Ruislese-mustikkamuffinit

elokuuta 09, 2017

Mustikka ja ruis. <3 Astetta terveellisemmät muffinit ovat meheviä ja reilusti rukiisia.



Näihin muffineihin sain inspiraation Saaralta Viimeistä murua myöten -blogista. Saaran upeat ruokakuvat kyllä jaksavat ihastuttaa ja inspiroida! Näissä muffineissa houkutteli astetta terveellisempi resepti, joka sisälti kohtuullisesti sokeria ja terveellistä rypsiöljyä sekä reilusti kuitupitoisia leseitä. Lisäksi rukiin ja mustikan yhdistelmä nyt vaan on yksi upeimmista jutuista, joita Suomen ruokakulttuuri ja luonto tarjoaa!

Olen tehnyt ruislese-mustikkamuffineja jo kolmesti, ja nyt tosiaan ollaan niin hyvän reseptin äärellä, että haluan sen jakaa näin omassakin blogissani. Muokkasin reseptiä vähän oman ruokaapin sisältöä vastaavaksi mm. käyttämällä leseinä pelkkiä ruisleseitä, korvaamalla ns. chiamunan soijajogurtilla ja lisäämällä vähän mustikoiden määrää. Kokeilin myös korvata puolet sokerista kiteisellä steviamakeuttajalla, jota jostain oli ilmaantunut kaappiin. Toimi hyvin niinkin.

Muffinit ovat reilusti rukiisia ja terveellisyydestä huolimatta ihanan meheviä. Itselleni niistä tulee väistämättä mieleen mustikkakukko, joka muuten sekin on yksi parhaista asioista, joita mustikoista voi tehdä. Muffinit maistuvat ihanasti teekupposen kanssa, mutta kuten Saara vinkkaa, pallo vaniljajäätelöäkään ei tee ollenkaan pahaa niiden seurassa.







Ruislese-mustikkamuffinit
(6-7 kpl reiluja muffineja)

3 dl ruisleseitä
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruoko- tai fariinisokeria
1/2 dl sokeria (tai kiteistä steviamakeuttajaa)
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa
1 1/4 dl maustamatonta soijajogurttia
1/2 dl rypsiöljyä
2 1/2 dl mustikoita (tuoreita tai pakastemustikoita)


  1. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Sekoita joukkoon kauramaito, jogurtti ja öljy. Lisää lopuksi joukkoon mustikat ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jos käytät tuoreita mustikoita, kannattaa sekoittaa taikina vähän varoen, etteivät mustikat hajoa ja sotke taikinaa kovasti. 
  2. Lusikoi taikina paperisiin muffinivuokiin tai voidellun muffinipellin vuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Paistoaikaan vaikuttaa, käytätkö tuoreita vai pakastemustikoita. Anna jäähtyä. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.


Saatat pitää näistä

0 kommenttia