Perunanachot
Pari vuotta sitten somessa innostuttiin perunanachoista. Näin ehkä hieman jälkijunassa toimeennuin tekemään niistä myös oman reseptin!
Halusin perunanachoille juustokastikkeen, mutta koska kaikki maistamani vegaaniset juustot ovat olleet enemmän tai vähemmän tympeän makuisia, en halunnut käyttää niitä. Niinpä keitin kastikkeen kaurakermasta, jonka maustoin mm. kurkumalla ja ravintohiivalla. Kastikkeesta tuli tosi hyvää ja se sopi nachopeltiin loistavasti. Ruokaisan täytteen tein Härkiksestä ja mustapavuista. Kaveriksi sekoitin vielä raikkaan salsan ja kuutioin pari avokadoa. Niin hyvää!
Me syötiin perunanachoja miehen kanssa sunnuntailounaaksi, ja ihan varmasti teen niitä pian uudelleenkin! Ohjetta voisi tietysti soveltaa niinkin, että perunoiden tilalle laittaisi tavallisia nachoja. Toivottavasti tekin tykkäätte!
Perunanachot
(4 annosta)600-700 g yleisperunoita
2 rkl öljyä
2 rkl (1/2 ps) tacomaustetta
Härkis-mustapapuseos
1 rkl öljyä
1 pkt (250 g) Härkistä, texmex (myös Nyhtökaura toimii)
1 tlk (380 g/230 g) mustapapuja (Pirkka)
n. 2 rkl (1/2 ps) tacomaustetta
Juustokastike
1 prk (2 dl) kaurakermaa
1 tl maissitärkkelystä
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl kurkumaa
3 rkl ravintohiivahiutaleita
n. 1/4 tl suolaa
(tilkka kauramaitoa)
Salsa
4 (370 g) tomaattia
pieni (70 g) punasipuli
2 rkl limen mehua (eli noin 1 limen mehu)
srirachaa tai tuoretta chiliä
srirachaa tai tuoretta chiliä
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria
mustapippuria
Lisäksi
2 (200 g) avokadoa
tuoretta korianteria
- Valmista salsa: Kuutioi tomaatit, hienonna punasipuli ja korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Valmista perunanachot: Pese perunat hyvin ja leikkaa kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Sekoita isossa kulhossa öljy ja tacomauste. Lisää perunat ja sekoita niin, että öljy ja mausteet levittyvät joka puolelle. Levitä perunaviipaleet pellille leivinpaperin päälle limittäin ja kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Halutessasi voit 5 viimeiseksi minuutiksi kytkeä päälle grillivastuksen ja siirtää perunat sen alle, että ne saavat paremmin väriä.
- Valmista juustokastike: Sekoita kattilassa kaurakerma, maissitärkkelys, valkosipulijauhe ja kurkuma. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen asti. Anna kuplia pari minuuttia samalla sekoitellen. Mausta ravintohiivalla ja suolalla. Jos kastike tuntuu turhan paksulta, ohenna tilkalla kauramaitoa.
- Valmista härkis-papuseos: Kuumenna paistinpannulla öljy. Lisää härkis sekä valutetut ja huuhdellut mustapavut. Paista niitä pannulla välillä sekoitellen, kunnes seos on kuumentunut ja saanut vähän paistopintaa. Mausta tacomausteella.
- Valmistele vielä avokadot ja korianteri, eli kuori ja kuutioi avokadot ja hienonna korianteri.
- Ota perunanachot uunista. Lisää päälle härkis-papuseos ja juustokastike. Myös salsan ja avokadokuutiot voit lusikoita nachojen päälle tai vaihtoehtoisesti tarjota ne erikseen. (Salsasta irtoaa jonkin verran nestettä, mistä syystä jälkimmäinen on ihan hyvä vaihtoehto.) Ripottele pinnalle myös korianteri. Tarjoa heti.
2 kommenttia
Ai, että, tuli ihan sairaan hyvää :-))
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäsit! :)
Poista