Karamellinyhtökaura - superhelppo ja herkullinen resepti!

tammikuuta 14, 2021


Tässä postauksessa mainitut kastikkeet olen saanut oman työni kautta. Kyseisiä tuotteita myydään vain K-kaupoissa.

Olet varmastikin kuullut Farang-ravintolan suositusta karamellipossusta? Kyseisestä annoksesta inspiroituneena keksin kokata vegaanista karamellinyhtökauraa - josta tuli aivan superhyvää! Onnistumisen salaisuus oli valmis palmusokerikaramellikastike, jonka ansiosta ruoka oli helppoakin helpompi tehdä. Ensin jopa mietin, onko näin helppoa reseptiä ihan hölmöä julkaista. Mutta lopulta päätin, että juuri helppouden takiahan resepti kannattaa kirjata blogiin muistiin kaikkien saataville!

K-kaupoissa on myynnissä Farang-ravintolasta tutun Matti Wikbergin kanssa yhteistyössä kehitettyjä tuotteita, joilla onnistuu helposti makumatka Kaakkois-Aasiaan. Jim Lim by Farang -tuoteperheeseen kuuluu aasialaisia kastikkeita, joiden maut Matin kanssa hiottiin terävimpään huippuunsa asti. Kastikkeet (palmusokerikaramelli, satay, sweet chili, tamarindi ja soija-mirin) ovat iloksemme vegaanisia, joten niillä saa autenttista aasialaista makua myös kasvisruokiin. 

Palmusokerikaramellikastikkeella maustetusta nyhtökaurasta tuli tosiaan aivan hurmaavan hyvää. Mieheni ylisti sitä parhaaksi nyhtökauraruoaksi, jota on maistanut. Joku voisi ehkä miettiä, mitä se kertoo kokkaustaidoistani... 😅 Mutta ehkä todetaan vain, että tämä ihanasti tähtianikselta maistuva kastike on todella onnistunut. Sain töistä myös tamarindi- ja sweet chili -kastikkeet. Tamarindia lorautin som tum -tyyliseen salaattiin kastikkeeksi. Ohje löytyy K-Ruoasta. Sweet chiliä taas lisäsimme annoksiin syömisvaiheessa. Jim Lim sweet chilissä on selvästi enemmän potkua ja luonnetta kuin ns. tavallisissa sweet chili -kastikkeissa. Toimi kivasti karamellinyhtökauran kanssa, sillä karamellikastike ei ole ollenkaan tulista. Tätä herkkuruokaa tullaan varmasti syömään vielä monet kerrat!





Karamellinyhtökaura

(3 annosta)

1 rs (240 g) Nyhtökauraa, nude
2 rkl rypsiöljyä
3/4 dl Jim Lim by Farang palmusokerikaramellikastiketta (saatavilla vain K-kaupoista)

Lisäksi
keitettyä jasmiiniriisiä
raikasta aasialaista salaattia, esim. tähän tyyliin
Jim Lim by Farang sweet chili -kastiketta

  1. Kuumenna öljy paistipannussa ja paista siinä nyhtökaura kauniin ruskeaksi ja rapeaksi.
  2. Pienennä lieden tehoa (teho 2 asteikolla 1-6 on hyvä) ja vedä pannu sivuun liedeltä. Sekoita nyhtökauraan karamellikastike. Vedä pannu takaisin liedelle ja sekoittele vielä hetki. Tarjoa karamellinyhtökaura keitetyn jasmiiniriisin ja raikkaan aasialaisen salaatin kanssa. Lisänä voit tarjota myös sweet chili -kastiketta.


Saatat pitää näistä

1 kommenttia