härkäpapuja lähinnä Ruohonjuuresta sekä joistain hypermarketeista. Isommassa kaupungissa asuvalle tämä ei ole suuren suuri ongelma, mutta hienoa olisi saada härkäpapu laajemmin ruokakauppojen valikoimaan myös pikkupaikkakuntalaisten ulottuville. Härkäpavut voi kuitenkin mainosti korvata esimerkiksi vihreillä linsseillä.

Borssikeitolle ominaista on hapahko maku. Se saadaan lorauttamalla keittoon etikkaa tai käyttämällä hapankaalia tuoreen kaalin sijaan. Minä päädyin tällä kertaa hapankaaliin. Tein keittoa tuplasatsin, mutta 400 gramman rasia ei oikein riittänyt tuomaan tarpeeksi makua, joten lorautin lopuksi vielä joukkoon hiukan etikkaa. Yksikertaiseen annokseen suosittelenkin lisäämään hapankaalia maistellen arviolta 200-300 grammaa.

Maukasta uutta vuotta kaikille!





Härkäpapuborssi
(4 annosta)

500 g punajuuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
100 g juuriselleriä
1 rkl rypsiöljyä
n. l vettä
1 kasvisliemikuutio
3 laakerinlehteä
10 maustepippuria
1/2 tl timjamia
n.1/2 tl suolaa
chiliä
n. 200-300 g hapankaalia
n. 3 dl keitettyjä härkäpapuja
(loraus etikkaa)

1. Kuori kasvikset. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Raasta punajuuret, selleri ja porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä kasvikset. Lisää vesi, liemikuutio sekä muut mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla 10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä.
2. Lisää keittoon hapankaali ja härkäpavut. Jatka keittämistä muutama minuutti, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarkista maku. Tarjoa keiton kanssa hyvää leipää sekä esimerkiksi Oatlyn kaurapohjaista fraichea, joka sopii smetanan kasviperäiseksi korvikkeeksi.





Saatat pitää näistä

2 kommenttia

  1. Ai kun borssikeitto onkin ihanaa ...ja ihanan väristä! Härkäpavut sopivat siihen varmasti hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ihanaa etenkin talvisiin pakkaspäiviin! :)

      Poista