Savutofutahna

by - joulukuuta 09, 2018

Savutofutahna on kuin vegaaninen versio kylmäsavulohitahnasta. Nauti alkuruokana tumman leivän ja perunoiden kanssa.



Kylmäsavulohesta ja tuorejuustosta sekoitettu tahna tumman leivän ja perunoiden kanssa ovat aika klassinen suomalainen alkuruoka monessa juhlassa. Halusin tehdä tästä klassikosta vegaanisen version ja käytin kalan sijaan tahnassa savutofua. Maku ei tietenkään ollut ihan sama, mutta kun tahnaan sekoitti tuorejuuston lisäksi punasipulia, sitruunaa ja tilliä, fiilis oli hyvinkin tuttu! Linnan juhlien kisakatsomossa tahna maistui hyvin myös kanssayöjille saaristolaisleivän kanssa. 😊

Savutofutahna sopii hyvin myös joulun alkupalapöytään. Tahnan kaveriksi kannattaa kattaa jo aiemmin mainittua saaristolaisleipää tai muuta tummaa leipää sekä perunoita. Ihan varmasti tämä maistuisi myös tosi kivasti blinien kanssa tai vaikka keväällä ylioppilasjuhlissa pienten ruisnappien päällä. Ja juhannuksena uusien perunoiden kanssa!

Käytin tällä kertaa tahnaan Oatlyn maustettu valkosipuli-kurkkutuorejuustoa, joka toimikin oikein hyvin. Olisin kokeillut ensisijaisesti maustamatonta, mutta se oli kaupasta loppu. Kerran tein tahnan myös kaurakermasta. Sekin toimi, joskin tahnasta ei tullut ihan yhtä maukasta ja koostumus oli vetisempi. Mutta tuorejuuston puuttuessa sekin siis käy.



Savutofutahna


200 g savutofua *
1/2 (50 g) punasipuli
1/2 rs (à 150 g) vegaanista tuorejuustoa (käytin Oatlyn På Mackania, valkosipuli-kurkku)
n. 1 1/2 rkl sitruunamehua
1/2 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

  1. Laita tofu esimerkiksi syvälle lautaselle ja hienonna haarukan avulla murumaiseksi. Kuori punasipuli ja hienonna se mahdollisimman hienoksi.
  2. Sekoita tofun joukkoon muut ainekset. Tarjoa savutofutahna saaristolaisleivän, ruisleivän tai (uusien) perunoiden kanssa.

* Parhaan lopputuloksen saamiseksi suosittelen käyttämään oikeasti savustettua savutofua (vrt. aromilla maustettu). Sellaista voi ostaa ainakin ekokaupoista ja Lidlistä.

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Tein tätä juuri ja vau kun oli hyvää! Hämmentävän kalaisa maku, jotain tämän kaltaista oon tietämättäni kaivannut vegaanina 😀

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen, että tämä toimisi varmaan mainiosti vegaanisen voileipäkakun täytteenäkin? Ja heti perään kaino toive: voisitko joskus loihtia hyvän vegaanisen voileipäkakun reseptin?☺
    Mutta niin tai näin - tämä menee testiin ja varmaan myös joulupöytään.

    Mukavaa joulunodotusta.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, onpas hyvä idea! :) Ihan varmasti toimisi voileipäkakussa. Ja laitanpa toiveesi muistiin - ei olekaan tosi pitkään aikaan tullut tehtyä voileipäkakkua!

      Poista
  3. Savutofu toimii myös porkkalatahnassa. Soseutan savutofun ja tilkan kasvimaitoa ja lisään porkkala-kuutiot.

    VastaaPoista